Karen Uhlenbeck

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karen Uhlenbeck
Karen Uhlenbeck vuonna 1982.
Karen Uhlenbeck vuonna 1982.
Henkilötiedot
Syntynyt 24. elokuuta 1942 (ikä 76)
Cleveland, Ohio, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot Michiganin yliopisto
Brandeisin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Richard Palais
Tutkimusalue matematiikka
Palkinnot Abelin palkinto (2019)

Karen Keskulla Uhlenbeck (s. 24. elokuuta 1942 Cleveland, Ohio, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen matemaatikko, joka on vaikuttanut matematiikan lisäksi fysiikassa. Hänen tutkimuksensa ovat suuntautuneet osittaisdifferentiaaliyhtälöihin ja mittakenttäteoriaan. Hän sai vuonna 2019 ensimmäisenä naisena matematiikan Abelin palkinnon.

Nuoruus ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karen Keskulla syntyi Clevelandissa vuonna 1942. Hänen isänsä Arnold Keskulla oli insinööri ja hänen äitinsä Carolyn Windeler Keskulla oli taiteilija ja opettaja. Karen oli vanhin perheen neljästä lapsesta. Perhe muutti New Jerseyyn, kun Karen oli kolmannella luokalla.[1]

Karen oli lapsena utelias monia asioita kohtaan, ja hän rakasti lukemista. Hän luki monia tietokirjoja, ja usein hän luki niitä myöhään yöhön tai salaa luokkahuonessa.[1] Karenia innostivat muun muassa Fred Hoylen kirjat astrofysiikasta ja George Gamowin teos One Two Three... Infinity.[2]

Keskulla haki Michiganin yliopistoon tavoitteenaan fysiikan opinnot. Siellä hän kuitenkin innostui matematiikasta. Keskulla valmistui vuonna 1964, ja seuraavana vuonna hän meni naimisiin biofyysikko Olke Uhlenbeckin kanssa.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karen Uhlenbeck päätti suunnata jatko-opintoihin, mutta hän halusi välttämättä niin sanottuja huippuyliopistoja, koska niissä naistutkijoiden asema oli hankalampi kuin monissa pienemissä yliopistoissa.[1] Hän suoritti maisterintutkinnon Brandeisin yliopistosta vuonna 1966, ja tohtoriksi hän valmistui vuonna 1968.[2] Hänen väitösohjaajansa oli Richard Palais, joka tutki matemaattisen analyysin, topologian ja geometrian välistä alaa. Palais ja Stephen Smale olivat juuri tehneet läpimurron harmonisissa kartoissa, joista tuli Uhlenbeckinkin uran tärkeimpien tulosten pohjalle.[3]

Uhlenbeckin ensimmäinen pesti oli MIT:stä, missä hän opetti 1968–1969. Berkeleyn yliopistossa hänellä oli tilapäinen virka vuosina 1969–1971.[2] Uhlenbeck oli puhdas matemaatikko, mutta hän oli kiinnostuut myös teoreettisesta fysiikasta. Berkeleyssä hän tutkikin yleistä suhteellisuusteoriaa ja aika-avaruuden geometriaa.[1]

Uhlenbeckillä oli vaikeuksia saada vakituista virkaa, sillä monet tuktimuslaitokset eivät halunneet palkata naisia. Hänen miehellään oli mahdollisuus päästä MIT:hen, Stanfordin yliopistoon ja Princetonin yliopistoon, mutta mikään niistä ei tarjonnut vakituista paikkaa. Uhlenbeckit päätyivät lopulta vuonna 1971 Illinoisin Urbana–Champaignin yliopistoon.[2] Karen Uhlenbeck toimi siellä 1971–1976 yliassistenttina.[1] Urbana–Champaignin yliopistossa Uhlenbeck alkoi keskittyä ymmärtämään sitä, miksi Dirichlet’n energia ei aina täytä Palaisin–Smalen ehtoa. Hän tutki asiaa väitöskirjan jälkeistä tutkimusta tehneen Jonathan Sacksin kanssa.[3]

Saavutuksistaan huolimatta Uhlenbeck koki itsensä Urbana–Champaignissa eristetyksi ja aliarvostetuksi, minkä takia hän vaihtoi vuonna 1976 Illinoisin Chicagon yliopistoon, missä oli muitakin naisprofessoreita ja häntä tukevia matematiikkoja.[1] Uhlenbeck kiinnostui Chicagossa mittakenttäteoriasta.[3] Chicagon yliopiston professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1983. Texasin Austinin yliopistossa Uhlenbeck työskenteli vuodesta 1987 eläköitymiseensä saakka.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Al-Khailili, Jim: A biography of Karen Uhlenbeck (PDF) The Norwegian Academy of Science and Letters. Viitattu 21.3.2019. (englanniksi)
  2. a b c d O’Connor, J. J. & Robertson, E. F.: Karen Keskulla Uhlenbeck MacTutor History of Mathematics. 9/2009. University of St Andrews, Scotland. Viitattu 21.3.2019. (englanniksi)
  3. a b c Klarreich, Erica: Karen Uhlenbeck, Uniter of Geometry and Analysis, Wins Abel Prize Quanta Magazine. 19.3.2019. Viitattu 21.3.2019. (englanniksi)