Karsikko (mytologia)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karsikko on perinteinen suomalainen vainajaa koskeva merkintä puussa, taikka metsä tai yksittäinen puu, jossa näitä merkintöjä on. Karsikkoa tehdessä voidaan puusta karsia oksia vainajan merkiksi. Usein karsikko sijaitsee tien varrella, asutuksen ja kalmiston välillä.

Karsikko tehtiin puuhun yleensä kuljetettaessa vainajaa kirkolle tai kalmistoon, mutta toisaalta esimerkiksi jonkun suvun karsikko saattaa olla pelkästään muistomerkki. Tiettävästi tällaisia karsikkoja on edelleen käytössä.

Oksien karsinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsikkopuuhun, joka on yleensä iso mänty tai kuusi, tehtiin karsikko, eli siitä katkottiin oksia. Joskus ainoastaan latva jätettiin karsimatta - joskus myös tyvipää. Joskus keskelle puuta jätettiin käsivarsiksi kaksi oksaa osoittamaan metsään päin, jos henkilö, jolle karsikko tehtiin, oli naimisissa. Naimattomalle jätettiin vain yksi oksa, joka osoitti tielle päin.

Merkinnät karsikkopuussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein karsikkoa tehdessä tehtiin puun kuoreen pilkka, eli kuorta poistettiin esimerkiksi kirveellä tai puukolla. Pilkka toimi ikään kuin "tauluna", johon tehtiin merkintöjä. Siihen voitiin veistää esimerkiksi vainajan nimi, puumerkki tai syntymä- ja kuolinajat.

Myöhemmin tuli tavaksi leikata pilkkaan vuosiluku tai kiinnittää mäntyyn kohon muotoinen musta lautanen, johon oli kirjoitettu vainajan nimikirjaimet ja kuolinvuosi.

Karsikoiden merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsikoiden tarkoituksena on alun perin ollut vaikuttaa kuolleiden sieluihin siten, etteivät ne tulisi ihmisten ilmoille kummittelemaan. Ilmeisesti on ajateltu, että lähtiessään vaeltamaan kalmistolta takaisin asuinpaikalle sielu ymmärtää kuolleensa viimeistään nähdessään oman karsikko-merkkinsä puussa. Sittemmin karsikkoja on tehty lähinnä vainajan muistomerkiksi. Joillakin suvuilla on ollut kokonaisia sukutauluja karsikkopuussaan.

Karsikko voidaan tehdä myös eläville.[1] Kun joku ensi kerran saapuu vieraaseen taloon, niin hänelle kunnioitukseksi tehdään karsikko, jossa oksa osoittaa mistä ilmansuunnasta vieras on kotoisin. Karsikkoja tekivät myös matkatoverit toisillensa, kun saapuivat oudoille seuduille.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aspelin, J. R. Karsikot. – Suomen ylioppilaskunnan albumi Elias Lönnrotin kunniaksi hänen täyttäessään kahdeksankymmentä vuotta 9.4.1882. Helsinki: [Suomen ylioppilaskunta], 1882, s. 308-312.
2. Holmberg, Uno. Suomalaisten karsikoista. - Kalevalaseuran vuosikirja 4, 1924.

3. Vilkuna, Janne. Suomalaiset vainajien karsikot ja ristipuut. Kansatieteellinen Arkisto 39, 1993.

4. Konkka, Aleksi. Kuusi kultalatva. Pohjoisen Suomen karsikoista. - Kalevalaseuran vuosikirja 77-78, 1999.