Keijo Virtanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kulttuurihistorioitsijasta. Samannimisestä kirjailijasta katso Keijo Virtanen (kirjailija).
Keijo Virtanen Turun Kirjamessuilla 2010.

Keijo Aarre Virtanen (s. 28. elokuuta 1945 Naantali) on suomalainen kulttuurihistorioitsija. Hän toimi vuodesta 1997 vuoteen 2012 Turun yliopiston rehtorina.

Hänet valittiin yliopiston rehtoriksi viisi kertaa, ja kautensa päättyessä hän oli hoitanut tehtävää 15 vuoden ajan. Hän on Turun yliopiston pitkäaikaisin rehtori. Virtasen toimikausi päättyi 31. heinäkuuta 2012.[1]

Virtanen on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 2000 lähtien.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keijo Virtanen on työskennellyt Turun yliopiston palveluksessa vuodesta 1969 alkaen tutkimusapulaisena, assistenttina ja virkaa toimittavana apulaisprofessorina yleisen historian oppiaineessa. Vuodesta 1983 hän toimi kulttuurihistorian virkaa toimittavana professorina. Kulttuurihistorian professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1990. Turun yliopiston vararehtorina Virtanen toimi vuosina 1993–1997.[3] Hän on työskennellyt myös Suomen Akatemian tutkimusassistenttina ja nuorempana tutkijana vuosina 1976 sekä 1978-1982.

Keijo Virtanen oli Viron kunniakonsulina Turussa ja Varsinais-Suomessa vuosina 2001-2020. Hän oli Siirtolaisuusinstituutin hallintoneuvoston (aik. valtuuston) puheenjohtaja vuosina 2000-2021.

Virtanen on liettualaisen Klaipėdan yliopiston kunniatohtori (2001), virolaisen Tarton yliopiston kunniatohtori (2003)[3] sekä kanadalaisen Lakeheadin yliopiston kunniatohtori (2016).[4] Hänelle on myönnetty sekä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan että Suomen Leijonan Ritarikunnan komentajamerkit sekä muita huomionosoituksia kotimaan lisäksi Virosta, Italiasta ja Venäjältä. Hänet valittiin Turun yliopiston ylioppilaskunnan kunniajäseneksi 2012.

Virtanen on toiminut lukuisien kotimaisten ja ulkomaisten tieteellisten ja muiden organisaatioiden puheenjohtajana ja jäsenenä, mm. valtion tutkimus- ja innovaationeuvoston (aik. tiede- ja teknologianeuvosto) jäsenenä 2002-2005 sekä 2007-2011, TS-yhtymän hallintoneuvoston puheenjohtajana 2001-2015 sekä Journal of American Historyn Suomen toimittajana 1992-2009.

Koulutus ja tieteellinen työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keijo Virtanen valmistui ylioppilaaksi Naantalin Yhteiskoulusta vuonna 1964 sekä filosofian kandidaatiksi 1972, filosofian lisensiaatiksi 1977 ja filosofian tohtoriksi 1980 Turun yliopistosta. Hän työskenteli tutkimusassistenttina Michiganin yliopistossa 1974-1975 sekä samassa yliopistossa Fulbright-tutkijana 1988-1989. Hän on tehnyt lukuisia tutkimusmatkoja etenkin Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Hänen julkaistut tutkimuksensa ovat keskittyneet valtamerten takaiseen siirtolaisuuteen ja etnisyyteen, Yhdysvaltojen ja Kanadan historiaan ja yhteiskuntaan, amerikkalaisen kulttuurin vaikutuksiin Euroopassa ja Suomessa, Euroopan integraatioprosesseihin, kulttuurihistorian metodologisiin kysymyksiin sekä yliopisto- ja tiedepolitiikkaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Keijo Paunio
Turun yliopiston rehtori
19972012
Seuraaja:
Kalervo Väänänen
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.