Kari Markkanen
Kari Seppo Juhani Markkanen (s. 8. tammikuuta 1952 Espoo) on suomalainen meloja.
Markkanen edusti Suomea kaksissa olympialaisissa. Münchenissä 1972 hän sijoittui kajakkinelosten 1 000 metrillä seitsemänneksi veneellä, jossa meloivat myös Heikki Mäkelä, Ilkka Nummisto ja Jorma Lehtosalo. Montréalissa 1976 hän sijoittui kajakkikaksikoiden 500 metrillä kuudenneksi parinaan Hannu Kojo. MM-kilpailuissa hän sijoittui parhaimmillaan viidenneksi kajakkinelosten 10 000 metrillä vuosina 1971 ja 1973 sekä yhdeksänneksi kajakkikaksikoiden 500 metrillä vuonna 1975. Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa hän voitti kaksikkojen 500 metrillä kultaa vuonna 1973.
Seuratasolla 186-senttinen ”Jusa” Markkanen edusti Merimelojia ja Canoaa. Hän voitti yhteensä 25 Suomen-mestaruutta vuosina 1967–1975.
Kilpauransa jälkeen Markkanen on toiminut melontavalmentajana. Hänen sisarensa Liisa Markkanen on myös voittanut melonnassa Suomen-mestaruuksia.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 198. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.