Kasvijuoma

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kasvismaito)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mantelimaitoa.
Kasvimaitopakkauksia.

Kasvijuomaksi tai kasvimaidoksi kutsutaan useita maitoa muistuttavia kasvipohjaisia juomia, joita käytetään juotavaksi tai maidon, kerman tai munamaidon tapaan ruoanvalmistuksessa.

Mantelimaito oli Yhdysvaltojen suosituin kasvimaito 63 prosentin markkinaosuudellaan vuonna 2018. Kauramaidolla oli toinen sija[1].

Ravintoarvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvimaidot eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia, joten ne eivät sisällä myöskään maitorasvaa tai maitosokeria.

Suomessa myytävissä kauramaidoissa on keskimäärin 2,3 grammaa sokeria 100 grammaa kohden[2], mikä on puolet vähemmän kuin suomalaisessa lehmänmaidossa keskimäärin (4,8 grammaa 100 grammaa kohden).[3] Joissain ulkomailla myytävissä kasvimaidoissa voi kuitenkin olla runsaasti sokeria.[4]

Kasvimaitoihin lisätään yleensä kalsiumia ja eräitä lehmänmaidon sisältämiä vitamiineja, jotta päästäisiin lähemmäs lehmänmaidon ravintokoostumusta.[5] Myös jodia voidaan lisätä.

Kasvimaidot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raaka-aineesta riippuen kasvimaitojen koostumus, maku, hinta sekä soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin vaihtelee. Suomessa on saatavissa ainakin soijasta, kaurasta, riisistä, pähkinöistä, kookoksesta ja hampunsiemenistä valmistettua kasvimaitoa.[6][7] Myös mantelista, hasselpähkinästä, herneistä ja kvinoasta tehdään maidon kaltaisia juomia.

Kookosmaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kookosmaito

Kookosmaito on koostumukseltaan kermaista, ja sitä voi käyttää ruoanlaitossa sekä leivonnassa. Maito valmistetaan kookospähkinän valkoisesta raastetusta mallosta veteen liuottamalla. Tuloksena on maidon näköinen neste, joka voi olla hyvinkin paksua.[8]

Teollisessa kookosmaidossa on kookospähkinäuutteen lisäksi 25 prosenttia vettä ja lisäaineena stabilointiainetta[9].

Rasvaista kookosmaitoa kutsutaan joskus kookoskermaksi. Kookosmaitoa voidaan helposti tehdä itse liottamalla kookoshiutaleita pienessä vesimäärässä ja puristamalla ne sitten lujasti siivilässä.[8] Voimakkaan ominaismakunsa vuoksi sen käyttöä kannattaa suosia silloin, kun haluaa saada ruokaan kookoksen makua. Kookosmaitoa myydään myös kuivattuna, jolloin siitä saa maitoa sekoittamalla jauheen veteen.[6]

Soijamaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Soijamaito

Soijamaito valmistetaan vedestä ja soijapavuista. Kaupallisessa soijamaidossa on lisäksi pieniä määriä sokeria, trikalsiumfosfaattia, happamuudensäätöainetta, stabilointiainetta ja aromia. Soijamaitoa saa luomuna, A-, D- ja B12-vitaminoituna, kalsiumrikastettuna sekä fruktoosilla makeutettuna. Soijajuomia valmistetaan myös mansikan, vaniljan ja suklaan makuisena. Maustamatonta soijamaitoa voi käyttää mihin tahansa ruokalajeihin ja leivontaan, sekä esimerkiksi puuron, murojen tai kaakaon kanssa. Soijamaitoa voi valmistaa myös itse.[6].

Soijamaidossa on yhtä paljon proteiinia ja vähemmän hiilihydraatteja kuin lehmänmaidossa, mutta se sisältää kevytversiota lukuun ottamatta enemmän rasvaa. Soijamaidon rasva koostuu kuitenkin pääosin terveydelle suotuisista monityydyttymättömistö rasvahappoista.[10]

Kauramaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kauramaito

Teollisesti valmistettu kauramaito on vedestä, kaurasta, ruokaöljystä ja kalsiumfosfaateista valmistettu juoma[11]. Se soveltuu myös ruoanlaittoon ja leivontaan.[6] Kauramaito on ravintoarvoiltaan heikompaa kuin soijamaito. Kauramaitoa saa luomuna, D- ja B12-vitaminoituna ja kalsiumrikastettuna. Kaurajuomaa on saatavilla myös suklaan makuisena.

Kauramaidon glykemia-indeksi on 69[12] eli sen sisältämä hiilihydraatti aiheuttaa melko paljon sydän- ja verisuonitautien riskiä kasvattavia verensokerin heilahteluja[13].

Riisimaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallinen riisimaito valmistetaan vedestä, riisistä, ruokaöljystä, suolasta, trikalsiumfosfaatista, maltodekstriinistä, stabilointiaineesta ja happamuudensäätöaineesta. Riisimaito on koostumukseltaan ohutta, ja riisin tärkkelys tuo siihen hiukan makean maun. Riisimaitoa saa myös luomuna, kalsiumrikastettuna sekä vaniljalla maustettuna. Riisimaito sopii ruoanlaittoon, leivontaan, muroihin ja puuroihin ja ohuen koostumuksensa ansiosta se sopii myös kahvimaidoksi. [6]

Riisimaidon glykemia-indeksi on 86[12] eli se aiheuttaa huomattavan paljon sydän- ja verisuonitautien riskiä kasvattavia verensokerin heilahteluja[13].

Mantelimaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupallinen mantelimaito sisältää veden lisäksi noin kaksi prosenttia manteleita, fosfaattia, suolaa, johanneksenleipäpuujauhetta, gellaanikumia ja auringonkukkalesitiiniä[14].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Simo J. Lahtinen: Amerikan kauramaitomarkkinat suuri mahdollisuus suomalaisille Capteeni. 12.10.2020. Viitattu 31.5.2022.
  2. Kaurajuoma, maustamaton, tuotekeskiarvo - Fineli fineli.fi. Viitattu 2.12.2022.
  3. Maito, keskiarvo, d-vitamiinia 1 ug - Fineli fineli.fi. Viitattu 2.12.2022.
  4. Kasvimaito voi olla riski hampaillesi – tiedä tämä www.iltalehti.fi. Viitattu 1.12.2022.
  5. Kasvimaidot MTV:n vertailussa: Purkin sisällöissä suuret erot – tässä juomassa eniten proteiinia mtvuutiset.fi. 14.10.2017. Viitattu 31.5.2022.
  6. a b c d e Kakkua ja porkkanaa - FAQ (Mitä ovat kasvimaidot?) Kakkua ja porkkanaa. Arkistoitu 27.8.2010. Viitattu 31.7.2010.
  7. Hamppumaito Ruohonjuuri. Arkistoitu 15.8.2014. Viitattu 11.8.2014. (suomeksi)
  8. a b Ruokasanastot K (Kookosmaito) Raholan syötäviä sanoja. Tekniikan viestintä Rahola Oy. Arkistoitu 28.7.2020. Viitattu 31.7.2010.
  9. Pirkka kookosmaito. https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/pirkka-kookosmaito-400ml-6410402020669 (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Alpro® soya ja terveys(laktoositon, kolesteroli, isoflavonit, omega-3 6 9, rasvahapot) Alpro soya. Oy Seege Ab. Arkistoitu 25.9.2010. Viitattu 31.7.2010.
  11. Oatly -kaurajuoma. https://www.oatly.com/fi/products/kaurajuoma
  12. a b Which Is The Best Milk Alternative For You? https://theconsciousdietitian.com/general-nutrition/milk-alternatives-finding-the-best-one-for-you/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. a b Fiona S. Atkinson, Kaye Foster-Powell, Jennie C. Brand-Miller: International Tables of Glycemic Index and Glycemic Load Values: 2008. Supplementary materials: Taulukko A1. Glykeemisen indeksin (GI) ja glykeemisen kuorman (GL) arvoja henkilöillä, joilla on normaali glukoosinsietokyky. Diabetes Care, 2008-12, nro 12, s. 2281–2283. PubMed:18835944. doi:10.2337/dc08-1239. ISSN 0149-5992. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. Alpro Mantelijuoma Makeuttamaton UHT. https://www.alpro.com/fi/tuotteet/juomat/manteli/makeuttamaton