Kordillieerien jääkäytävä
Kordillieerien jääkäytävä oli viime jääkauden joillain leudoilla jaksoilla Kalliovuorten länsipuolella ollut jäätön alue[1]. Sen länsipuolella oli Kordillieerien jääkenttä ja itäpuolella valtava Laurentiden jääkilpi Hudsoninlahden yllä. Viime jääkauden päättyessä noin 14 700 vuotta sitten alkaneella lämpimällä Allerödkaudella jääkäytävä avautui 14 000 kalenterivuotta sitten, täysin varmasti 12 500 kalenterivuotta sitten. Menneinä vuosikummeninä tutkijat ovat ollettaneet paleointiaanien kulkeneen sitä kautta Alaskasta Amerikkaan, mutta varmasti tätä ei kyetä todistamaan[2][3].
Kordillieerien jääkäytävän sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikan mantereelle Kanadan länsiosiin syntynyttä Kordillieerien jääkäytävää kutsutaan monilla eri nimillä, mm. Kanadan jääkäytävä, MacKenzien jääkäytävä, Albertan jääkäytävä. Läntinen Kordillieerien jäätikkö suli huomattavasti nopeammin kuin itäinen Laurentiden jäätikkö joka oli suuri vielä 10 000 vuotta sitten.
Jääkäytävä oli itäisillä Kanadan Kalliovuorilla, mm. Albertan provinsissa. Se ulottui Alaskasta Edmontoniin, Montanaan ja Pohjois-Dakotaan. Leveimmillään jääkäytävä kiersi Mackenzie-vuoret, mutta oli alussa Mackenzie-vuorten länsipuolella ja luultavimmin jääjärven tukkima. Se seuraili Mackenzie-jokea Inuvikiin asti. Jääkäytävä leveni huomattavasti jääkauden lopun lämpiminä Bölling- ja Alleröd-kausina, jolloin jäätikkö vetäytyi Karhujärven ja Ison Orjajärven tienoille. Viimeksi se avautui täysin auki noin 13 200 kalenterivuotta sitten.
Jääkäytävän kehitys viime jääkauden lopussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kanadan jääkäytävän on ajateltu sulkeutuneen joskus 30 000 vuotta sitten, tai viimeistään 21 000 radiohiilivuotta sitten.[4][5] Eräiden tietojan mukaan jääkäytävä olisi ollut auki juuri ennen jääkauden huippukohtaa vielä 20 000 kalenterivuotta sitten, ja laajat alueet lähellä muinaisesta ympäristöstä tehtyjen tutkimusten mukaan.[5] Ihmiset olisivat matkanneet etelään läntistä vuorten juurella olevaa tasankoa tai Kordillieerien laaksoja pitkin. [6]
Noin 16 000 vuotta sitten (13 000 radiohiilivuotta) Kordillieerien jääkenttä ja Laurentiden jääkenttä, joka peitti Kanadaa, luultavasti irtosivat toisistaan, mutta järvi esti käytävän kautta kulun.
Laurentiden jääkentän supistuminen avasi Kordillieerien jääkäytävän auki ehkä jo noin 14 200 (12 000 radiohiilivuotta) vuotta sitten.[7] Se saattoi olla yhä järven peittämä kokonaan tai osittain. Samoihin aikoihin koivumetsät levisivät Alaskassa, kun ilmesto lämpeni miltei nykyiselleen.
Ensimmäiset merkit jääkäytävän synnystä näkyivät 16 500 vuotta sitten jään peräytyessä lämpimänä Lascaux-interstadiaalina. 17 000 kalenterivuotta eli 14 000 radiohiilivuotta sitten pitkä jäätön kieleke ulottui etelästä kolmennekseen tulevan jääkäytävän alasta[8].
Kapea, katkonainen käytävä näkyi ja saattoi olla aukikin jo 15 200–14 400 vuotta (eli 13 000 radiohiilivuotta) sitten, mutta osittain järven peittämä ja luultavasti kulkukelvoton. Se oli alkanut muodostua jo jääkauden kylmimmän vaiheen hellitettyä noin 18 000 vuotta sitten lauhoina Laugerie- ja Lascaux-interstadiaaleina.
Kanadan-Alaskan rannikolla oleva Kordillieerien rannikko suli jo 17 000–14 000 kalenterivuotta eli 14 000–12 000 radiohiilivuotta sitten[9] ehkä avaten mahdollisen kulkutien pohjoisen ja etelän välillä ennen jääkäytävän syntyä.
Noin 14 700 vuotta sitten Maan ilmasto lämpeni todella rajusti, alkoi jäätiköitä nopeasti sulattanut Bölling-Alleröd-kausi. Jääkäytävä oli auki[9], kulkukelpoinen ja kiersi MacKenzie-vuoret 13 500 vuotta eli 12 000 radiohiilivuotta sitten, ja Yhdysvaltoihin saattoi kävellä alkaen Dawsonista etelään vievää jokea.[7] Siellä kasvoi pensastundraa. Kordillieerien yllä ollut valtava vuoristojäätikkö suli 14 000–11 500 kalenterivuotta eli 12 000–10 000 radiohiilivuotta sitten[9]. 13 000 vuotta (11 000 radiohiilivuotta) sitten suuri jäätikkö oli Karhujärven tienoilla ja jääkäytävä kasvoi puistotundraa. 12 500 vuotta sitten jääkäytävä oli hyvin leveä. Toisten pessimististen tietojen mukaan jääkäytävä avautui kuivana maana vasta tällöin. Jääkäytävän pohjoisosassa MacKenzie-vuorista kaakkoon oli pitkään suuri järvi. Charlie Lake, Sibbald Lake ja Niska ovat alueen vanhimpia arkeologisia löytöjä.[4] Sen jälkeen tuli kylmä nuorempi dryas, joka pysäytti tilapäisesti jäätikön vetäytymisen.
Vaikka aiemmin tutkijat mielellään väittivätkin intiaanien esi-isien tulleen Yhdysvaltain alueelle nimenomaan jääkäytävän kautta, nykyään tutkijat uskovat ihmisten vaeltaneen rannikon kautta Amerikkaan. Joidenkin tutkijoiden mukaan preerian varhaiset biisonin metsästäjät vaelsivat kylmän nuoremman dryaskauden aikoihin n. 12 800–11 300 kalenterivuotta sitten pohjoiseen[10], Alaskaan asti. Tällöin aromainen ympäristö valtasi Alaskassa alaa pensastundralta.
Viimeistään tällöin Beringinsalmen maasilta oli kadonnut[11]. Alaskan nuoremman dryaskauden kärkilöydöt olivat keihäsmäisiä tasankojen Angosturan, Agate Basinin ja Plainviewin tyyppisiä[11], joiden katsotaan yleensä liittyvän biisonin metsästykseen. Keihäsmäiset kivikeihäänkärjet liittyivät ns. Mesan kompleksiin, johon liittyviä löytöjä on tehty lähinnä koillis-Alaskasta mm. Brooksin vuorilta, mutta myös Keski- ja lounais-Alaskasta. Alaskan jääkäytävän tähän perinteeseen liittyvä löytöpaikka on Charlie Lake, ja keihäsmäisiä kärkiä on löydetty myös koillis-Alaskan Engigstciakista[11]. Alaskan varhainen kivikauden kulttuuri oli pohjannut enemmän hirven metsästykseen.
Jääkäytävä oli erittäin leveä holoseenin alussa 115 00 kalenterivuotta sitten eli 10 000 radiohiilivuotta sitten[9].
Milloin jääkäytävä oli auki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 130 000–78 000 vuotta sitten
- 65 000–23 000/22 000 (tai 70 000–30 000)
- 13 000/12 000?-
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ruddiman, William F: Earth's climate : past and future. Worth, 2008. ISBN 9780716784906.
- Human ecology of Beringia, John F Hoffecker, Scott A. Elias, Columbia University Press, New York 2007
- Frederick Hadleigh West: American Beginnings, the Prehistory and Palaecology of Beringia. University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lionel E. Jackson Jr. and Michael C. Wilson: The Ice-Free Corridor Revisited
- ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 222
- ↑ West 1996, Kappale Beringia anf New World Origins, Part 3 Conclusions, s. 556
- ↑ a b http://www.geotimes.org/feb04/feature_Revisited.html
- ↑ a b http://tetide.geo.uniroma1.it/igcp464/Vancouver.htm#The_timing_of_ice (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ https://web.archive.org/web/20070928163023/http://130.91.80.97:591/PDFs/46-2/Book%20Reviews.pdf
- ↑ a b http://atlantisinireland.com/GC/paleogeografi.php
- ↑ Ruddiman 2008, Earth's climate past and future 3 ed. s. 231
- ↑ a b c d Ruddiman 2008, s. 231
- ↑ Hoffecker&Elias 2007, s. 214–215, alkuperäine Dumond 2001
- ↑ a b c Hoffecker&Elias 2007, s. 213
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Global land environments since the last interglacial (englanniksi)
- An animation of the flooding of the Bering land bridge over the last 20,000 years
- Late Quaternary Vegetation History of Northern North America Based on Pollen, Macrofossil, and Faunal Remains Arthur S. Dyke, Géographie physique et Quaternaire, Volume 59, numéro 2-3, 2005, s. 211–262
- Le retrait des glaces wisconsiniennes, les Grands Lacs, la Mer de Champlain, et le fleuve Saint-Laurent.
- The Ice-Free Corridor Revisited