Karl Marxin elämäkerta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on artikkelin Karl Marx ala-artikkeli.
Karl Marx
Karl Marx.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 5. toukokuuta, 1818
Trier, Preussi
Kuollut 14. maaliskuuta 1883 (64 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Koulukunta marxismi
Vaikutusalueet politiikka, taloustiede, luokkataistelu
Tunnetut työt sosialismi, Kommunistisen puolueen manifesti, Pääoma
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Karl Heinrich Marx (5. toukokuuta 1818 Trier, Preussi14. maaliskuuta 1883 Lontoo, Englanti) oli preussilaissyntyinen yhteiskuntafilosofi. Marx tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Karl Marxia pidetään uudenaikaisen sosialismin ja kommunismin perustajana.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhetausta ja opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marx syntyi juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Isän suvussa oltiin perinteisesti oltu rabbeja. Äiti oli hollanninjuutalainen, jossa kaikki miehet olivat vuosisatojen ajan olleet rabbeja.[1] Isä oli melko varakas, hän omisti viinitarhoja ja vuonna 1819 perhe muutti vuokra-asunnosta omaan taloon jossa oli kymmenen huonetta.[2]

Napoleonin sotien aikaan Ranska miehitti Trierin ja myös juutalaiset saivat poliittiset oikeudet. Preussi miehitti kaupungin vuonna 1812 ja sen hallitus kielsi juutalaisilta julkiset virat. Hirschel Marx lähetti hallitukselle kirjeen missä valitti juutalaisiin kohdistuneesta syrjinnästä. Kirje ei tuottanut tulosta ja Hirschel päätti kääntyä luterilaisuuteen. Perheen kääntymisen ajankohta on hävinnyt dokumenteista, mutta sen arvellaan tapahtuneen Karlin syntymän aikoihin.[2] Hirschel pääsi jäseneksi Trierin kasinoklubiin, missä miehet keskustelivat kirjallisuudesta ja väittelivät politiikasta. Kodissa vieraili kulttuurielämän edustajia joita innostivat valistusaatteet.[3]

Marxin varhaislapsuudesta ei tiedetä eräitä sisarusten muistikuvia lukuun ottamatta mitään. Hänen oletetaan olleen kotiopetuksessa aina vuoteen 1830 asti, jolloin hän aloitti opinnot Trierin lyseossa. Marx kuvaili myöhemmin lyseonsa opettajia ”maalaistolloiksi”, mikä ei ole ihan koko totuus, sillä he olivat vapaamielisiä humanisteja. Preussin poliisi takavarikoi lyseossa kiellettyä kirjallisuutta ja rehtori joutui poliisivalvontaan.[4] Marx tuli ylioppilaaksi vuonna 1835. Hänen terveytensä oli horjuva ja hänet vapautettiin asepalveluksesta ”heikon rinnan” vuoksi.[5]

Ylioppilaaksi tultuaan Marx kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Marx oli ahkera opiskelija, mutta harrasti toveriensa kanssa myös oluenjuontia krouveissa.[6]

Marx tutustui koulukaverinsa Edgar von Westphalenin sisareen Jennyyn ja nuoret ihastuivat toisiinsa. Von Westfalenien perhe oli Preussin ylhäisintä aatelistoa. Karl Marx oli 18-vuotias ja Jenny 22-vuotias.[7] Aikalaiset ihmettelivät, miten paroni saattoi antaa tyttärensä seurustella juutalaissukuisen ja porvarissäätyisen miehen kanssa. Kesällä 1836 Karl Marx ja Jenny von Westphalen kihlautuivat.[7] Avioliitto kesti aina Jennyn kuolemaan asti vuonna 1881.[8]

Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Ensimmäisenä Berliinin vuotenaan hän opiskeli tiiviisti lakia, sillä hän pyrki edelleen tuomariksi. Marx ryhtyi kirjoittamaan teosta lakitieteen filosofiasta, mutta teos ei koskaan valmistunut. Marx kokeili siipiään kirjoittajana kirjoittaen runoja sekä romaanin Skorpion und Felix. Saatuaan teoksen valmiiksi hän piti sitä niin huonona, että haaveet kirjailijan urasta piti hylätä. Seurauksena oli eräänlainen hermoromahdus ja lääkäri määräsi Marxin pitkäksi aikaa lepäämään maaseudulle. Saadakseen aikansa kulumaan Marx kirjoitti teoksen uskonnosta, luonnosta ja historiasta. Maaseudun rauhassa hän luki koko Hegelin tuotannon, mikä herätti hänessä kiinnostusta.[9]

Isälleen Marx kirjoitti, että haluaa nyt suuntautua filosofiksi. Isää tämä ei miellyttänyt. Tuomarilla olisi turvattu virka ja palkka ja pojan piti ajatella tulevaa vaimoaan. Vuonna 1838 isä Heinrich kuoli, mutta Marx ei tullut hautajaisiin, vaan kirjoitti, että Berliinissä oli tärkeämpää tekemistä.[10]

Marxin päätettyä syventyä filosofiaan oli Preussin sisäpoliittinen ilmasto muuttumassa taantumuksellisemmaksi. Yliopiston rehtoriksi tuli vuonna 1839 äärikonsevatiivinen Julius Stahl. Seuraavana vuonna Preussin kuninkaaksi tuli Fredrik Vilhelm IV ja akateemista vapautta ryhdyttiin rajoittamaan.[11]

Juuri G. W. F. Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriitojen kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto.

Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero Jenan yliopistoon. Marx puolusti väitöskirjassaan skeptisyyttä, mikä oli professori F. W. von Schellingille liian radikaalia. Von Schelling oli asetettu yliopistoon kitkemään liberalismi. Jenan yliopistossa oli vapaamielinen ilmapiiri ja se myönsi Karl Marxille filosofian tohtorin arvon vuonna 1841.[12]

Päätoimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti kampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan. He kirjoittivat pamfletin Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä.[13]

Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman. Hän matkusti Kölniin ja solvasi Bonnin yliopiston professoreita ”haisunäädiksi, joiden äly ei riitä kuin umpikujien löytämiseen.” Kölnissä hän vietti aikaansa Tohtorikerholla ja muissa kapakoissa, missä liikkui boheemeja ja toisinajattelijoita. Köln oli Reininmaan vaurain ja edistynein kaupunki. Kapakoissa tapaamiensa henkilöiden avulla Marx siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Lehti oli tarkoitettu kilpailijaksi vanhoilliselle Kölnische Zeitung -lehdelle ja sai rahoittajikseen tehtailijoita ja kauppakamarin puheenjohtajan.[14]

Ensimmäiset Marxin laatimat lehtikirjoitukset ilmestyivät vuonna 1842. Toimituksessa Marx ystävystyi sosialisti Moses Hessin kanssa joka levitti Marxin mainetta eteenpäin. Myöhemmin Marx ja Hess riitaantuivat.[15] Kirjoituksillaan Marx suututti ensiksi heikkona pitämänsä liberaalin opposition. Kun lehden levikki ja maine kasvoivat, hermostuivat myös Preussin viranomaiset. Marxin kirjoituksia pidettiin nenäkkäinä ja röyhkeinä ja maapäivien puhemies von Schaper vaati Berliinin sensuuriviranomaisilta toimintaa. Lehti lakkautettiin tammikuussa 1843.[16] Marxin mahdollisuudet toimia Saksassa oli nyt tuhottu. Nuori mies oli tullut tietoiseksi siitä, että hänen kirjoituksiaan luetaan ja että niillä on merkitystä. Marxin ystävä Arnold Ruge muutti, Ranskaan ja perusti siellä Deutsche–französische Jahrbücher -nimisen julkaisun, johon hän pyysi Marxia mukaan. Marx laittoi ehdoksi, että hänen on saatava puolisonsa mukaansa.[17]

Aika Ranskassa ja Belgiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marx saapui vaimonsa kanssa Pariisiin vuonna 1843. Vuoden 1830 vallankumouksen jälkeen Pariisiin oli asettunut monenkirjava joukko ajattelijoita. Joukossa oli utopistista kommunismia edustanut Victor Considérant, anarkisti Pierre Proudhon, monia runoilijoita ja mystikkoja. Heinäkuun monarkia oli jo horjuvalla pohjalla.[18] Arnold Ruge perheineen, Marx ja runoilija Georg Herweg ajattelivat ensin perustaa asuinkommuunin. Marx vaimoineen yritti yhteiseloa pari viikkoa, kunnes he saivat tarpeekseen ja muuttivat muualle.[19]

Elämä Pariisissa sujui aluksi hyvin, sillä Marx oli saanut Rheinische Zeitungin omistajilta palkan lisäksi tuhat taaleria ylimääräistä. Jenny Marx vietti aikaansa Pariisissa ostoskierroksilla. Ensimmäinen lapsi, tytär Jenny (Jennychen), syntyi toukokuun 1. päivä vuonna 1844. Lastenhoito ei vanhemmilta oikein sujunut, ja Jenny Marx lähti kesäkuussa Trieriin vanhempiensa luo.[20]

Deutsch–fransösische Jahrbücher osoittautui taloudelliseksi katastrofiksi ja sitä ilmestyi vain yksi numero. Sen merkittävin avustaja oli runoilija Heinrich Heine, joka kirjoitti lehteen artikkelin Baijerin kuningas Ludvig I:n naisseikkailuista. Poliisi takavarikoi lehdet ja Preussin hallitus määräsi, että Marx ja Heine tulee pidättää heti kun he ylittävät Saksan rajan. Arnold Ruge pelästyi, lopetti lehtensä ja jätti Marxin ilman sovittua palkkaa. Toimeentulonsa turvaamikseksi Marx lupautui kirjoittamaan Vorvärts!-nimiseen kommunistiseen, kahden viikon välein ilmestyneeseen lehteen. Samoihin aikoihin hän kiinnostui taloustieteestä. Kesällä 1844 hän luki kaikki käsiinsä saamat Adam Smithin, James Millin ja David Ricardon teokset. Smithiä ja Ricardoa Marx arvosti, mutta kritisoi heitä siitä, että heillä lähtökohtana on yksityisomistus, mutta he eivät selitä sitä.[21]

Marx tapasi vuonna 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuneen Friedrich Engelsin. Miehet tapasivat toisensa Café de la Régencessä ja kun kahvilan sulkemisaika tuli, pyysi Marx Engelsin luokseen jatkoille. Jatkot kestivät kymmenen vuorokautta.[22] Engels oli saksalaisen tehtaanomistajasuvun rikas vesa. Engelsiltä Marx sai tietoa kapitalismin käytännön toimintamalleista. Engels pystyi paitsi työskentelemään sukuyrityksessään ja kirjoittamaan valtavan määrän kirjeitä ja artikkeleita myös toimimaan Marxin haamukirjoittajana. Ystävykset eivät salanneet toisiltaan mitään ja heidän kirjeenvaihtonsa on sekoitus tieteellistä pohdintaa ja koulupoikahuumoria.[23]

Takana Friedrich Engels ja Karl Marx, edessä Marxin puoliso Jenny von Westphalen ja heidän lapsensa Laura Marx ja Eleanor Marx (1864).

Ranskan kuningas Ludvig Filip tapasi 7. tammikuuta 1845 Preussin suurlähettilään Alexander von Humboldtin. Humboldt vaati Ranskan hallitusta toimiin Vorvärts!-lehteä vastaan. Lehti lakkautettiin ja Ranskan sisäministeriö karkotti Marxin maasta.[24]

Ainoa mannereurooppalainen maa, johon Marx saattoi muuttaa, oli Belgia. Kaikki emigrantit joutuivat kirjeellä lupaamaan kuningas Leopold I:lle että käyttäytyvät maassa hyvin. Niin lupasi myös Marx.[25] Maanpakoon asettui myös Jenny-puolison veli Edgar von Westfalen, upseeri ja elinikäinen ystävä Josef Weydemeyer, joukko puolalaisia sosialisteja, Moses Hess sekä Friedrich Engels. Jenny Marx ja tytär saapuivat myös Brysseliin ja mukana oli myös kotiapulainen Helene Demuth. Jenny odotti nyt toista lastaan. Talous oli kerrankin hyvällä tolalla, sillä Marx oli saanut 1 500 frangia tekijänpalkkioita juuri ennen karkotusta.[26]

Vuonna 1845 Marx ja Engels vierailivat Englannissa tutustumassa paitsi Lontoon erinomaisiin kirjastoihin, myös ottamassa selvää maailman ensimmäisestä työväenliikkeestä, chartisteista. Palattuaan Belgiaan Marx ryhtyi kirjoitustyöhön ja Engels agitoi Brysselin sosialisteja liittoutumaan.[27]

Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista kuin liberalisteistakin. Erään kerran kaksikko päätti kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat urakakseen parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuuli vasta kuukausia myöhemmin Marxilta miten artikkeli oli kehittynyt: se oli kasvanut kolmensadan sivun laajuiseksi, ja entinen nimi Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut uudelle teoksen Pyhä perhe alaotsikoksi.[28]

Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan ”Oikeamielisten liittoon”, joka Marxin vaikutuksesta muutti vuonna 1847 nimensä Kommunistien liitoksi. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus ”kaikki ihmiset ovat veljiä” korvattiin tunnuksella ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen”.[29]

Marxin ja Engelsin kuuluisin yhteinen työ Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin ”Euroopan hulluna vuonna” 1848. Teos kuuluu kaikkien aikojen luetuimpiin ihmiskunnan historiassa. Jälkisanoissaan Marx julistaa että ”Porvariston tuho ja proletariaatin nousu ovat molemmat yhtä väistämättömiä ilmiöitä”.[30] Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista ”kysymys–vastaus”-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää.

Kommunistisen puolueen manifesti ilmestyi saksaksi 24. helmikuuta vuonna 1848.[31] Teos ladottiin Lontoossa. Kun ensimmäistä erää haettiin painosta, saatiin kuohuttavia uutisia. Ranskassa oli puhjennut vallankumous ja pääministeri François Guizot oli eronnut virastaan. Seuraavana päivänä kuningas Ludvig Filip luopui vallasta.[32]

Ranskan vallankumous huolestutti Belgian hallituksen. Maaliskuun 3. päivänä 1848 Marx sai itsensä Leopold I:n allekirjoittaman maastakarkotusmääräyksen. Aikaa poistumiseen olisi vain vuorokausi. Marx oli pakkaamassa tavaroitaan, kun poliisi tunkeutui asuntoon ja pidätti hänet. Pidätyksen syyksi ilmoitettiin, että Marx oli maassa ilman passia. Selittelyt eivät auttaneet ja Marx laitettiin putkaan, missä aggressiivinen vanki yritti koko pidätyksen ajan hakata Marxin. Jenny-puoliso yritti hätääntyneenä etsiä asianajajaa joka voisi auttaa miestään. Myös Jenny joutui pidätetyksi, häntä syytettiin irtolaisuudesta ja joutui selliin, joka oli täynnä prostituoituja. Seuraavana päivänä Marxit vapautettiin ja virkavalta saattoi heidät Ranskan rajalle. Karl Marx oli muutenkin aikonut siirtyä Ranskaan, sillä maan uuden hallituksen ministeri, Ferdinand Flocon, oli kutsunut hänet takaisin Ranskaan.[33]

Vuoden 1848 vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl ja Jenny Marx olivat perillä Pariisissa 5. päivänä maaliskuuta 1848 ja Engels saapui Pariisiin 21. päivä maaliskuuta. Miehet laativat heti lentolehtisen Kommunistisen puolueen vaatimukset Saksassa. Se julkaistiin pian myös Berliinissä, Trierissä ja Düsseldorfissa. Sen tarkoituksena oli rohkaista porvaristoa kapinoimaan, sillä Marx tiesi, että Saksan työväenluokka oli vielä melko pieni. Lehtisessä vaadittiin muun muassa progressiivista verotusta ja kansallista pankkia.[34]

Kölnissä oli tekeillä uusi sanomalehti Neue Rheinische Zeitung. Sen päätoimittajaksi haluttiin Karl Marx. Marxien perhe muutti Kölniin huhtikuussa 1848.[35] Viranomaisille Marx ilmoitti että tarkoituksena on kirjoittaa kirja taloustieteestä ja anoi vuonna 1845 menettämäänsä Preussin kansalaisuutta takaisin. Pyyntöön ei suostuttu.[36]

Vallankumousaikaa 1848–1849 on kuvailtu Euroopan hulluksi vuodeksi. Karl Marx oli vuoden aikana mukana monessa poliittisessa hankkeessa. Marx ajoi eteenpäin hyvinkin ristiriitaista poliittista agendaa. Hänen mukaansa työläisten piti nyt äänestää porvareita, koska he olivat tehneet vallankumouksen. Samalla hän korosti työläisille, että proletariaatti ja porvaristo eivät voi elää yhdessä.[37] Marx kävi myös merkilliseen taisteluun Kölnin suosituinta sosialistia ja Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Andreas Gottschalkia vastaan. Gottschalk oli saanut mainetta lääkärinä, joka hoiti köyhiä ilmaiseksi. Marxin lehden levikki oli 5 000 kappaletta ja Gottschalkin yhdistyksessä oli 8 000 jäsentä. Marxin mielestä Gottschalk hajotti porvariston ja sosialistien yhteisrintaman ja että tämä muka kannatti perustuslaillista monarkiaa. Marx julisti, että Saksasta tuli tehdä heti tasavalta. Lopulta Gottschalk erosi työväenyhdistyksen ja kommunistiliiton johdosta.[38]

Marx yritti esiintyä maltillisena uudistajana, mutta se ei vakuuttanut viranomaisia. Hänet pidätettiin 7. heinäkuuta 1848 syytettynä ylimmän yleisen syyttäjän halveksimisesta. Poliisit tutkivat lehden toimituksen. Marx pidätettiin uudelleen kahden viikon kuluttua. Preussin hallitus kaatui 8. elokuuta 1848 ja Marx luuli tilanteen helpottuneen. Syyskuun 25. Kölnissä astui voimaan sotatilalaki ja varuskunnan johtaja lakkautti välittömästi Neue Rheinische Zeitungin[39]

Sotatilalaki kumottiin 12. lokakuuta vuonna 1848 ja Neue Rheinische Zeitung jatkoi ilmestymistään. Marx valittiin Kölnin työväenyhdistyksen puheenjohtajaksi 22. lokakuuta 1848. Friedrich Engels oli etsintäkuulutettuna ja kierteli ympäri Eurooppaa. Vuoden lopussa Marx mietti mitä uusi vuosi tuo tullessaan? Työväenluokan kapina oli kukistettu kaikkialla: Ranskassa, Englannissa ja Saksassa.[40]

Kun etsintäkuulutus oli mitätöity, Engels palasi maanpakolaisuudesta. Engels oli kierrellyt ympäri Ranskaa ja Sveitsiä viinejä maistellen, sikareja poltellen ja naisia naurattaen. Herrat saivat helmikuun alussa 1849 syytteen yleisen syyttäjän kunnian loukkaamisesta.[41] Marx puolusti itseään oikeudessa niin taitavasti, että kun lopetti puheensa, suosionosoitukset täyttivät oikeussalin. Syytteet kumottiin. Kuitenkin jo 8. helmikuuta Marx oli jälleen syytettynä. Tällä kertaa kapinaan yllyttämisestä. Syyte perustui Marxin johtaman työväenkomitean julistukseen, jonka mukaan veron pakko-ottoa on vastustettava kaikkialla kaikin tavoin.[42] Marx myönsi syytteen osittain, mutta lautamiehet vapauttivat hänet, sillä heidän mukaansa hänellä oli perustuslaillinen oikeus esittää asiansa. Kölnin varuskunnan komentaja, sattumalta myös nimeltään Friedrich Engels, esitti, että entistä rääväsuisempi Marx oli karkotettava Saksasta. Hän lähetti kaksi aliupseeria Marxin kotiin uhkailemaan häntä. Toukokuun 16. 1849 viranomaiset nostivat Neue Rheinische Zeitungin preussilaisia toimittajia vastaan syytteen ja esittivät, että ei-preussilaiset karkotetaan. Marx tajusi, että hänellä ei ole enää toimintamahdollisuuksia Saksassa.[43]

Marx saapui väärän henkilöllisyyden turvin Pariisiin ja huomasi, että tilanne oli sielläkin kiristymässä. Louis Napoleon oli nousemassa valtaan. Neljättä lastaan odottanut Jenny saapui Pariisiin heinäkuun alussa vuonna 1849. Marx sai melko pian sisäministeriöstä karkotusmääräyksen. Jennylle myönnettiin lisäaikaa. Saksaan ja Belgiaan ei ollut pääsyä ja Sveitsi epäsi maahanpääsyn. Ainoa vaihtoehto oli Iso-Britannia. 27. elokuuta 1849 Doverin satamassa viranomaisille ilmoitettiin maihinnousseeksi Charles Marx, oman ilmoituksensa mukaan filosofi.[44]

Pääoman synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Das Kapital -teoksen (suom. Pääoma) ensimmäisen osan kansilehti vuodelta 1867.

Kun Marx saapui Lontooseen, kaupunki eli voimakasta kasvukautta. Vuosien 1841–1841 välisenä aikanaselvennä se sai 300 000 uutta asukasta. Niiden joukossa oli tuhansia poliittisia pakolaisia. Erot yhteiskuntaluokkien välillä olivat jyrkät: Piccadillyn ja Mayfairin alueilla oli upeita palatseja, mutta niitä ympäröivät laajat slummialueet.[45]

Marx ei tuhlannut aikaansa uuden kotipaikkansa nähtävyyksien tutkimiseen. Hän perusti uuden Kommunistiliiton Saksalaisten työläisten sivistysliiton tiloihin. Marxia vaivasivat raha- ja perhehuolet. Raskaana ollut Jenny Marx saapui Lontooseen syyskuun 17. päivä 1849. Perheessä oli nyt kolme lasta: Jennychen, Laura ja Edgar. Neljäs lapsi, joka oli poika syntyi 3. marraskuuta ja sai nimekseen Heinrich Guido. Marx esitti ystävilleen reipasta, mutta taloushuolet painoivat häntä. Asunnon vuokra Anderson Streetillä oli kuusi puntaa kuussa, mikä oli enemmän kuin hänellä oli rahaa. Engels saapui Lontooseen marraskuun 12. päivä vuonna 1849.[46]

Marxin perheen taloustilanne kurjistui ja he joutuivat muuttamaan tilapäisasuntoon Sohoon. Jenny oli sairas ja jälleen raskaana. Koko kesän 1850 perhe odotti lopullista taloudellista romahdusta. Elokuussa Jenny matkusti Hollantiin Karlin enon Lion Philipsin luo. Marxin eno oli Philips-yhtiön perustaja. Karl pohti vakavasti perheen muuttoa Yhdysvaltoihin, mutta laivalippuihin ei ollut varaa. Engels pelasti ystävänsä perheen menemällä työhön perheyritykseensä Ernen & Engels Manchesterin konttoriin. Hän pysyi työssään seuraavat kaksikymmentä vuotta. Tekemällä pieniä kavalluksia yhtiön kassasta hän saattoi avustaa ystävänsä perhettä.[47]

Loppuvuodesta 1850, puolen vuoden asuntokurjuuden jälkeen Marxin perhe löysi asunnon Dean Streetiltä. Asunnossa oli kaksi huonetta ja se oli kävelymatkan päässä British Museumista. Marx oli loputtoman väsynyt järjestöelämässä toimimiseen, sillä työväenjärjestöt ja -komiteat eivät saaneet riitelyn ohella mitään järkevää aikaiseksi. Häntä alkoi kiinnostaa kirjoittaminen. Marxin tarkoituksena oli kirjoittaa suurteos taloustieteestä, jonka piti olla ”miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä”. Perhe-elämässä tapahtui juuri ennen muuttoa tragedia: Lontoossa syntynyt Heinrich-poika kuoli yllättäen.[48]

Preussin viranomaiset olivat yhä kiinnostuneita Marxin elämästä ja muuan preussilainen poliisivakooja pääsi jopa hänen luokseen vierailulle. Hän kirjoitti eloisan kuvauksen työnantajalleen: ”Kaikesta näki, että siinä asunnossa piti majaa boheemi intellektuelli... Marx laiskottelee päiväkaudet... paiskii sen jälkeen töitä päiväkaudet yhteen menoon... nukkumaanmeno- tai heräämisaikoja ei perheessä tunneta.”[49] Perheen taloustilanne pysyi edelleen heikkona ja epäillään, että vuonna 1851 syntyneen Franziska-tyttären vei hautaan seuraavana vuonna suoranainen kurjuus. Vuosien 1850–1857 välisenä aikana Engelsille lähetetyt kirjeet kertovat jatkuvasta ahdingosta: leipurit, lihakauppiaat ja veroviranomaiset ovat jatkuvasti pyytämässä myöhästyneiden maksujen suorittamista ja ulosottomies vierailee perheessä.[50]

Pääoman ensimmäisen versio ilmestyi vuonna 1859 ja sai nimekseen Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi. Marx oli lupaillut teosta ilmestyväksi jo vuodesta 1845 alkaen. Ystävät ja työväenliikkeen uranuurtajat latasivat teokseen valtavia odotuksia.[51] Teos oli suunniteltu kuusiosaiseksi. Marx olisi halunnut julkaista teoksensa erillisinä niteinä ja ensimmäisen osan, joka käsittelisi pääomia ja lainoja pitäisi ilmestyä toukokuussa 1858, seuraavan kesäkuussa ja niin edelleen. Kireäksi suunniteltu aikataulu aiheutti terveyden heikkenemisen ja kirjeissään Engelsille Marx valittelee sappi- ja maksakipuja. Engels suhtautui valituksiin tyynesti, todeten ystävänsä keksivän erilaisia syitä vältelläkseen kirjoittamista. Marraskuussa 1858 saksalainen kustantaja tiedusteli mahtoiko käsikirjoitusta olla olemassakaan, joulukuussa Jenny-puoliso osallistui puhtaaksikirjoittamiseen, sillä Karl sairasteli. Tammikuussa 1859 oltiin siinä vaiheessa, että käsikirjoitus olisi voitu postittaa, mutta Marxin perheellä ei ollut siihen varaa. Apuun riensi Engels, joka maksoi postittamiseen vaaditut kaksi puntaa.[52]

Postittaessaan käsikirjoitusta Engels kuuli Marxilta tunnustuksen: teos ei käsittele pääomaa lainkaan. Lausahdus oli pettymys paitsi Engelsille, mutta myös monille hänen ihailijoistaan. Wilhelm Liebknecht totesi, että kirja oli ollut hänen elämänsä suurin pettymys. Kirjaa ei mainostettu missään eikä juuri kukaan ottanut sitä edes arvosteltavaksi. Marx lupasi ryhtyä työskentelemään teoksen jatkon kanssa ja valmista piti olla jouluksi 1859.[53]

Omasta mielestään Marx löysi tärkeämpää tekemistä. Hän sai itselleen suurta huvia polemiikillaan Bernin yliopiston luonnontieteen professori Karl Vogtia vastaan. Muuan kirjailija oli kertonut Marxille, että Vogt otti salaa raha-avustuksia Ranskan keisari Napoleon III:lta. Marx syötti juorun ensin emigranttilehtimies Elard Biskampille joka julkaisi sen heti Lontoon saksalaisessa sanomalehdessä. Vogt vastasi nostamalla oikeusjutun sanomalehteä vastaan ja voitti. Jutun aikana oli tullut Marxin nimi esiin. Nyt Vogt kosti myös Marxille herjaten tätä ”vallankumoushuijariksi”.[54] Wogt oli kirjoittanut Marxia herjaavan kirjan ja lehtiartikkelin joka ilmestyi berliiniläisessä National–Zeitungissa. Marx nosti heti syytteen lehteä vastaan ja palkkasi asianajajan joka maksoi hänelle kaksi puntaa. Se romutti Marxin talouden ja taas oli käännyttävä Engelsin puoleen. Oikeudenkäynnin lopputuloksena oli, että lehtikirjoittelu oli ollut lain sallimissa rajoissa. Nyt tuli löytää uusi keino kostoon. Marx kirjoitti yli 400 liuskaa herjoja Vogtista joka oli Marxin mukaan ”Kirpputorilta hankittu Cicero, pullea sammakko, haisunäätä, hotellin hikikourainen potantyhjentäjä...”. Marx kustansi teoksensa ystäviltään keräämillään rahoilla ja teos Herr Vogt ilmestyi joulukuussa 1860. Teosta ei käsitelty julkisuudessa ja koko jupakka oli pelkkää ajan ja vaivan hukkaa.[55]

Verukkeita kirjoitustyön lykkäämiselle tuntui löytyvän aina vain lisää. Preussin kuningas Vilhelm I oli vuonna 1861 tapahtuneen valtaantulonsa yhteydessä armahtaa kaikki poliittisista syistä maastakarkotetut.Ferdinand Lassalle lähetti Marxille kutsun tulla Preussiin tekemään uutta Neue Rheinische Zeitungin kaltaista lehteä. Marx epäili suunnitelman mielekkyyttä, mutta lähti Berliiniin koska lehti rahoitettaisiin 300 000 taalerin summalla, jonka muuan kreivitär oli testamentannut. Marx saapui Berliiniin ja Lassalle kestitsi häntä kuukauden.[56] Marx tympääntyi vierailuunsa eikä tilannetta parantanut hänelle seuraneidiksi valittu kirjallisuuskriitikko Ludmila Assing, joka oli Marxin mukaan ”kenties rumin nainen, minkä olen eläissäni nähnyt.” Preussin kansalaisuuden palautuskin epäonnistui: Marx oli viranomaisten mukaan luopunut kansalaisuudestaan vapaaehtoisesti, joten häntä ei voinut armahtaa. Lopullinen syy kotiinpaluuseen oli se, että Marx huomasi düsseldorfilaisten kommunistien olleen oikeassa Lassallen suhteen: Lassalle oli toivottoman narsistinen ja suuruudenhullu. Kotimatkallaan hän poikkesi Trierissä äitinsä luona joka mitätöi poikansa velkoja ja sai enoltaan 160 puntaa avustusta.[57]

Taloustilanne perheessä säilyi lohduttomana. Tyttöjen koulumaksuihin ja Jenny-puolison lääkärimaksuihin meni heti 40 puntaa. Vuokraisäntä peri myöhästyneitä vuokria ja kodin tarvikkeita vietiin panttilainaamoon aina lasten vaatteita myöten. Jennychen oireili psykosomaattisesti. Marxin perheen lapset eivät päässeet katsomaan ystäviensä kanssa maailmannäyttelyä kesällä 1862, sillä lippuihin ei ollut varaa. Kaikeksi onnettomuudeksi Ferdinand Lassalle tuli vierailulle. Lassalle vaati ja sai vieraanvaraisuutta syöden ja juoden hyvin sekä luennoimalla omasta hyvyydestään.[58] Lassallen oli pakko nähdä isäntäperheensä kurja tilanne, mutta ei auttanut heitä mitenkään. Sen sijaan hän vaati Marxeja luovuttamaan jommankumman tyttäristään seuraneidikseen. Engelsille Marx kirjoitti että ”Lassalle vie kaiken aikani”. Vasta lähtiessään Lassalle tarjoutui auttamaan Marxin perhettä lainaamalla heille 15 puntaa. Engelsin hän vaati takaajaksi ja pommitti tätä myöhemmin jatkuvilla maksuvaateillaan.[59]

Kiusallisen vieraan poistuttua kirjoitustyö lähti viimeinkin käyntiin. Taloudellinen tilanne pysyi huonona ja Marx haki työtä rautateiltä kirjurina. Hänet hylättiin epäselvän käsialan takia. Vuosien 1861–1863 välisenä aikana Marx sai kirjoitettua tuhatviisisataa liuskaa muistiinpanoja. Monta päivää kului British Museumin lukusaleissa lähdeteosten parissa. Moni aiemmin ylitsepääsemätön ongelma tuntui nyt ratkenneen, myös kysymys maanvuokrasta ja maatyön arvosta. Kirjoitustyö eteni siitäkin huolimatta, että Marx sairasteli tavanomaisia sairauksiaan, hammassärkyä, paiseita ja reumatismia. Lääkäri määräsi hänet kylpylään lepäämään ja siellä vaivasi kivulias maksa.[60] Vuonna 1867 oli viimein valmista. Työnimi ”Hahmotelmia poliittisen taloustieteen kritiikiksi, osa II” hylättiin. Marxin kirjeenvaihtokaveri, hannoverilainen professori Ludwig Kugelmann ehdotti iskevää lyhyttä nimeä Das Kapital, Pääoma, joka kuulosti kirjoittajankin mielestä hyvältä.[61]

Engels sai huhtikuussa 1867 Marxilta kirjeen, että nyt kauan odotettu teos on valmis. Rahattomuus oli ongelmana tälläkin kertaa. Engels lähetti ystävälleen 40 puntaa ja Marx lähti Hampuriin viemään käsikirjoitusta kustantamoon. Elokuun 16. päivänä teoksen korjausvedokset tulivat painosta. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio pieni. Teosta moitittiin sen ilmestyessä vaikeaselkoiseksi. Arvostelussaan Saturday Review totesi että kirjoittajan käsitykset asioista ovat vahingollisia, mutta ”hänen logiikkaansa ei ole syytä epäillä”. Contemporary Review kiinnitti arvosteluissaan huomionsa lähes pelkästään kirjoittajan saksalaisuuteen, mutta kiitteli inhimillistä lähtökohtaa.[62]

Marraskuussa 1863 tuli Trieristä sähke, että Marxin äiti, Henriette Marx oli kuollut. Velkojen maksun jälkeen äidin perintöä jäi jäljelle sata puntaa. Rahat päätettiin käyttää paremman asunnon hankkimiseen ja Marxit vuokrasivat kartanotyyppisen talon Maitland Park Roadilta, osoitteesta Moderna Villas 1. Talo oli juuri sellainen, joita ajan menestyneet lääkärit ja lakimiehet hankkivat. Sen vuosivuokra oli 60 puntaa, eli aivan liian paljon Marxin perheen talouteen nähden. Vuoden 1864 toukokuussa Marxin vanha ystävä Wilhelm ”Lupus” Wolf kuoli ja testamenttasi koko omaisuutensa Karl Marxille. Kuolinpesän velkojen ja hautajaiskulujen jälkeen Marx sai 820 puntaa, mikä oli enemmän rahaa kuin hän oli elämässään ansainnut. Tämän johdosta Pääoman ensimmäinen osa on omistettu Wilhelm Wolfille.[63] Rahoilla hankittiin elämään laatua: uusia huonekaluja, tyttärille lemmikkieläimiä ja perhe lähti rantalomalle. Tyttäret Jennychen ja Laura saivat pitää ystävilleen tanssiaiset. Marxista oli hyvää vauhtia tulossa herrasmies.[64]

Jatko-osien kirjoittamiseen Marx ryhtyi heti vuoden 1868 alussa. Terveys kuitenkin petti ja Marx oli työkyvytön. Hän kirjoitti Engelsille kärsivänsä kivuliaista vyöruusuhaavoista, jotka valuivat verta.[65] Vointi parani tilapäisesti maaliskuussa, mutta valtava päänsärky teki hänet vuoteenomaksi. Marx pohti perheen muuttoa Sveitsiin, sillä siellä olisivat elinkustannukset halvemmat. Lontoon etuina olivat kuitenkin British Museumin kirjasto ja toiminta Internationaalin liittoneuvostossa. Genevessä oli lisäksi vaarana törmätä venäläiseen anarkistiin Mihail Bakuniniin.[66]

Internationaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Bakunin ja hänen rakastajattarensa ruhtinatar Obolenski saapuivat Sveitsiin vuonna 1867. He huomasivat, että Internationaalista oli tulossa poliittinen tekijä. Bakunin yritti kaapata Internationaalin itselleen, mutta Marx ja muut liittoneuvostolaiset saivat hankkeen torjutuksi.[67] Internationaalin Sveitsin kokouksessa sovittiin, että uusi kokous pidettäisiin heti seuraavana vuonna Pariisissa, mutta kesällä puhjennut Saksan–Ranskan sota teki suunnitelman tyhjäksi.[68]

Sota oli tilanne, jota Internationaali oli tavallaan etsinyt ja odottanut. Marx esitti, että Internationaalin tuli antaa julkilausuma sodasta. Julkilausuma annettiin. Sen mukaan sota tulisi raunioittamaan Saksan ja Ranskan ja olevan loppu Marxin kovasti halveksimalle Napoleon III:n valtakaudelle. Lisäksi varoitettiin Saksan työläisiä siitä, että nämä eivät saa antaa sodasta tulla muuta kuin puolustussotaa Ranskan aggressiota vastaan. Marx uskoikin, että Saksan työläiset lähettävät Ranskan työläisille veljellisiä tervehdyksiä rauhan puolesta. Marxin julistus herätti ihailua ja John Stuart Mill lähetti sähkeen, jossa onnitteli Marxia.[69]

Marx vietti sotatapahtumia seuratessaan unettomia öitä. Hän pohti ja punnitsi eri vaihtoehtoja: Ranskan voittaessa vallankumous tulisi viivästymään, toisaalta voitto heikentäisi hänen mukaansa myös Otto von Bismarckia. Jenny-puoliso taas inhosi Ranskaa ja halusi sen saavan kunnolla selkäänsä.[70]

Ranskan kolmatta tasavaltaa Marx tervehti ilolla, mutta peläten kuitenkin sen johtavan taantumukseen. Työläisiä hän ei kannustanut vallankumoukseen, sillä sotatilan vallitessa pelkäsi sen johtavan kaaokseen. Kuultuaan Pariisin kommuunista Marx lähetti ensin Internationaalin Ranskan osastolle moitekirjeen tapahtumista. Myöhemmin Marx lähetti lehtiin uuden kirjeen, jossa väitti moitekirjettä väärennökseksi. Maaliskuun 28. päivänä 1871 pidettiin Lontoossa Internationaalin kokous, jossa päätettiin lähettää Pariisin kommuunille onnittelusähke. Marx vitkutteli ja vitkutteli kirjoittamisen kanssa sai sen valmiiksi vasta 30. toukokuuta 1871, kun tasavallan joukot jo olivat valtaamassa Pariisia takaisin. Marx sairasteli, eikä itsekään oikein tiennyt miten suhtautua Pariisin kommuuniin.[71]

Sähke paisui 52-sivuiseksi. Marx käyttää inhoamistaan henkilöistä jälleen erittäin värikästä kieltä. Ranskan ulkoministeri Jules Favre asuu ”jalkavaimonsa kanssa joka on Algeriassa asuvan juopon vaimo” ja presidentti Adolphe Thiers on ”hirviö ja kääpiö, pikkurikosten mestari, hirviöapina”.[72] 52-sivuiseksi paisunut sähke sai nimen Sisällissota Ranskassa ja aiheutti kärjekkäällä tekstillään sen, että kaksi Internationaalin jäsentä erosi siitä. Teos oli pienoinen myyntimenestys ja se käännettiin myös ranskaksi.[73]

Internationaali päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä Haagin kongressissa 2. syyskuuta 1872 venäläisen anarkistin Mihail Bakuninin leiriin. Bakunin oli horjuttanut ja hajottanut toiminnallaan Internationaalia jo useita vuosia. Hänellä oli ollut oma Sosialistisen demokratian liittonsa jonka oli luvannut hajottaa jos pääsee jäseneksi Internationaaliin. Sitä hän ei kuitenkaan ollut lupauksistaan huolimatta tehnyt. Hän ryhtyi lähettelemään kirjeitä Espanjan ja Italian järjestöille, joissa kirjoitti harhaisia näkemyksiään Saksan ja Venäjän juutalaisten salaliitosta, joka pitää Marxia messiaana. Hänen mukaansa vain latinalainen rotu tekisi tämän tyhjäksi.[74]

Bakunin ei saapunut Haagiin. Sen sijaan hän lähetti sinne kannattajiaan, joille oli antanut ohjeeksi marssia ulos aina kun kokouksessa kannatettaisiin Marxia. Osapuolet riitelivät kolme vuorokautta ja keskusteluissa mentiin henkilökohtaisuuksiin asti. Osa poistui paikalta kesken jäämättä äänestyksiin. Bakuninin kannattajat jäivät alakynteen. Lopussa Engels ehdotti, että internationaali siirtää päämajansa New Yorkiin. Ehdotus meni läpi. Tämä oli internationaalille kuolinisku. Marx halusi irrottautua internationaalista sillä katsoi sen vievän liikaa aikaa kirjoitustyöltään. Marxin poistuttua näyttämöltä Internationaali kuihtui hiljalleen pois.[75]

Myöskään englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä.[76]

Vanhuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krooninen rahapula poistui Marxin perheestä vuonna 1870 kun Engels sai myytyä perheyrityksensä. Hän ryhtyi avustamaan ystävänsä perhettä 350 punnalla vuodessa. Vanhimmat tyttäret Jennychen ja Laura olivat menneet naimisiin vanhempiensa suruksi ranskalaisten miesten kanssa. Kolmas tytär, Eleanor, ryhtyi 17-vuotiaana vanhempiensa kauhuksi seurustelemaan ranskalaisen kanssa. Eleanor sai opettajan paikan Brightonista toukokuussa 1873, mutta koki hermoromahduksen ja palasi syyskuussa takaisin kotiin. Seurustelu oli loppunut.[77]

Isän ja tyttären sairastelut olivat kovin samankaltaisia. Kumpikin valitti unettomuutta ja päänsärkyä ja huokailivat, että tulevat sairaiksi omista ajatuksistaan. Isänsä esimerkkiä noudattaen Eleanor ryhtyi hermojaan rauhoittaakseen ketjupolttajaksi. Sekä isä että tytär lähetettiin Harrogateen vesiparantolaan toipumaan vaivoistaan.[78]

Vuonna 1874 Karl Marx anoi Ison-Britannian kansalaisuutta. Anomus hylättiin. Syyksi oli merkitty ”agitaattori, kommunististen aatteiden esitaistelija”. Marx oli anomuksen aikana Böömissä Karlsbadin kylpylässä yhdessä Eleanor-tyttärensä kanssa hoidattamassa sairauksiaan.[79]

Kun kaksi tyttäristä oli naimisissa ja omissa talouksissaan, Marx muutti perheineen vuonna 1875 pienempään asuntoon. Siellä hän ryhtyi elämään rauhallista ja porvarillista elämää, johon kuuluivat herääminen varhain aamulla, sanomalehtien lukeminen ja päiväkävelyt. Pubikierrokset olivat taaksejäänyttä elämää. Hän vastaanotti vieraita ja oli mitä vieraanvaraisin isäntä. Vastustajiaan hän ei enää jaksanut herjata todeten vanhuuden tuoneen viisauden. Vuonna 1880 Marx huolestui toden teolla Jenny-puolisonsa terveydestä. Lääkäri uskoi terveyden palaavan kylpylämatkalla. Kylpylämatkan jälkeen Jenny Marx uskoi vointinsa parantuneen niin, että matkusti Karlin kanssa Ranskaan tervehtimään Jennycheniä ja tämän tytärtä. Pian kotiin tulonsa jälkeen Jennyn kunto romahti ja hän kuoli 2. joulukuuta 1881.[80]

Jennyn elämän viimeisten päivien aikana hän ei saanut tavata Karlia lainkaan. Karl oli sairastunut keuhkopussintulehdukseen ja laitettu karanteeniin erilliseen huoneeseen, mistä ei ollut lupa poistua. Lääkäri kielsi häneltä osallistumisen vaimon hautajaisiin. Marx kärsi unettomuudesta ja kustantajan tiedustellessa Pääoman jatko-osaa lääkäri kielsi häneltä myös kirjoittamisen.[81] Eleanor-tyttären terveys huolestutti Marxia ja lääkäri määräsi isän ja tyttären matkustamaan yhdessä ottamaan aurinkoa Isle of Wrightin saarelle. Kävi kuitenkin niin, että Marxien saavuttua saarelle siellä alkoivat kaatosateet ja lämpötila kävi välillä pakkasen puolella. Tämä pahensi Karlin keuhkokatarria ja bronkiittia. Eleanorin mielenterveyden tila huonontui. Hän ei syönyt eikä nukkunut ja sai puhumattomuuskohtauksia. Hänelle oli tullut pakkomielle näyttelemisestä; hän ei söisi mitään ennen kuin pääsisi teatterin lavalle. Isä tuumi, että tyttärelle ei tee hyvää olla hänen seuraneitinään vaan hänen täytyy päästä toteuttamaan haaveitaan.[82]

Marx lähti parantelemaan vaivojaan eri kylpylöihin. Vuoden 1882 aikana hän ehti olla Algeriassa, Monte Carlossa, Vevyssä ja Argenteuilissa. Lokakuussa 1882 hän saapui Lontooseen, mutta lähti välittömästi huonoa säätä pakoon Isle of Wrightille. Hän viipyi siellä tammikuuhun 1883. 5. tammikuuta 1883 Marx sai kirjeen, että Jennychen oli kuolemaisillaan syöpään. Murheellinen Marx totesi, että ei voi enää auttaa tytärtään. Hänen oma terveytensä oli romahtamaisillaan, hänellä oli yskänkohtauksia jotka olivat tukehduttaa hänet, kurkku ja keuhkoputket olivat tulehtuneet ja nukkuminen oli vaikeaa yöhikoilun takia. Lääkkeenä hän nautti maitoa jota terästi brandyllä. Engels vieraili Marxin luona 14. maaliskuuta 1883 ja luuli saapuessaan tämän nukkuvan nojatuolissaan. Katsoessaan tarkemmin Engels totesi elinikäisen ystävänsä kuolleen.[83]

Yksityishenkilö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karl Marxin hauta Highgaten hautausmaalla Lontoossa.

Karl Marx avioitui Jenny von Westphalenin kanssa, joka oli preussilaisen paronin hyvän koulutuksen saanut tytär. Heidät vihittiin 19. kesäkuuta 1843 Bad Kreuznachin Pauluskirchessä. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, mutta köyhien olojen vuoksi vain kolme heistä eli aikuiseksi.[84] Marxin tärkein tulolähde oli avustus Friedrich Engelsiltä, jolla oli vakituisia tuloja perheen liiketoimista Manchesterista. Lisäksi hän sai tuloja viikoittain kirjoittamistaan artikkeleista New York Daily Tribuneen.[85] Jennyn saamien perintöjen ansiosta perhe saattoi muuttaa terveellisempään ympäristöön Kentish Towniin Lontoon silloisille laitamille. Marxin mielestä perheen oli elettävä yhteiskunnallisen asemansa mukaisesti, minkä vuoksi menot juuri ja juuri pysyivät tulojen rajoissa.

Marxille ja hänen vaimolleen syntyi seitsemän lasta: Jenny Caroline eli Jennychen (avioliitossa Longuet, 1844–1883); Jenny Laura (avioliitossa Lafargue; 1845–1911); Edgar (1847–1855); Henry Edward Guy (”Guido”, 1849–1850); Jenny Eveline Frances (”Franziska”, 1851–52); Jenny Julia Eleanor (1855–1898) ja yksi lapsi joka kuoli nimettömänä. On esitetty että Marxilla olisi ollut poika myös taloudenhoitajansa Helene Demuthin kanssa.[86] Isänä Marx oli lämmin ja rakasti lapsiaan suuresti. Hän luki lapsilleen paljon ja lukuohjelmistossa oli Shakespearea , Homerosta ja Tuhannen ja yhden yön tarinoita. Vierailijoiden kertomusten mukaan Marxeilla oli lasten leluja kaikkialla ja lapset saivat leikkiä vapaasti. Lasten sairaudet ja kuolemat olivat suuren murheen ja surun aiheuttajia.[87]

Omiin vanhempiinsa, Heinrich ja Henriette Marxiin, Karl Marx suhtautui yllättävän kylmästi. Lapsuudenkodista lähdettyään hän lähestyi äitiään lähinnä pyytääkseen rahaa. Isänsä kirjeisiin hän ei juuri vastaillut, mutta käytti opiskeluihinsa tämän rahaa 700 taaleria vuodessa, kun keskiverto-opiskelija käytti noin 500 taaleria. Sisartensa olemassaoloa hän ei tainnut juurikaan muistella.[88]

Elin- ja työskentelytavoiltaan Marx oli boheemi. Hänen työhuoneessaan vallitsi kaaos. Paperipinoja, sanomalehtikasoja ja tuhkakuppeja oli kaikkialla. Monien kirjoittajien tapaan hän löysi usein muuta tekemistä ennen kirjoitustyötä. Muuta tekemistä tarjosivat erityisesti Lontoon vuosina pitkät pubikierrokset, joille kaveriksi löytyi Wilhelm Liebknecht.[89]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa vaikutusvaltaisena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun.[90]

Saksalaiset äänestivät vuonna 2003 Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä Unsere Besten (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martti Luther).[91]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wheen 2000, s. 21.
  2. a b Wheen 2000, s. 22.
  3. Wheen 2000, s. 23.
  4. Wheen 2000, s. 25.
  5. Wheen 2000, s. 27.
  6. Wheen 2000, s. 28.
  7. a b Wheen 2000, s. 29.
  8. Wheen 2000, s. 59–60.
  9. Wheen 2000, s. 35–38.
  10. Wheen 2000, s. 39–40.
  11. Wheen 2000, s. 41–42.
  12. Wheen 2000, s. 41–43.
  13. Wheen 2000, s. 44.
  14. Wheen 2000, s. 44–45.
  15. Wheen 2000, s. 45–46.
  16. Wheen, F.:Karl Marx 51–55.
  17. Wheen,F.: Karl Marx, 56.
  18. Wheen F.:Karl Marx, 67.
  19. Wheen,F.: Karl Marx, 68.
  20. Wheen 2000, s. 68–69.
  21. Wheen 2000, s. 72–76.
  22. Wheen 2000, s. 79–80.
  23. Wheen 2000, s. 87–88
  24. Wheen 2000, s. 91–92, 2000
  25. Wheen 2000, s. 92, 2000
  26. Wheen 2000, s. 92–93.
  27. Wheen 2000, s. 94.
  28. Wheen 2000, s. 89–90, 2000
  29. Wheen 2000, s. 112–115.
  30. Wheen 2000, s. 115–117.
  31. Wheen 2000, s. 121.
  32. Wheen F.:Karl Marx, 122.
  33. Wheen 2000, s. 122–124.
  34. Wheen 2000, s. 125.
  35. Wheen 2000, s. 126.
  36. Wheen 2000, s. 127.
  37. Wheen 2000, s. 129.
  38. Wheen 2000, s. 150–151.
  39. Wheen 2000, s. 132–133.
  40. Wheen 2000, s. 137.
  41. Wheen 2000, s. 138.
  42. Wheen 2000, s. 139, 2000.
  43. Wheen 2000, s. 140–142.
  44. Wheen 2000, s. 143.
  45. Wheen 2000, s. 144–145.
  46. Wheen 2000, s. 147–148.
  47. Wheen 2000, s. 150–154.
  48. Wheen 2000, s. 160.
  49. Wheen 2000, s. 163.
  50. Wheen 2000, s. 166–171.
  51. Wheen 2000, s. 213–214.
  52. Wheen 2000, s. 216–218.
  53. Wheen 2000, s. 219–221.
  54. Wheen 2000, s. 221–222.
  55. Wheen 2000, s. 222–226.
  56. Wheen 2000, s. 228.
  57. Wheen 2000, s. 228–230.
  58. Wheen 2000, s. 230–231, 2000.
  59. Wheen 2000, s. 231–233, 2000.
  60. Wheen 2000, s. 268.
  61. Wheen 2000, s. 238–240.
  62. Wheen 2000, s. 276, 287.
  63. Wheen 2000, s. 245–246.
  64. Wheen 2000, s. 246–248.
  65. Wheen 2000, s. 289.
  66. Wheen 2000, s. 290.
  67. Wheen 2000, s. 294–295.
  68. Wheen 2000, s. 296.
  69. Wheen 2000, s. 296–297.
  70. Wheen 2000, s. 297.
  71. Wheen 2000, s. 301.
  72. Wheen 2000, s. 300–303, 2000.
  73. Wheen 2000, s. 305.
  74. Wheen 2000, s. 313.
  75. Wheen 2000, s. 317.
  76. Wheen 2000, s. 303, 2000.
  77. Wheen 2000, s. 321–324.
  78. Wheen 2000, s. 326.
  79. Wheen 2000, s. 327–328.
  80. Wheen 2000, s. 329–344.
  81. Wheen 2000, s. 345.
  82. Wheen 2000, s. 345–346.
  83. Wheen 2000, s. 348–350.
  84. Singer 2000, s. 5.
  85. Singer 2000, s. 9.
  86. Wheen 2000, s. 173.
  87. Wheen 2000, s. 163, 201, 202.
  88. Wheen 2000, s. 24, 39–40.
  89. Wheen 2000, s. 217–219, 271.
  90. Thinius, Frank: Der Mann hinter Marx – Friedrich Engels, Sozialist und Kaufmann Radio Bayern2. Viitattu 21.12.2011. (saksaksi)
  91. Arens, Peter: »Unsere Besten – Wer ist der größte Deutsche?« ZDF Jahrbuch 2003. Viitattu 21.12.2011.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Berlin, Isaiah: Karl Marx: Elämäkerta. (Karl Marx – His Life and Environment, 1939). Helsinki: Otava, 1968.