Kannabinoidit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tetrahydrokannabinoli (THC) on hampun keskeisin psykoaktiivinen ainesosa

Kannabinoidit ovat yhdisteitä, jotka kiinnittyvät kannabinoidireseptoreihin. Hampun kannabinoidit luovat kannabiksen päihdyttävät ja lääkinnälliset vaikutukset. Eräät kannabinoideista ovat sisäsyntyisiä, kuten N-arakidonyylietanoliamiini eli anandamidi ja 2-arakidonyyliglyseroli eli 2-AG.

Hamppukasvin kannabinoidit ja niiden farmakologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka kannabiksen kemiaa alettiin tutkia yli 150 vuotta sitten, vasta vuonna 1964 onnistuttiin ensimmäisen kerran eristämään kannabiksesta puhdas delta-1-tetrahydrokannabinoli (delta-1-THC),[1] toiselta nimeltään delta-9-tetrahydrokannabinoli, delta-9-THC tai vain THC. Vuonna 1970 se todettiin hampun keskeisimmäksi psykoaktiiviseksi komponentiksi. Tämän jälkeen on Cannabis-lajin kasveista pystytty eristämään noin 60 muuta ainesosaa, joita nimitetään yhteisellä nimikkeellä kannabinoidit. Kannabinoideja ei ole löydetty toistaiseksi mistään muusta kasvista. Kaiken kaikkiaan hamppukasveista on eristetty tähän mennessä yli 400 kemikaalia.

Kannabistuotteitten erittäin vaihtelevat psykoaktiiviset vaikutukset ovat kuitenkin pitkään askarruttaneet tutkijoita. Jos THC olisi ainoa psykoaktiivinen komponentti, kannabista nauttimalla aikaansaadun päihtymistilan pitäisi olla voimakkuudeltaan suoraan verrannollinen nautitun kannabiksen THC-pitoisuuteen. Kemialliselta koostumukseltaan erilaiset kannabistuotteet tuottavat kuitenkin myös laadullisesti erilaisen päihtymistilan, millä ei aina ole lineaarista korrelaatiota THC-pitoisuuden kanssa. Lisää päänvaivaa aiheuttaa sekin löytö, että elimistössä ja verenkierrossa mitattu THC-pitoisuus ei sekään täysin vastaa kannabiksen päihtymyksen subjektiivista voimakkuutta ja ominaisuuksia.

THC:n lisäksi ainoat kannabinoidit, joilla on huomattu olevan sellaisenaan tai THC:hen yhdistettynä psykoaktiivisia vaikutuksia, ovat CBD (kannabidioli) ja CBN (kannabinoli). THC on suhteellisen voimakas psykoaktiivinen aine, joka aiheuttaa hyvin vahvan päihtymyksen jopa 1–2 mg:n annoksilla suonensisäisesti annosteltuna (testattu laboratorio-olosuhteissa syntetisoidulla THC:llä). Tavanomaiset käyttötavat kuitenkin hukkaavat suuren osan aktiivisista ainesosista. Polttamalla kannabista siitä siirtyy elimistöön yleensä 5–15 % poltettavan materiaalin THC:stä, riippuen henkilön polttotekniikasta. Syötynäkään psykoaktiivisia ainesosia ei jää jäljelle juuri enempää. CBD:llä ja CBN:llä on suhteellisen vähäinen puuduttava tai sedatiivinen vaikutus sellaisina annoksina, joina tavallisen kannabiksenkäyttäjän voidaan olettaa niitä elimistöönsä saavan. Viime vuosina tehtyjen tutkimusten valossa näyttää siltä, että nämä aineet voimistavat joitakin THC:n kipua lievittäviä vaikutuksia, vähentävät THC:n joitakin psykoaktiivisia vaikutuksia ja hidastavat THC:n vaikutuksen alkamista sellaisissa annoksissa, jotka tulevat kyseeseen kannabiksen "keskivertokuluttajista" puhuttaessa[2][3][4].

CBD:n on lisäksi havaittu olevan monien kannabiksen lääkinnällisten vaikutusten takana, esimerkiksi sen on todettu vähentävän epileptisiä kohtauksia[5], auttavan kroonisesta unenpuutteesta kärsiviä[6], vähentävän haitallista lihasnykimistä[6][7].

THC ja CBD vaikuttavat myös muiden psykoaktiivisten aineiden kanssa yhdessä. THC:n on huomattu hidastavan useimpien kehon solujen toimintaa ja se selittää osan kannabiksen vaikutuksista. Siten esimerkiksi kannabiksen vaikutuksen alaisena alkoholijuomien imeytyminen on hitaampaa, sillä vatsan kyky siirtää ravinteita kehoon on hidastunut. Näiden kahden kannabinoidin on myös todettu vaikuttavan nikotiinin, rauhoittavien lääkkeiden, amfetamiinin, kokaiinin, opiaattien ja monien muiden psykoaktiivisten aineiden metaboliaan ja farmakologiaan. Tutkimusta tällä alueella kuitenkin joudutaan tekemään vielä pitkään.

Hampun emikukinnon THC-pitoisuus vaihtelee kuituhampun 0,001 %:sta aina viimeisimpien huippuunsa jalostettujen lajikkeiden 25 %:iin asti. Keskiarvoina voidaan kuitenkin pitää hieman alle 10 % THC-pitoisuutta tällä hetkellä.

Luonnollisia ja synteettisiä kannabinoideja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannabinoideja.PNG

Kannabinoidireseptoreihin sitoutuvat yhdisteet voidaan jakaa kemiallisten rakenteidensa perusteella klassisiin ja ei-klassisiin kannabinoideihin, eikosanoideihin ja lukuisiin synteettisiin rakenteisiin, kuten aminoalkyyli-indoleihin ja diaryylipyratsoleihin. Klassiset kannabinoidit ovat hampusta (Cannabis sativa) eristettyjä yhdisteitä ja niiden synteettisiä johdoksia. Endogeeniset eli sisäsyntyiset kannabinoidit (endokannabinoidit) ovat rakenteeltaan eikosanoideja eli arakidonihapon johdoksia, kuten anandamidi eli N-arakidonyylietanoliamiini ja 2-arakidonyyliglyseroli eli 2-AG.

Hampusta saatavia luonnollisia kannabinoideja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenne Nimi
CBG Kannabigeroli
CBC Kannabikromeeni
CBD Kannabidioli
CBN Kannabinoli
CBL Kannabisykloli
CBV Kannabivaroli
THC Tetrahydrokannabinoli
THCV Tetrahydrokannabivaroli
THCA Tetrahydrokannabinolihappo
CBDA Kannabidiolihappo
CBDV Kannabidivaroli
CBCV Kannabikromivariini
CBGV Kannabigerovariini
CBGM

Synteettisiä kannabinoideja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhenne Muuta
SR-141716 (rimonabant) selektiivinen CB1-kannabinoidireseptorin salpaaja
CP-55940 Valmistettu vuonna 1974; 40–60 kertaa vahvempaa kuin THC
HU-210 100–800 kertaa vahvempaa kuin THC
SR-144528 selektiivinen CB2-kannabinoidireseptorin salpaaja

Myös synteettisiä kannabinoideja on käytetty päihteinä. Esimerkiksi JWH-018 on vaikutuksiltaan kannabiksen kaltainen, mutta voimakkaampi päihteenä.[8]

Kannabinoidireseptorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kannabinoidireseptori

Ihmisissä ja useissa muissa nisäkkäissä luonnollisesti esiintyvä (eli endogeeninen) kannabinoidireseptorien välittäjäaine on anandamidi.[9] Sen tehtävä on vielä epäselvä, mutta sen arvellaan olevan muun muassa aivojen dopamiinitason ja monien kehon sisäisten ärsykkeiden hienosäätelijä. THC kiinnittyy kannabinoidireseptoreihin vain keskivahvasti, mutta kuitenkin luonnollista anandamidea hiukan vahvemmin. THC toimii kannabinoidireseptorissa reseptorin toimintaa kiihdyttäen, eli agonistina. Tämä onkin todettu kannabiksen ensisijaiseksi päihtymystilan aiheuttajaksi. Kannabiksen alhainen myrkyllisyys johtuu ilmeisesti siitä, että kannabinoidireseptoreja on hyvin vähän hengitystä ja muita tarpeellisia ruumiintoimintoja ohjaavissa aivojen osissa.

CB1- ja äskettäin löydetty alityyppi CB1A-reseptorit ovat toiminnaltaan lähes identtiset, CB1-reseptorin ollessa kehon vallitseva kannabinoidireseptori ja CB1A:n esiintymisen ollessa noin 20 % päätyyppireseptorin määrästä. CB1-tyypin reseptoreja on enimmäkseen keskushermostossa ja harvakseltaan ääreishermostossa. CB2-reseptoreja on puolestaan lähinnä immuniteettimekanismeihin liittyvillä alueilla imusolmukkeissa ja tämä reseptorityyppi vastaa kannabiksen immuniteettia muuntavista ominaisuuksista. CB1 toimii siten pääsääntöisenä kannabiksen keskushermoston tilan muuttajana.[10]

Endogeeninen kannabinoidijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Endogeeninen kannabinoidijärjestelmä käsittää kannabinoidireseptorit (CB1 ja CB2), kuljetusproteiinin (anandamiditransportteri) ja metaboliaentsyymit, jotka inaktivoivat endokannabinoideja (FAAH ja MGL). Endogeeniset kannabinoidit, anandamidi ja 2-AG inaktivoituvat nopeasti elimistössä sitoutuessaan solukalvon spesifisiin kuljetusproteiineihin. Endogeeniset kannabinoidit kuljetetaan solun sisään helpotetun diffuusion avulla. Solussa ne metaboloituvat spesifisten entsyymien avulla. Solukalvoon sitoutunut rasvahappoamidihydrolaasi-entsyymi (FAAH) katalysoi solussa AEA:n hydrolyysiä arakidonihapoksi ja etanoliamiiniksi. 2-AG puolestaan hajoaa solun sisällä arakidonihapoksi ja glyseroliksi entsymaattisesti olosuhteista riippuen joko monoasyyliglyserolilipaasin (MGL) tai FAAH:n avulla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kannabinoidi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koulu.M, Tuomisto.J: Farmakologia ja Toksikologia. Kustannus Oy Medicina, 2007, 7.p. ISBN 978-951-97316-2-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mechoulam, R., ed. Marijuana: Chemistry, Pharmacology, Metabolism and Clinical Effects. New York: Academic Press, 1973.
  2. Karniol, I.G., Carlini, E.A.: Pharmacological Interaction between Cannabidiol and Delta 9-Tetrahydrocannabinol. Psychopharmacologia. Vol 33. 53-70, 1973.
  3. Hollister LE, Gillespie H.: Interactions in man of delta-9-tetrahydrocannabinol. II. Cannabinol and cannabidiol, Clin Pharmacol Ther. 1975 Jul;18(1):80-3.
  4. Adams, I.B., and Martin, B.R. Cannabis: Pharmacology and toxicology in animals and humans. Addiction 91(11):1585-1614, November 1996.
  5. Cunha, J.M., et al, 1980. Chronic Administration of Cannabidiol to Healthy Volunteers and Epileptic Patients. Pharmacology . 21 175-185.
  6. a b Carlini, E.A., Masur, et al, 1979. Possivel Efeito Hipnotico do Cannabidiol no ser Humano. (Portugaliksi) Ciencia E Cultura 3l (3) 315-322.
  7. Sandyk, Consroe, et al, 1986. Effects of Cannabidiol in Huntington's Disease. Neurology. Vol.36 (Suppl. 1) 342.
  8. http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/324-jwh-018-jehova
  9. Roy H. Hart: On the Cannabinoid Receptor: A study in Molecular Psychiatry (J. Psychiatric Times, July 1997, issue 7)
  10. Neil Goodman: An Overview of the Endogenous Cannabinoid System (http://www.erowid.org/plants/cannabis/cannabis_pharmacology2.shtml)