Keith Flint

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Keith Flint
Keith Flint Perthissä, Australiassa, helmikuussa 2009.
Keith Flint Perthissä, Australiassa, helmikuussa 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt 17. syyskuuta 1969
Lontoo, Iso-Britannia
Kuollut 4. maaliskuuta 2019 (49 vuotta)
Essex, Iso-Britannia
Muusikko
Tyylilajit big beat, elektroninen musiikki, vaihtoehtorock
Yhtyeet The Prodigy
Levy-yhtiöt XL RecordingsView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Keith Charles Flint (17. syyskuuta 1969 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta4. maaliskuuta[1] 2019 Essex, Yhdistynyt kuningaskunta) oli brittiläisen elektronisen musiikin yhtye The Prodigyn jäsen.

Flint tutustui tulevaan yhtyetoveriinsa Liam Howlettiin 1980-luvun lopulla. The Prodigy perustettiin pian tämän jälkeen. Flint toimi alun perin yksinomaan tanssijana, mutta myöhemmin myös lauloi muun muassa hittisinglellä "Firestarter".

Flint tuli tunnetuksi punk-tyylisestä esiintymisestään. Hänellä oli myös sivuprojekteja ja hän oli myös aktiivinen moottoripyöräharrastaja.

Flint löydettiin kodistaan kuolleena. Hän teki itsemurhan hirttäytymällä.[2][3][4][5][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leppänen, Mikko: The Prodigyn laulaja Keith Flint on kuollut 4.3.2019. Yle. Viitattu 4.3.2019.
  2. Michael Sebastian: Keith Flint, Frontman For the Iconic U.K. Band Prodigy, Was Found Dead In His Home Esquire. 4.3.2019. Viitattu 5.3.2019. (englanniksi)
  3. The Prodigy confirm Keith Flint’s cause of death as suicide Mixmag. Viitattu 5.3.2019.
  4. Vicki Newman, Frances Kindon: Prodigy legend Keith Flint dies in shock suicide aged 49 mirror. 4.3.2019. Viitattu 5.3.2019.
  5. Synkkä totuus paljastui - tällä tavoin The Prodigyn Keith Flint surmasi itsensä www.seiska.fi. Viitattu 13.3.2019.
  6. The Prodigyn laulaja Keith Flint on kuollut – Bändikaveri: Keith teki itsemurhan yle.fi. Viitattu 4.3.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.