Siirry sisältöön

Kansainvälinen tennisliitto

Wikipediasta
Kansainvälinen tennisliitto
International Tennis Federation
ITF:n pääkonttori Lontoossa.
ITF:n pääkonttori Lontoossa.
Laji tennis
Tyyppi urheilujärjestö
Toimialue kansainvälinen
Lyhenne ITF
Perustettu 1913
Sijainti Yhdistynyt kuningaskunta Lontoo, Iso-Britannia
Presidentti David Haggerty
Jäsenyydet
Jäsenet 211 kansallista tennisliittoa
Aiheesta muualla
Sivusto

Kansainvälinen tennisliitto (lyh. ITF, engl. International Tennis Federation) on tenniksen kansainvälinen kattojärjestö, jonka alaisuudessa toimivat maailman 205 kansallista tennisliittoa. ITF perustettiin ILTF-nimisenä (International Lawn Tennis Federation) 1. maaliskuuta 1913 Pariisissa 12 kansallisen liiton kokouksessa. Vuonna 1924 siitä tuli virallinen kansallisten liittojen emojärjestö, jolla oli valta päättää tennikseen liittyvistä asioista yli valtioiden rajojen. 1977 nimestä pudotettiin sana lawn (’nurmi’), sillä ruohokentät eivät enää olleet hallitseva kenttätyyppi. ITF:n päämaja sijaitsi toiseen maailmansotaan asti Pariisissa, josta se muutti Roehamptoniin, Lounais-Lontooseen. ITF järjestää vuosittain kaksi suurta maajoukkuekilpailua, miesten Davis Cupin ja naisten Fed Cupin.

ITF:n maailmanmestarit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ITF nimeää vuosittain maailmanmestareiksi pelaajat, jotka ovat menestyneet vuoden aikana tenniskiertueella. Valintoja tehdessä painotetaan etenkin pelaajien menestystä Grand Slam -kilpailuissa sekä Davis Cup -ja Fed Cup -maajoukkuekilpailuissa.[1]

ITF on nimesi ensimmäisen kerran miesten ja naisten kaksinpelin maailmanmestarit vuonna 1978. Nykyään ITF nimeää mestarit myös nelinpelipelaajista, junioripelaajista sekä pyörätuolipelaajista.[1]

Miesten ja naisten kaksinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
VuosiMiesten sarjaNaisten sarja
1978Ruotsi Björn BorgYhdysvallat Chris Evert
1979Ruotsi Björn BorgTšekki Martina Navratilova
1980Ruotsi Björn BorgYhdysvallat Chris Evert
1981Yhdysvallat John McEnroeYhdysvallat Chris Evert
1982Yhdysvallat Jimmy ConnorsYhdysvallat Martina Navratilova
1983Yhdysvallat John McEnroeYhdysvallat Martina Navratilova
1984Yhdysvallat John McEnroeYhdysvallat Martina Navratilova
1985Tšekki Ivan LendlYhdysvallat Martina Navratilova
1986Tšekki Ivan LendlYhdysvallat Martina Navratilova
1987Tšekki Ivan LendlSaksa Steffi Graf
1988Ruotsi Mats WilanderSaksa Steffi Graf
1989Saksa Boris BeckerSaksa Steffi Graf
1990Tšekki Ivan LendlSaksa Steffi Graf
1991Ruotsi Stefan EdbergJugoslavia Monica Seles
1992Yhdysvallat Jim CourierJugoslavia Monica Seles
1993Yhdysvallat Pete SamprasSaksa Steffi Graf
1994Yhdysvallat Pete SamprasEspanja Arantxa Sanchez Vicario
1995Yhdysvallat Pete SamprasSaksa Steffi Graf
1996Yhdysvallat Pete SamprasSaksa Steffi Graf
1997Yhdysvallat Pete SamprasSveitsi Martina Hingis
1998Yhdysvallat Pete SamprasYhdysvallat Lindsay Davenport
1999Yhdysvallat Andre AgassiSveitsi Martina Hingis
2000Brasilia Gustavo KuertenSveitsi Martina Hingis
2001Australia Lleyton HewittYhdysvallat Jennifer Capriati
2002Australia Lleyton HewittYhdysvallat Serena Williams
2003Yhdysvallat Andy RoddickBelgia Justine Henin-Hardenne
2004Sveitsi Roger FedererVenäjä Anastasia Myskina
2005Sveitsi Roger FedererBelgia Kim Clijsters
2006Sveitsi Roger FedererBelgia Justine Henin-Hardenne
2007Sveitsi Roger FedererBelgia Justine Henin
2008Espanja Rafael NadalSerbia Jelena Jankovic
2009Sveitsi Roger FedererYhdysvallat Serena Williams
2010Espanja Rafael NadalTanska Caroline Wozniacki
2011Serbia Novak ĐokovićTšekki Petra Kvitová
2012Serbia Novak ĐokovićYhdysvallat Serena Williams
2013Serbia Novak ĐokovićYhdysvallat Serena Williams
2014Serbia Novak ĐokovićYhdysvallat Serena Williams
2015Serbia Novak ĐokovićYhdysvallat Serena Williams
2016 Yhdistynyt kuningaskunta Andy Murray Saksa Angelique Kerber
2017 Espanja Rafael Nadal Espanja Garbiñe Muguruza

[2][3][4]

Miesten nelinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Pelaajat
1996 Australia Todd Woodbridge ja Australia Mark Woodforde
1997 Australia Todd Woodbridge ja Australia Mark Woodforde
1998 Alankomaat Jacco Eltingh ja Alankomaat Paul Haarhuis
1999 Intia Mahesh Bhupathi ja Intia Leander Paes
2000 Australia Todd Woodbridge ja Australia Mark Woodforde
2001 Ruotsi Jonas Björkman ja Australia Todd Woodbridge
2002 Kanada Daniel Nestor ja Bahama Mark Knowles
2003 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2004 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2005 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2006 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2007 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2008 Kanada Daniel Nestor ja Serbia Nenad Zimonjić
2009 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2010 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2011 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2012 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2013 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2014 Yhdysvallat Bob ja Yhdysvallat Mike Bryan
2015 Alankomaat Jean-Julien Rojer ja Romania Horia Tecău
2016 Yhdistynyt kuningaskunta Jamie Murray ja Brasilia Bruno Soares
2017 Puola Łukasz Kubot ja Brasilia Marcelo Melo

[3]

Naisten nelinpeli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Pelaajat
1996 Yhdysvallat Lindsay Davenport ja Yhdysvallat Mary Joe Fernandez
1997 Yhdysvallat Lindsay Davenport ja Tšekki Jana Novotná
1998 Yhdysvallat Lindsay Davenport ja Valko-Venäjä Nataša Zvereva
1999 SveitsiMartina Hingis ja Venäjä Anna Kournikova
2000 Ranska Julie Halard-Decugis ja Japani Ai Sugiyama
2001 Yhdysvallat Lisa Raymond ja Australia Rennae Stubbs
2002 Espanja Virginia Ruano Pascual ja Argentiina Paola Suarez
2003 Espanja Virginia Ruano Pascual ja Argentiina Paola Suarez
2004 Espanja Virginia Ruano Pascual ja Argentiina Paola Suarez
2005 Yhdysvallat Lisa Raymond ja Australia Samantha Stosur
2006 Yhdysvallat Lisa Raymond ja Australia Samantha Stosur
2007 Zimbabwe Cara Black ja Yhdysvallat Liezel Huber
2008 Zimbabwe Cara Black ja Yhdysvallat Liezel Huber
2009 Yhdysvallat Serena Williams ja Yhdysvallat Venus Williams
2010 Argentiina Gisela Dulko ja Italia Flavia Pennetta
2011 Tšekki Květa Peschke ja Slovenia Katarina Srebotnik
2012 Italia Sara Errani ja Italia Roberta Vinci
2013 Italia Sara Errani ja Italia Roberta Vinci
2014 Italia Sara Errani ja Italia Roberta Vinci
2015 SveitsiMartina Hingis ja Intia Sania Mirza
2016 Ranska Caroline Garcia ja Ranska Kristina Mladenovic
2017 SveitsiMartina Hingis ja Kiinan Taipei Chan Yung-jan

[4]

  1. 1 2 Constitution itftennis.com. Arkistoitu 3.4.2016. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
  2. Nadal and Muguruza named 2017 ITF World Champions itftennis.com. Arkistoitu 11.2.2018. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
  3. 1 2 World Champions Men itftennis.com. Arkistoitu 2.5.2015. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)
  4. 1 2 World Champions Women itftennis.com. Arkistoitu 30.5.2017. Viitattu 27.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]