Kartiokotilo

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartiokotilo
TaylorEoconulusFulvus.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Nilviäiset Mollusca
Luokka: Kotilot Gastropoda
Alaluokka: Keuhkokotilot Pulmonata
Lahko: Maakeuhkokotilot Stylommatophora
Heimo: Kartiokotilot Euconulidae
Suku: Euconulus
Laji: fulvus
Kaksiosainen nimi

Euconulus fulvus
(Muller, 1774)

Synonyymit
  • Conulus fulvus
  • Hyalinia fulva
Katso myös

 Commons-logo.svg Kartiokotilo Commonsissa

Kartiokotilo (Euconulus fulvus) on pieni kotilolaji. Se on yksi Suomen yleisimmistä kotiloista.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartiokotilon kierteinen kuori on sivuprofiililtaan kartiomainen, väriltään kellanruskea ja 2,8–3,5 mm leveä ja 2,0–2,5 mm korkea. Alapuolelta kuori on samettimaisen himmeä, mutta yläpuolelta kiiltävä. Kierteitä on 5,5. Alapinnalla erottuu hyvin heikkoja kuoren kiertymisestä spiraalimaisesta seuraavia uurteita eikä kuoressa ole napaa. Viimeisen kierteen ulkoreuna ei kaarru pyöreästi, vaan siinä on hieman kulmaa. Kuoren suuaukko on muodoltaan puolikuumainen eikä siinä ole paksuuntunutta huulta tai hammasmaisia ulokkeita. Itse eläin on väriltään harmaa.[1][2]

Lajin erottaminen läheistä sukua olevasta tummakartiokotilosta (Euconulus praticola) on varsin vaikeaa ja vaatii käytännössä mikroskooppia. Myös keskenkasvuiset siemenkotilot (Vertigo) ovat samannäköisiä, mutta niiden kuoressa on aina napa.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji on holarktinen eli sen levinneisyys ulottuu Euroopasta Aasian pohjoisosien poikki Pohjois-Amerikkaan. Suomessa se lukeutuu kaikkein yleisimpiin kotilolajeihin ja esiintyy koko maassa Ahvenanmaalta ja etelärannikolta pohjoisimmille tuntureille.[1]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartiokotilo elää hyvin monenlaisissa ympäristöissä, mutta kulttuuriympäristöissä se ei ole yhtä runsaslukuinen kuin luonnontilaisilla paikoilla. Se suosii etenkin viileää ja kosteaa maaperää, jossa on runsaasti kuollutta puuainesta. Kotilot elävät maassa karikkeen seassa ja puiden tai kivien alla.[1][2]

Eteläranskalaisten havaintojen mukaan kotilo tuottaa 20–30 munaa, jotka se munii lehtien alle keväällä. Poikaset kuoriutuvat paria viikkoa myöhemmin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d A. Koivunen, P. Malinen, H. Ormio, J. Terhivuo & I. Valovirta: Suomen kotilot ja etanat. Opas nilviäisten maailmaan. Helsinki: Hyönteistarvike Tibiale Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-6-8. s. 33 sekä 207–209
  2. a b c SUB Göttingen: AnimalBase (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]