Kaipola

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taajamaa Jämsässä. Viipurin maalaiskunnassa luovutetulla aleella oli myös Kaipola -niminen kylä

Kaipola on Jämsän kaupungin[1] eteläisin teollisuustaajama Keski-Suomen maakunnassa. Kaipola sijaitsee Olkkolanlahden pohjukassa, valtatie 24:n itäpuolella. Vuonna 2016 sen väkiluku oli 1088.[2]

Kaipola oli alun perin pieni maalaiskylä Jämsänjoen suulla. Teollinen kehitys alkoi vuonna 1952 kun alueelle perustettiin Kaipolan Paperitehdas. Kaipolassa sijaitsee Suomen suurin siistaamo.[3] Siellä on myös Pitkävuoren hyppyrimäki.[1]

Eteläisen Suomen suurin hiihtokeskus Himos on Kaipolan lähellä. Myös Päijänne tarjoaa virkistysmahdollisuuksia.

Kaipolan Paperitehdas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaipolan paperitehtaan perusti Jämsänjoen suulle Yhtyneet Paperitehtaat, koska yhtiön piti paikata Myllykosken Tehtaan menetys uudella tehtaalla. 1952 Kaipolan kylään perustettu paperitehdas valmistaa nykyisin LWC-, sanomalehti- ja luettelopaperia. Helsingin Sanomia painettiin ennen Kaipolan paperille, ja nykyisistä lehdistä kotimaista Kaipolan paperia käyttää Maaseudun Tulevaisuus, jonka liitteet taas valmistetaan Anjalan Paperitehtaalla Kouvolan Inkeroisissa.

Henkilöstöä tehtaalla on yli 800 työntekijää. Tehtaalla on nykyisin kolme toiminnassa olevaa paperikonetta, joiden vuosittainen tuotanto on yli 700 000 tonnia.[3]

Kaipolan Hyppyrimäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyppyrimäki rakennettiin vuonna 1964 sen ajan suurmäeksi, josta oli mahdollista hypätä yli sata metriä. Hyppyrimäen mäkiennätys on 111 m (Sami ja Toni Nieminen 1994). Suurmäkeä täydentävät pienemmät 25 ja 55 metrin hyppyrimäet. Samoihin aikoihin raivattiin viereen myös kaksi pujottelurinnettä. Laskettelu hiipui jo 1980-luvulla kun lähelle valmistui suurempi hiihtokohde Himos. Viimeinen hyppy Pitkävuoren tornista hypättiin vuonna 1994. Nykyisin hyppyrimäen alastulo on paikoillaan, mutta umpeenkasvanut, samoin pujottelurinteet. Ankkurihissien yläasema moottoreineen ja osin pylväsrakenteineen on paikoillaan. Pienemmät 25 ja 55 metrin pikkumäet ovat nuorten käytössä omine hisseineen.

Mäessä on kuvattu vuonna 2005 Audin televisiomainos, jossa Audi A6 Quattro nousee hyppyrimäen huipulle. Samassa mäessä kuvattiin vuonna 1985 Audi 100 Quattron mainos, jossa auto nousi hyppyrimäen huipulle.

Kaipolan Koulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaipolan koulu on pieni kyläkoulu Kaipolan taajamassa. Koulussa on noin 150 oppilasta. Koulussa opetetaan luokka-asteita ensimmäisestä kuudenteen. Opettajia on jokaiselle luokka-asteelle yksi, sekä englannin- ja erityisopettaja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Facta2001, WSOY 1981, 7. osa, palsta 427
  2. Väkiluku postinumeroalueittain 31.12.2016 Tilastokeskus. Viitattu 5.3.2018.
  3. a b UPM:n Kaipolan paperitehdas juhlii 50 toimintavuottaan