Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä on kansainvälinen vuosipäivä, jota vietetään 9. elokuuta. YK:n yleiskokous sopi asiasta 23.12.1994, päätöslauselmalla 49/214. Päivä valittiin, koska 9. elokuuta 1982 kokoontui ensimmäinen alkuperäiskansoja käsittelevä työryhmä YK:n ihmisoikeustoimikunnassa.[1] Päivänä muistetaan maailman monikulttuurisuutta, alku­peräiskansojen kulttuureja, ansioita ja saavutuksia. Päivä julistettiin, koska maailman monikulttuurisuuden tunnustamiseen on vielä pitkä tie, sillä kaikkia alkuperäiskansoja ei kohdella tasa-arvoisesti eikä heidän saavutuksiaan ympäristönsuojelussa tunnusteta tai ihmisoikeuksiaan kunnioita. Suomessa päivä on yksi saamelaisten yhdestätoista virallisesta liputuspäivästä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivän vietosta sopi YK:n yleiskokous joulukuussa 1994. Tarkoituksena oli samalla juhlistaa ensimmäistä Kansainvälistä maailman alkuperäiskansojen vuosikymmentä (The First International Decade of the World's Indigenous People) 1995 – 2004. Vuonna 2004 YK:n yleiskokous julisti toisen Kansainvälisen maailman alkuperäiskansojen vuosikymmenen (The Second International Decade of the World's Indigenous People) 2005 – 2015, jonka teemana on "Toiminnan ja itsekunnioituksen vuosikymmen" (“A Decade for Action and Dignity”)[2] YK:n jäsenmaita rohkaistaan osallistumaan päivän viettoon ja levittämään YK:n viestiä maailmamme monimuotoisista alkuperäiskulttuureista erityisesti kouluissa [3]

Symboli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bangladeshilaisiin chakmoihin kuuluvan nuoren Rebang Dewanin maalaus valittiin YK:n alku­peräis­kansojen pysyvän foorumin symboliksi, ja kuvaa on käytetty myös alkuperäiskansojen päivän yhteydessä. Kuvassa on kaksi lehtevää tähkää, jotka suojelevat planeettaamme. Maapalloa vasten on kädenpuristus ja taustalla maisema.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Background - International Day of the World's Indigenous People Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 9. elokuuta 2011. (englanniksi)
  2. "Indigenous designs: celebrating stories and cultures, crafting their own future" Yhdistyneet kansakunnat. Viitattu 9. elokuuta 2011. (englanniksi)
  3. a b International Day of the World's Indigenous Peoples timeanddate.com. Time and Date AS. Viitattu 9. elokuuta 2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]