Kaitagit
Kaitagit (omakielinen nimitys хайдакъ, haidak) ovat Venäjän Dagestanissa asuva kaitagia puhuva etninen ryhmä. Virallisesti he kuuluvat dargeihin. Osa tutkijoista pitää kaitageja erillisenä kansana. Perinteinen uskonto on sunnalainen islam.[1]
Asuinalue, lukumäärä ja kielet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaitagit asuvat Dagestanin keskiosassa sijaitsevassa Kaitagin piirissa. Yhteensä 36 kylästä osa sijaitsee vuoristossa, osa sen reuna-alueella ja osa alangolla. Vuonna 1926 kaitageja laskettiin olevan 14 400 henkeä. Myöhemmissä väestönlaskennoissa heidät on luettu dargeiksi.[1] Nykyään kaitageja arvioidaan olevan noin 20 000 henkeä. Sivistyskielinään he käyttävät dargia ja venäjää. Monet osaavat myös kumykkia.[2]
Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaitagit mainitaan ensimmäisen kerran 800-luvun arabialaisissa lähteissä. 1300-luvulla heidät käännytettiin muslimeiksi. Kaitagikylät muodostivat liittokuntia, joilla oli yhteinen utsmiksi kutsuttu johtaja. Kaitagin utsmikuntaan kuului myös dargeja, kumykkeja ja azereja. Perinnöllisinä sotapäällikköinä toimineiden utsmien valtaoikeudet vaihtelivat eri aikoina. Suurimmillaan Kaitagin taloudellinen ja poliittinen merkitys oli 1700-luvulla.[1]
Kaitag liitettiin Venäjään vuonna 1813 solmitussa Gulistanin rauhassa.[1] Utsmin virka lakkautettiin vuonna 1820, mutta perustettiin uudelleen vuonna 1848. Lopullisesti se lakkautettiin vuonna 1866, jolloin muodostettiin venäläisten suoraan hallitsema Kaitagin ja Tabasaranin piirikunta.[3]
Elinkeinot ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteisiä elinkeinoja ovat maanviljely ja karjanhoito. Tasangolla ja vuoriston reuna-alueella harjoitettiin myös puutarhanhoitoa ja viininviljelyä. Vuoristosta käytiin talvisaikaan ansiotöissä Derbentissä. Käsityöammatteja olivat kankaiden kudonta sekä puun-, metallin ja kiven käsittely.[1]
Kylät rakennettiin vuoristoseudulla tiheästi ja kerroksittain. Eräät niistä on varustettu muurein ja puolustustornein. Talot pystytettiin kivestä ja puusta. Perinteinen vaatetus on samankaltainen kuin dargeilla.[4] Ruokavalio koostui maito- ja lihatuotteista, jauhoruoista ja villikasveista.[5] Yhteiskuntajärjestyksen perustana olivat 1800-luvulle saakka suku- ja kyläyhteisöt.[4] Suullinen kansanperinne käsittää etupäässä satuja ja kertomuksia. Juhlaperinteissa ja uskomuksissa on islamia edeltäviä aineksia.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Narody Rossii: entsiklopedija, s. 176. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 2, s. 195. Moskva: Academia, 2003. ISBN 5-87444-191-3.
- ↑ Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom). Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
- ↑ a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 177. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
- ↑ a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 178. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.