Kaulakoruskandaali

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaulakoruskandaali (ransk. l'affaire du collier de la reine) oli Ranskan kuningaskuntaa vuosina 17861787 ravistellut skandaali, joka tahrasi syyttömän kuníngatar Marie Antoinetten mainetta pahasti. Joskus kaulakoruskandaalin arvellaan vaikuttaneen osaltaan jopa Ranskan vallankumouksen puhkeamiseen.

Kaulakoruskandaaliin johtanut timanttikaulanauha
Le Collier de la Reine, reconstitution, Château de Breteuil, France

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaulakoruskandaalin aiheutti timanttikaulanauha, jonka kuningas Ludvig XV oli tilannut lahjaksi rakastajattarelleen Madame du Barrylle kahden miljoonan livren hinnalla.[1] Pariisilaiset jalokivikauppiaat Bohmer ja Bassenge valmistivat 600 timantista kaulanauhan, joka ilmeisesti oli laatuaan maailman suurin. Ludvig XV:n kuoltua isorokkoon he päätyivät tarjoamaan kaulakorua yämän seuraajalle kuningas Ludvig XVI:lle, joka oli valmis lahjoittamaan sen puolisolleen Marie Antoinettelle. Marie Antoinette kuitenkin kieltäytyi. Kaulanauhan korkea hinta jo aiemmin tuhlaavaiseksi syytetty Marie Antoinette ymmärsi itsekin, että niin kalliin lahjan ostaminen heikentäisi hänen asemaansa hovissa ja mustaisi hänen julkista mainettaan entisestään. Sitä paitsi kuningatar piti kaulakorua yksinkertaisesti mauttomana.

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katala suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Versaillesin hovissa asuva Ranskan suuralmujen jakaja ja Strasbourgin arkkipiispa kardinaali Louis de Rohan tavoitteli kuningattaren suosiota ja korkeaa hallitusvirkaa.[2] de Rohan oli asunut aiemmin Wienissä Marie Antoinetten äidin Maria Teresian hovissa Ranskan suurlähettilään tehtävissä kunnes hänet oli karkotettu Itävallasta huikentelevan elämäntyylinsä takia. Marie Antoinette suhtautui de Rohaniin kylmäkiskoisesti. Kardinaali ei ollut tottunut naisten ylenkatseeseen, vaan päätti yhä hankkiutua kuningattaren suosioon keinoja kaihtamatta. Tässä kohtaa hän joutui juonen uhriksi.[3]

Marie-Antoinette, Ranskan kuningatar

Kardinaali de Rohan tutustui maaliskuussa 1784 Jeanne de Valois-Saint-Rémyyn, joka väitti olevansa Henrik II:n aviottoman pojan jälkeläinen.[2] Kiristäjänä ja huijarina uransa luonut de Valois-Saint-Rémy käytti tekaistua aatelistitteliä kreivitär de la Motte, jonka hänen aviomiehensä oli keksinyt. Kreivitär de la Motte sai suuren vaikutusvallan kardinaali de Rohaniin. Tätä ei ainakaan vähentänyt se, että de la Motte väitti olevansa kuningattaren sydänystävä - kateellisten juonittelujen vuoksi ystävyys oli tosin salainen. Kreivitär de la Motte vakuutti kuningattaren olevan kiinnostunut de Rohanista ja tarjoutui välittämään kuningattarelle tämän kirjoittaman kirjeen.[4]

Huijaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuaan Marie Antoinettelta ystävällisen vastauksen de Rohan aloitti säännöllisen kirjeenvaihdon tämän kanssa. Todellisuudessa de la Motten entinen rakastaja Rétaux de Villette kirjoitti kaikki kuningattaren nimissä tulleet vastauskirjeet.[1] de la Motte kehitti suunnitelmaa eteenpäin ja järjesti öisen tapaamisen kardinaalin ja kuningattaren välille Versailles’n palatsin puistossa. Tässä tapaamisessa kuningatarta esitti pariisilainen näyttelijätär Le Guay d'Oliva[5], joka oli tunnettu yhdennäköisyydestään kuningattaren kanssa.[4] d'Olivia sai palkkioksi 15 000 livreä yhden yön kestäneestä esiintymisestä kuningattarena.[5]

Ennen kuningattaren tapaamista Kardinaali de Rohania oli valmisteltu hämärillä ennustuksilla pian tapahtuvasta onnesta. Ennustusten takana oli nimekäs silmänkääntäjä ja okkultisti Cagliostro, joka oli juonessa mukana.[5] Kardinaali ei pitänyt outona sitä, että kuningatar Marie Antoinette saapui yölliseen kohtaukseen puiston syrjäiseen kolkkaan. Kuningatarta esittänyt näyttelijätär antoi de Rohanille jälleen yhden de la Motten väärentämän kirjeen sekä lausui sanat: "Kaikki on anteeksiannettu". Lause tarkoitti sitä, että de Rohanin vanhat erimielisyydet oli unohdettu ja hänen esi-isiensä omaisuus palautettaisiin."[4]

Jeanne de Saint-Remy de Valois, kreivitär de la Motte

Tämän jälkeen "kuningatar" pyysi useaan otteeseen kardinaalilta rahaa rahoittaakseen salaista hyväntekeväisyystoimintaansa. Hyväuskoinen kardinaali maksoikin kuningattaren pyytämät summat, lisäksi hän antoi vielä välityspalkkiota kuningattaren ystävälle de la Mottelle. 21. tammikuuta 1785 kreivitär de la Motte esitti kardinaalille, että kuningatar halusi ostaa salaisesti Bohmerin valmistaman timattikaulanauhan, ja pyysi kardinaalia välittämään kaupan. Kardinaali suostui pyyntöön, ja osti timanttikaulanauhan osamaksulla 1,6 miljoonan livren summalla. Vaadittu summa piti maksaa neljässä erässä.[5] Kaupan vakuudeksi kardinaali esitti timanttikauppiaille de la Motten väärentämän valtuutuskirjeen kuningattarelta. de Rohan sai haltuunsa timanttikaulanauhan, jonka hän toimitti kreivittären taloon. Siellä hän luovutti kaulanauhan miehelle, jota hän piti kuningatar Marie Antoinetten kamaripalvelijana.[6] Tosiasiassa kyseessä oli kreivitär de la Motten puoliso, joka matkusti Lontooseen myymään kaulakorua timantti kerrallaan.[5]

Kun korukaupan ensimmäistä osamaksua ei suoritettu ajallaan, kääntyivät jalokivikauppiaat suoraan kuningatar Marie Antoinetten puoleen, ja huijaus paljastui.[5] Kardinaali de Rohan vangittiin dramaattisesti 15. elokuuta 1785, juuri ennen kuin hänen piti toimittaa hovissa Marian taivaaseenottamisen päivän messu.[7] Kardinaali toimitettiin Bastiljin linnoitukseen, tosin hänen onnistui ennen vangitsemistaan hävittää hänen ja "kuningattaren" välinen kirjeenvaihto.

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreivitär de la Motte pakeni Bar-sur-Aubeen Champagne-Ardennen hallintoalueelle Ranskassa. Virkavalta jäljitti hänet nopeasti, mutta de la Motte vannoi syyttömyttään ja yritti vierittää syyt rikoksesta kardinaalin ja muiden tapahtumaan osallistuneiden niskoille. Kuningattaren rakkauskirjeet kirjoittanut de Villette löydettiin Genevestä, ja kuningatarta näytellyt d'Oliva pidätettiin piilopaikastaan Brysselistä.[8]

Kardinaali ja muut asianosaiset joutuivat vastaamaan teoistaan Pariisin parlamentin edessä, joka antoi asiasta tuomion 31. toukokuuta 1786. Kardinaali samoin kuin syytteessä ollut okkultisti Cagliostro vapautettiin. Sitä vastoin kreivitär de la Motte katsottiin syylliseksi. Hänet määrättiin ruoskittavaksi, ja hänet polttomerkattiin V-kirjaimella, joka kuvasi hänen rikoksensa laatua (voleuse=ryöstäjä).[9] Hänen Lontooseen jäänyt miehensä taas sai poissaolevana elinkautistuomion kaleeriorjaksi.

Vaikka kuningatar Marie Antoinette vapautettiinkin kaikista syytteistä, sai hän kaulakoruskandaalin myötä runsaasti negatiivista julkisuutta. Monet katsoivat hänet skandaalin varsinaiseksi rikolliseksi, joka kiinni jäätyään oli lavastanut syyttömän kardinaali de Rohanin syylliseksi. Jo aiemmin vihattu kuningatar ei koskaan pystynyt hälventämään itseensä kohdistuneita epäilyksiä sekaantumisestaan skandaaliin.[10] [11]

Pakkotyöhön tuomittu kreivitär de la Motte pakeni vankilasta ja matkusti Englantiin, jossa hän julkaisi häväistyskirjansa Mémoires justificatifs. Kirja syytti kuningatarta kaulakorujutusta ja rakkaussuhteesta kardinaaliin. Monet lukijat uskoivat kirjaan, ja kuningattaren suosiota vähensi entisestään.[5]

Kaulakoruskandaalin katsotaan olleen eräs Ranskan vallankumoukseen johtaneista tekijöistä.

Kaulakoruskandaali kirjallisuudessa ja elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaulakoruskandaalia on kuvattu useissa kaunokirjallisissa teoksissa. Niistä tunnetuin lienee Alexandre Dumas vanhemman Kuningattaren kaulanauha (ranskalainen alkuteos 1848, suomalainen käännös 1917). Myös vuonna 2001 valmistunut amerikkalainen elokuva The Affair of the Necklace käsittelee skandaalia.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous (kuningasvallan tuho) osa I. Werner Söderström Oy, 1962.
  • Barth, Reinhard: Historian suurnaiset. Gummerus Oy Ajatuskirjat, 2009. ISBN 978-951-208093-9.
  • Haslip, Joan: Marie Antoinette. Otava, 1989. ISBN 951-1-10192-7.
  • Liisberg, Bering: Ranskan vallankumous 1789-1799. Kustannusyhtiö Otava, 1906.


Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Liisberg 1906. s. 52.
  2. a b Haslip 1989. s. 213.
  3. Aubry 1962. s. 35.
  4. a b c Haslip 1989. s. 216.
  5. a b c d e f g Liisberg 1906. s. 53.
  6. Haslip 1989. s. 219.
  7. Haslip 1989. s. 221.
  8. Haslip 1989. s. 224.
  9. Affair of the Diamond Necklace faust.com/legend. Viitattu 16.7. 2015.. (englanniksi)
  10. Liisberg 1906. s. 55.
  11. Haslip 1989. s. 225.
  12. Kohtalokas kaulakoru imdb.com. Viitattu 15.7, 2015. (englanniksi)