Kanerva (laulaja)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kanerva Pasanen

Kanerva (laulaja).jpg

Syntynyt 6. helmikuuta 1982 (ikä 36)
Kotoisin Helsinki
Taiteilijanimet Kanerva
Tyylilajit pop
folk
Laulukieli suomi
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt Texicalli Records

Kanerva (oik. Kanerva Pasanen[1], s. 6. helmikuuta 1982 Helsinkilähde?) on suomalainen laulaja-lauluntekijä.

Kanerva on aloittanut soolouransa vuonna 2009 esittäen omia suomenkielisiä kappaleitaan yhtyeensä kanssa, sekä soolona itseään kitaralla säestäen. Vuonna 2011 Kanerva julkaisi ensi-EP:nsä, jonka kappale "Herra Heinäkuu" soi muun muassa Radio Suomessa ja Radio Helsingissä.[2] Samana vuonna Kanerva lauloi myös Pussikaljaelokuvan avauskappaleen.[2] Marraskuussa 2012 julkaistiin Kanervan single "Kaksi poikaa".

Kanervan musiikki on suomenkielistä folkrockia, joka on saanut vaikutteita amerikkalaisesta lauluntekijäperinteestä, mm. Suzanne Vegalta.[3]

Kanerva on valmistunut ammattikorkeakoulusta elokuva- ja tv-käsikirjoittajaksi.[4][5] Hänen esikoisnäytelmänsä Jos oisin jo iso sai kantaesityksensä Teatteri Vantaassa vuonna 2010.[5][6]

Kanerva julkaisee maaliskuussa 2018 debyyttialbumin Paritanssi.[3] Levyn tuottavat yhdessä Kanerva ja Hannu Pikkarainen ja levyn julkaisee Texicalli Records. Levyltä on julkaistu muutama single jotka ovat nimeltään Kypsiä marjoja, Muiden onni ja Joutomaat.[2][7]

Kanerva myös sanoittaa biisejä muille artisteille. [8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Petra Nyman: Maakuntaradiot rakastuivat. Helsingin sanomat, 22.9.2011. Helsinki: Sanoma Oy. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c Kanerva - Bio Viitattu 24.1.2013.
  3. a b Kanervan levyjulkkarit ja Valhe Wherevent.com. Viitattu 27.2.2018.
  4. Nainen & kitara Viitattu 24.1.2013.
  5. a b Jos oisin jo iso Viitattu 24.1.2013.
  6. Teatteri Vantaa - Historia Viitattu 24.1.2013.
  7. Kuinka palauttaa kadonnut halu parisuhteeseen? Kanerva pohtii, miten vuosien liittoon saisi jälleen makua ja väriä Soundi.fi. 8.2.2018. Viitattu 27.2.2018.
  8. Kanervan sanoituksia muille artisteille Kansalliskirjasto. Viitattu 27.2.2018.

Aiheesta muualla:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]