Kaukas (Hyvinkää)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Kaukas (kylä))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaukas
Kaukasten tehdas ja Kaukastenkoski. Kuva vuodelta 2014.
Kaukasten tehdas ja Kaukastenkoski. Kuva vuodelta 2014.
Kaupunki Hyvinkää
Suuralue Maaseutu
Kaupunginosa nro 25
Väkiluku 248 [1] (2012)
Postinumerot 05510

Kaukas on Hyvinkäällä sijaitseva kylä ja kaupunginosa.[1] Kaukas sijaitsee noin 15 kilometriä kaakkoon Hyvinkään kaupungista Tuusulan ja Mäntsälän kuntien rajoilla.[2][3] Kaukasissa on noin kolmesataa asukasta. Keravanjoki virtaa kylän läpi.[3] Kaukasten pohjoispuolella on Myllykylä ja eteläpuolella Uusikylä.[2]

Kaukasissa oli päiväkoti sekä koulu (1922, Heikki Siikonen) mutta ne on nykyään suljettu. Kaukasín niin sanotussa keskuksessa on sen Juhlatalo (1934, Heikki Siikonen).[4] Työttömyysaste on 9 prosenttia (2011). Alueen asukkaiden keskitulo on 25 690 euroa. Vuokra-asuntojen osuus on 47 prosenttia. Asukkaista 21 prosenttia on korkeakoulutettuja. Alueella on 36 työpaikkaa.[1]

Lappeenrannan Kaukaan tehtaat ovat lähtöisin Kaukasista.[5] Vuosina 1858–1898 Kaukasissa oli lankarullatehdas, joka muutettiin vanutehtaaksi vuonna 1902. Tehtaan omistaja ja nimi vaihtui useaan kertaan. Se lopetettiin vuonna 1998.[4] Suurin osa Kaukasista kuului ennen Mäntsälälle, jolta se siirrettiin Hyvinkään maalaiskunnalle vuonna 1953. Hyvinkään maalaiskunta ja kaupunki yhdistyivät vuonna 1969.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hyvinkään karttapalvelu
  2. a b Kaukas – Myllykylä – Uusikylä Kaukasten asukasyhdistys. Viitattu 19.8.2015.
  3. a b Kaukas, luonnonläheinen ja tunnelmallinen kylä Kaukasten asukasyhdistys. Viitattu 19.8.2015.
  4. a b Mustonen
  5. Kaukas – tehdasmiljöö vailla vertaa Kaukasten asukasyhdistys. Viitattu 19.8.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]