Kardinaalivaltiosihteeri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kardinaalivaltiosihteeri

Hänen Pyhyytensä Paavin valtiosihteeri eli tunnetummin kardinaalivaltiosihteeri, joka johtaa Vatikaanivaltion valtiosihteeristöä eli Rooman kuurian vanhinta ja tärkeintä dicasteriumia ("konttoria").[1] Kardinaalivaltiosihteeri vastaa kaikista Vatikaanin poliittisista ja diplomaattisista toiminnoista. Kardinaalivaltiosihteeri kutsutaan monesti Vatikaanin pääministeriksi,[2] vaikka nimellisesti Vatikaan hallituksen puheenjohtaja on Vatikaanin kaupunkivaltion paavillisen komission puheenjohtaja.Nykyinen kardinaalivaltiosihteeri on Pietro Parolin.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Cardinal Secretary is appointed by the Pope, and serves as one of his principal advisors. As one of the senior offices in the Roman Catholic Church, the Secretary is required to be a cardinal. If the office is vacant, a non-cardinal may serve as Pro-tem Secretary of State, exercising the powers of the Secretary of State until a suitable replacement is found or the Pro-Secretary is made a cardinal in a subsequent consistory.

Kardinaalivaltiosihteerin virkakausi päättyy, kun hänet nimittänyt paavi kuolee tai jättää virkansa. Sede vacanten aikana entinen valtiosihteeri muodostaa camerlengon ja paavillisen komission puheenjohtajan kanssa valtionhoitokomission siihen asti, kunnes uusi paavi on valittu. Tällöin valtiosihteerin virkakausi päättyy, vaikka hänet voidaan toki nimittää jatkokaudelle.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viran historia ylttää secretarius intimuksen virkaan, jonka paavi Leo X vastaamaan kirjeenvaihdosta vakiintuvien Pyhän Istuimen diplomaattisten edustustojen kanssa. Tässä vaiheessa sihteeri oli varsin vähäinen virkamies Vatikaanin hallinnon todellisena johtajana toimiessa kardinaalinepos.

Paavi Julius III:n harkitsematon päätös nimittää kardinaalinepokseksi hänen väitetyn teinirakastajansa, käytännössä lukutaidottoman katupojan, Innocenzo Ciocchi Del Monte johti valtiosihteerin viran vahvistamiseen, koska tämän tuli ottaa kykenemättömän kardinaalinepoksen tehtävät hoidettavakseen. Paavi Innocentius X:n aikaan valtiosihteeri oli aina kardinaali ja vuonna 1692 paavi Innocentius XII lakkautti kardinaalinepoksen viran. Tuosta lähtien valtiosihteeri on ollut Vatikaanin tärkein virkamies. 

Vuonna paavi Paavali VI:n apostolinen perustuslaki Regimini Ecclesiae Universae vahvisti valtiosihteerin asemaa entisestään asettamalla tämän kaikkien Rooman kuurian toimielinten yläpuolelle. Vuonna 1973 asemaa vahvistettiin entisestään, kun Paavali VI lakkautti historiallisen Pyhän Rooman kirkon kanslerin viran siirtäen sen tehtävät valtiosihteerille.

Viranhaltijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiosihteerit vuosina 1551–1644[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Girolamo Dandini (1551–1555)
  • Carlo Borromeo (1560–1565)
  • Tolomeo Gallio (1565–1566)
  • Girolamo Rusticucci (1566–1572)
  • Tolomeo Gallio (uudelleen) (1572–1585)
  • Decio Azzolini (seniore) (1585–1587)
  • Alessandro Peretti di Montalto (kardinaalinepos) (1587–1590)
  • Paolo Emilio Sfondrati (kardinaalinepos) (1591)
  • Giovanni Antonio Facchinetti de Nuce (kardinaalinepos) (1591)
  • Pierbenedetto Peretti (1592–1593)
  • Pietro Aldobrandini (kardinaalinepos) ja Cinzio Passeri Aldobrandini (kardinaalinepos) (1593–1605)
  • Roberto Ubaldini (1605)
  • Erminio Valenti (1605)
  • Lanfranco Margotti (1605–1611)
  • Porifrio Feliciani (1611–1621)
  • Giovanni Battista Agucchi (1621–1623)
  • Lorenzo Magalotti (1623–1628)
  • Lorenzo Azzolini (1628–1632)
  • Pietro Benessa (1632–1634)
  • Francesco Adriano Ceva (1634–1643)
  • Giovanni Battista Spada (1643–1644)

Valtiosihteerit vuodesta 1644 alkaen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Giovanni Giacomo Panciroli (1644–1651)
  2. Fabio Chigi (1651–1655); valittu paavi Aleksanteri VII:ksi (1655–1667)
  3. Giulio Rospigliosi (1655–1667); valittu paavi Klemens IX:ksi (1667–1669)
  4. Decio Azzolini nuorempi (1667–1669)
  5. Federico Borromeo, nuorempi (1670–1673)
  6. Francesco Nerli (1673–1676)
  7. Alderano Cybo (1676–1689)
  8. Giambattista Rubini (1689–1691)
  9. Fabrizio Spada (1691–1700)
  10. Fabrizio Paolucci (1700–1721) (1. kerta)
  11. Giorgio Spinola (1721–1724)
  12. Fabrizio Paolucci (1724–1726) (2. kerta)
  13. Niccolò Maria Lercari (1726–1730)
  14. Antonio Banchieri (1730–1733)
  15. Giuseppe Firrao, Sr. (1733–1740)
  16. Silvio Valenti Gonzaga (1740–1756)
  17. Alberico Archinto (1756–1758)
  18. Ludovico Maria Torriggiani (1758–1769)
  19. Lazzaro Opizio Pallavicini (1769–1785)
  20. Ignazio Boncompagni Ludovisi (1785–1789)
  21. Francesco Saverio de Zelada (1789–1796)
  22. Ignazio Busca (1796–1797)
  23. Giuseppe Doria Pamphili (1797–1799)
  24. Ercole Consalvi, vs. valtiosihteeri (1800); valtiosihteeri (1800–1806)
  25. Filippo Casoni (1806–1808)
  26. Giulio Gabrielli the Younger (1808–1814) -Giuseppe Doria Pamphilj, vs. valtiosihteeri (1808) -Bartolomeo Pacca, vs. valtiosihteeri (1808–1814)
  27. Ercole Consalvi (1814–1823)
  28. Giulio Maria della Somaglia (28. syyskuuta 1823 – 17. tammikuuta 1828)
  29. Tommaso Bernetti, vs. valtiosihteeri  (17. kesäkuuta 1828 – 10. helmikuuta 1829) (1. kerta)
  30. Giuseppe Albani (31. maaliskuuta 1829 – 30. marraskuuta 1830)
  31. Tommaso Bernetti, vs. valtiosihteeri (21. helmikuuta - 10. elokuuta 1831); kardinaalisihteeri (10. elokuuta 1831 – 12. tammikuuta 1836) (2. kerta)
  32. Luigi Lambruschini (12. tammikuuta 1836 – 1. kesäkuuta 1846)
  33. Tommaso Pasquale Gizzi (8. elokuuta 1846 – 5. heinäkuuta 1847)
  34. Gabriele Ferretti (17. heinäkuuta 1847 – 31. joulukuuta 1848)
  35. Giuseppe Bofondi (1. helmikuuta - 10. maaliskuuta 1848)
  36. Giacomo Antonelli (10. maaliskuuta - 3. toukokuuta 1848) (1. kerta time)
  37. Anton Orioli (5. toukokuuta - 4. kesäkuuta 1848), vt. kardinaalivaltiosihteeri
  38. Giovanni Soglia Ceroni (4. kesäkuuta - 29. marraskuuta 1848)
  39. Giacomo Antonelli (29. marraskuuta 1848 – 6. marraskuuta 1876) (2. kerta)
  40. Giovanni Simeoni (18. joulukuuta 1876 – 7. helmikuuta 1878)
  41. Alessandro Franchi (5. maaliskuuta - 31. heinäkuuta 1878)
  42. Lorenzo Nina (9. elokuuta 1878 – 16. joulukuuta 1880)
  43. Luigi Jacobini (16 December 1880 – 28 February 1887)
  44. Mariano Rampolla (2 June 1887 – 20 July 1903)
  45. Rafael Merry del Val (12 November 1903 – 20 August 1914)
  46. Domenico Ferrata (4 September – 10 October 1914)
  47. Pietro Gasparri (13 October 1914 – 7 February 1930)
  48. Eugenio Pacelli (9 February 1930 – 10 February 1939) then elected Pope Pius XII
  49. Luigi Maglione (10 March 1939 – 22 August 1944)
  50. Domenico Tardini (15 December 1958 – 30 July 1961)[3]
  51. Amleto Giovanni Cicognani (12 August 1961 – 30 April 1969)
  52. Jean-Marie Villot (2 May 1969 – 9 March 1979)
  53. Agostino Casaroli (1 July 1979 – 1 December 1990)
  54. Angelo Sodano (29 June 1991 – 22 June 2006)
  55. Tarcisio Bertone (15 September 2006 – 15 October 2013)
  56. Pietro Parolin (15 October 2013 – )

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Profile: The Secretariat of State The Holy See. Viitattu 18.4.2007.
  2. "The Vatican’s secretary of state visits Moscow for the first time in 19 years", The Economist, 25 August 2017. Luettu 26 August 2017. 
  3. Pope Pius XII, having been the Secretary of State under Pope Pius XI, did not name a Secretary after the death of Cardinal Maglione in 1944. Beneath his direct supervision, the duties were divided between two protonotary apostolic, Domenico Tardini and Giovanni Battista Montini, who in 1952 were both named Pro-Secretary of State, for Extraordinary and Ordinary affairs respectively. In 1954 Montini (the future Pope Paul VI) left the Roman Curia to become Archbishop of Milan, but only under Pope John XXIII was Tardini named a Cardinal and full Secretary.