Kansainvälinen ajokortti
Kansainvälinen ajokortti (engl. International Driving Permit, IDP, ransk. Permis International de Conduire) on asiakirja, joka oikeuttaa haltijan käyttämään motorisoitua ajoneuvoa muussa kuin vakituisessa asuinmaassaan tai kortin myöntäjämaassa. Asiakirja on käännös haltijan kansallisesta ajokortista useille kielille[1], ja se on esitettävä pyydettäessä varsinaisen ajokortin lisäksi ajomaan viranomaisille.
Kansainvälinen ajokortti sisältää mm. seuraavat tiedot: kortin numero, voimassaoloaika, kortin myöntäjä, ajokortin tiedot, haltijan valokuva ja henkilötiedot sekä ajokorttiluokka (A, B, C, D, E tai näiden yhdistelmä).
Kansainvälistä ajokorttia koskevat useat kansainväliset tieliikennesopimukset: Pariisin sopimus 1928, Geneven sopimus 1949 ja Wienin sopimus 1968. Näistä keskimmäinen, Geneven sopimus, on useimpien valtioiden ratifioima. Geneven sopimuksen mukainen asiakirja on voimassa vain vuoden myöntämispäivästä lukien, Wienin sopimuksen mukainen asiakirja on voimassa kolme vuotta[1]. Suomessa valtioneuvosto on antanut kansainvälisten ajokorttien kirjoittamisoikeuden Autoliitolle, joka tarkastaa ajo-oikeuden Traficomilta, ennen niiden luovuttamista asiakkaalle.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Kansainvälinen ajokortti Autoliitto. Viitattu 16.11.2019.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kansainvälisen ajokortin hakemuslomake (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kansainvälisen ajokortin vaatimukset maittain
- Wienin sopimus 1968 (englanniksi)