Karl Müller (korpraali)
Karl Müller oli ensimmäisen maailmansodan aikana Saksan keisarillisessa armeijassa palvellut itävaltalainen korpraali, joka vuonna 1918 osallistui vapaaehtoisena Suomen sisällissotaan valkoisten puolella teeskennellen olevansa saksalainen yliluutnantti Karl von Zedtwitz zu Hackenbach. Hän saavutti mainetta useissa taisteluissa Pohjanmaalla ja Savossa yleten kapteeniksi ennen todellisen henkilöllisyytensä ja sotilasarvonsa paljastumista.[1]
Müller tunnettiin huimapäisenä konekivääriosaston johtajana, joka osallistui tammi–helmikuun vaihteessa Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan kaupunkien valtauksiin, helmikuun lopussa Varkauden taisteluun sekä maaliskuussa Savon rintaman taisteluihin muun muassa Mäntyharjulla, Heinolassa, Savitaipaleella ja Taipalsaarella, kunnes haavoittui maaliskuun lopussa.[2]
Vaiheet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Müller saapuu Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oman kertomuksensa mukaan Müller oli Baijerin Waldmünchenistä kotoisin ollut yliluutnantti, joka palveli tykistöupseerina ensimmäisen maailmansodan itärintamalla, kunnes haavoittui lokakuussa 1915 Ukrainan Kovelissa. Tämän jälkeen Müller väitti olleensa venäläisten sotavankina Irkutskissa ja Ašhabadissa, josta hän sanoi paenneensa ja kulkeneensa jalan yli 1 500 kilometrin matkan kohti Persiaa ennen kiinnijäämistään. Müller väitti paenneensa uudelleen syksyllä 1917 ja päätyneensä Helsinkiin, jossa hän jäi kiinni marraskuun yleislakon jälkeen. Helsingin päävartiossa Müller kertomansa mukaan lahjoi venäläisen vartijan ja pakeni Pohjanmaalle, tehden aluksi matkaa hevosella ja kävellen sekä loppumatkasta myös junalla. Joulukuun puolivälissä Müller kertoi saapuneensa väsyneenä ja nälkiintyneenä Kokkolaan, jossa hän sai ystävällisen vastaanoton.[3]
Todellisuudessa sotavangiksi itärintamalla jäänyt Müller oli vapauduttuaan kotimatkalla Suomen kautta yhdessä esimiehensä yliluutnantti von Zedtwitzin kanssa. Tämän kuoltua Müller otti hänen henkilöllisyynsä, ja ilmaantui sisällissodan alkupäivinä valkoisten avuksi Pietarsaaressa.[1][4] Joidenkin tietojen mukaan hänen tarkoituksenaan oli nousta kaupungissa Saksaan menevään laivaan, mutta Müller päättikin lopulta liittyä vapaaehtoisena Suomen armeijaan.lähde?
Osallistuminen taisteluihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkoiseen armeijaan yliluutnanttina värväytynyt Müller liittyi suojeluskuntalaisiin Kruunupyyssä juuri ennen Kokkolan valtausta, johon hän 29. tammikuuta osallistui konekivääriosaston johtajana. Müller oli Pohjanmaalla mukana myös Pietarsaaren ja Raahen valtauksissa sekä Oulun taistelussa, jossa hän johti Kruunupyyn, Pietarsaaren ja Vaasan suojeluskuntalaisista koottua konekivääriosastoa. Helmikuun alussa Müller osallistui vielä Kemin ja Tornion valtauksiin. Hänet palkittiin osoittamastaan urheudesta IV luokan vapaudenristillä.[3]
Pohjanmaan sotatoimien päätyttyä Müller siirrettiin valkoisen armeijan Savon ryhmään, jonka riveissä hän oli heti ratkaisevassa roolissa 19.–21. helmikuuta käydyssä Varkauden taistelussa.[4] Komppanianpäällikkönä toiminut Müller muun muassa sytytti Ahlströmin sahan palamaan saadakseen valoa taistelukentän pimeyteen.[5] Myöhemmin maaliskuun aikana hän osallistui kaikkiin merkittävimpiin Savon rintaman taisteluihin osoittaen useasti kiiteltyä neuvokkuutta. Savitaipaleen taistelussa 4.–5. maaliskuuta Müller laati valkoisten hyökkäyssuunnitelman ja tosiasiallisesti johti pataljoonan vahvuista joukkoa, joka yritti vallata Savitaipaleen kirkonkylän. Operaatio epäonnistui, koska hänen esimiehensä ratsumestari Georg Hjalmar Tulander ei päässyt etenemään suunnitellusti.[6]
Heinolan taisteluiden yhteydessä Müllerin johtama osasto pakotti 12. maaliskuuta raskaan taistelun jälkeen punaiset perääntymään Lusista Heinolan kaupunkiin. Eversti Alexander Tunzelman von Adlerflugin menetettyä sydänvian vuoksi toimintakykynsä Müller sai 15. maaliskuuta johtaa Heinolan toista valtausyritystä, mikä ei kuitenkaan onnistunut. Tämän jälkeen hän siirtyi Savitaipaleen–Taipalsaaren rintamalohkon komentajaksi. Müller haavoittui päähän ja käsivarteen Taipalsaaren kirkonkylään tehdyn hyökkäyksen yhteydessä 23. maaliskuuta.[7] Hänet ylennettiin kapteeniksi 31. maaliskuuta ja merkittiin armeijan luetteloihin jääkärikapteenina.[3] Samalla Müllerille myönnettiin III luokan vapaudenristi, jonka aikaisemmin oli saanut vain Länkipohjan taistelussa kaatunut Matti Laurila.[8]
Haavoittumisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haavoittumisensa jälkeen Müllerin kunniaksi järjestettiin 16. huhtikuuta Mikkelissä suuri illanvietto, jonka aikana kuultiin kiitospuheita ja kuorolaulua. Hänelle lahjoitettiin kultaiset kellonperät, joiden vaakunaleijonalla varustettuun muistomitaliin oli kaiverretty teksti ”Yliluutn. v. Zedwitzille Suomen vapauden puoltajalle 23.3.1918”.[9] Muutamaa päivää myöhemmin Müller kihlautui lappeenrantalaisen maisterin Hilda Maria Kourulan kanssa, joka toimi venäjän opettajana Kemin yhteiskoulussa.[10][11]
Müllerin oikea henkilöllisyys paljastui vihdoin kesän kuluessa, kun Saksan joukot olivat huhtikuussa tehneet maihinnousunsa Suomeen, ja hänet määrättiin hiljaisuudessa palaamaan Saksaan.[4][7] Müllerille myönnettiin ero Suomen armeijasta omasta pyynnöstään 28. kesäkuuta 1918.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Manninen, Ohto (toim.): Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. Osa 2 : Taistelu vallasta, s. 152, 188. Helsinki: Valtionarkisto, 1993. ISBN 951-37072-8-8.
- ↑ Kinnunen, Matti: Ruuhkaa Lusissa. Helsingin Sanomat, 15.3.1998.
- ↑ a b c von Wendt, Ernst: En av de tappra tyskarna. Veckans Krönika, 25.5.1918, nro 20-21, s. 26. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ a b c Muranen, Lauri: Punainen ja valkoinen Asikkala, s. 60. Asikkala: Päijät-Häme Oy, 1998. ISBN 951-98044-0-4. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Soikkeli, Kaarle: Suomen itsenäisyyden historian ääriviivoja. Hakkapeliitta, 19.3.1927, nro 11, s. 23. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ Manninen 1993, s. 194–195, 241–243, 271, 301.
- ↑ a b Manninen 1993, s. 301–302.
- ↑ Ylilutnantti Karl von Zedwitz. Savotar, 7.4.1918, nro 37, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ Kapteeni Karl v. Zedwitz`ille. Keski-Savo, 20.4.1918, nro 45, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ Kihlautuneet. Raahe, 29.4.1918, nro 46, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ Kapt. Karl v. Zedwitz. Suomen Kuvalehti, 17.8.1918, nro 33, s. 19. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.
- ↑ Suomen Sotajoukkojen ylipäällikön päiväkäsky N:o 76 : 10§. Suomen tasavallan joukkojen ylipäällikön päiväkäsky, 28.6.1918. Kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2018.