Kaunis turhuus (Waltari)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaunis turhuus, Mika Waltarin runoja CD, Antero Prihan orkesteri, solistinaan Harri Saksala.

Kaunis turhuus on Antero Prihan säveltämä laulusarja Harri Saksalalle ja Antero Prihan orkesterille. Tekstit ovat Mika Waltarin runoja eri vuosikymmeniltä. Musiikki liikkuu tangon ja jazzin eri tyyleissä. Laulusarja on julkaisu CD-levynä vuonna 2009.

»Kun kirjailijan ura alkoi kangastella mielessäni, luulin itseäni oikeastaan runoilijaksi. Tähän vaikutti osaltaan se, että nuorten runoilijain – siis ensimmäisten tulenkantajien - piiri johon ́jouduin ́koostui juuri runoilijoista, ja runous oli se elämän vesi joka merkitsi heille eniten.»

Waltari huomasi pian kuumien nuoruusrunojen saaman kritiikin ja oman kehityksensä kautta olevansa enemmän prosaisti. Hän kirjoitti kuitenkin koko elämänsä ajan runoja itselleen pöytälaatikkoon säilyttääkseen tunteita ja muistoja elämänsä vaiheista.

Runot on julkaistu kokoelmassa Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925–1978, ja säveltäjä Antero Priha on säveltänyt ne tätä levyprojektia varten.

CD:llä olevat Waltarin runot ovat eri vuosilta:

  • vuodelta 1926: Inspiraatio, Chanson Monotone, Runo pienille sisarille, Laulu sydämelleni, Tumma jumala ja Koulu. Vuodelta
  • Vuodelta 1938 Intohimo, 1944-46 Viimeinen kevätyö, Vanhaan tyyliin, Rakastunut kivenhakkaaja, Kenraali kuolee aamunkoitteessa, Elämän lokakuussa, Täysikuu.
  • Angelus Silesiuksen Taivaan matkamies on Mika Waltarin käännös vuodelta 1978.

Yhtye[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaistu lokakuussa 2009 Rosebud Oy;lle / Hannu Paloviita

[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]