Kaifengin juutalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaifengin juutalaiset
Väkiluku muutama sata – 5 000[1]
Merkittävät asuinalueet
 Kiina
 Israel
Kielet kiina
Uskonnot juutalaisuus

Kaifengin juutalaiset ovat Kiinan Henanin provinssin Kaifengin kaupungissa asuvia juutalaisia, joiden historia muista Kiinan juutalaisista poiketen ulottuu 1000-luvulle saakka. Historiansa aikana Kaifengin juutalaiset sulautuivat kuitenkin pitkälti heitä ympäröineeseen väestöön. Kaifengin juutalaisia on nykyisin eri arvioiden mukaan muutamasta sadasta noin 5 000:een. Kaifengin juutalaisilla ei ole Kiinassa virallista asemaa etnisenä vähemmistönä, eikä juutalaisuudella ole virallista asemaa vähemmistöuskontona. Heitä ei myöskään lasketa virallisesti juutalaisiksi Israelissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaifengin synagogan pienoismalli diasporamuseossa Tel Avivissa.

Kaifengin juutalaisten esi-isät saapuivat ilmeisesti kauppiaina Persiasta silkkitien kautta Pohjoisen Song-dynastian aikana vuosien 960 ja 1127 välillä. Kaifeng toimi tuolloin Song-dynastian pääkaupunkina. Historiallisissa kiinalaisissa lähteissä juutalaiset tunnettiin nimillä shushu, deya ja youtai. Heidän uskontoaan puolestaan nimitettiin nimellä you tai jiao. Juutalaiset asuivat han-kiinalaisten keskuudessa ja he omaksuivat kiinankieliset nimet. Osa kääntyi todennäköisesti myös islamin ja he sulautuivat näin hui-kiinalaisiin. Kaifengin synagoga rakennettiin vuonna 1163 Kaifengin ollessa Jin-dynastian alaisuudessa. Historiansa aikana synagoga tuhottiin ja jälleenrakennettiin useita kertoja.[1]

Länsimaiseen tietoisuuteen ja yhteisön rappio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaiseen tietoisuuteen Kaifengin juutalaiset tulivat jesuiitta Matteo Riccin tavatessa Kaifengin juutalaisen Ai Tianin vuonna 1605. Ricci tosin luuli aluksi Tianin olevan kristitty ja Tian puolestaan luuli Ricciä rabbiksi. Väärinkäsitys korjattiin ja Ai Tian pyysi Ricciä luopumaan kristinuskosta ja asettumaan Kaifengiin rabin virkaan. Ricci ei ryhtynyt virkaan, mutta kuitenkin uutisoi juutalaisista Vatikaanille, ja löytö herätti kiinnostusta Euroopassa. Vielä tuolloin juutalaisten uskottiin tehneen aikanaan muutoksia Raamatun kohtiin, joissa ennustetaan messiaan eli Jeesuksen tulosta. Kaifengin juutalaisten toorista toivottiin saatavan selville muuntelematon tarina, mutta jesuiitat huomasivat sittemmin harmikseen Kaifengin toorien sisältävän samat tarinat kuin muuallakin. Juutalaisyhteisö Kaifengissa rapistui sittemmin ja vaikka Kaifengin synagoga oli aiemmin tuhoutunut ja rakennettu uudestaan useita keroja, sen tuhouduttua 1850-luvulla sitä ei enää rakennettu uudelleen. Juutalainen identiteetti säilyi kuitenkin vielä osittain.[1]

Elvytysyritykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaifengin juutalaisia valokuvassa 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Anglikaaninen piispa Charles W. White toimi vuosina 1910–1934 Kaifengissa, ja hän tutki paikallisten juutalaisten historiaa ja piti yhteyttä näiden jälkeläisiin. White myös osti tontin, jolla vanha synagoga oli sijainnut. Vuonna 1919 hän yritti myös järjestää juutalaisille tunnustuksen vähemmistönä, tosin taka-ajatuksena oli ajaa ajatusta Jeesuksesta juutalaisten pelastajana yhteisön keskuudessa. Samoihin aikoihin myös hiljattain Shanghaihin muodostunut juutalaisyhteisö pyrki elvyttämään Kaifengin juutalaisyhteisöä siinä kuitenkin epäonnistuen. Kommunistien otettua vallan käsiinsä Kiinan sisällissodan jälkeen Kaifengin juutalaisten jälkeläiset yrittivät saada vuonna 1952 tunnustuksen kansallisena vähemmistönä. Tätä asemaa ei kuitenkaan myönnetty.[1]

Uusi nousu nykyajalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juutalaisen Zhao-klaanin jäsen valokuvassa Kaifengissa vuodelta 2005.

Kaifeng, joka oli aikanaan toiminut Kiinan pääkaupunkina, oli sittemmin jäänyt paljolti kehityksen ulkopuolelle. Kaupunkiin alkoi kuitenkin sittemmin tulla turisteja, jotka olivat kiinnostuneita lähinnä nimenomaan paikallisesta juutalaisesta historiasta. Turistit alkoivat vaikuttaa käsitykseen juutalaisuudesta ensinnäkin paikallisten viranomaisten taholla tulonlähteenä, ja juutalaisten jälkeläisten keskuudessa syntyi jälleen ajatus heistä osana suurempaa juutalaista yhteisöä. Kehitys alkoi kiihtyä etenkin Israelin ja Kiinan solmittua täydet diplomaattiset suhteet vuonna 1992. Kaifengiin perustettiin muun muassa juutalainen koulu ja hautausmaa. Kehitykseen liittyen Kaifengin synagoga päätettiin jälleenrakentaa, vaikkakin tarkoituksena oli rakentaa uskonnollisen keskuksen sijaan siitä museo turisteille. Hanke kuitenkin kaatui, kun amerikkalainen tele-evankelista Sid Roth tuli vuonna 1995 ja pyrki seurueineen käännyttämään juutalaisia taide- ja musiikkiseurueeksi naamioituneena. Tapaus aiheutti kasvojen menetyksen paikallisille virkamiehille, jotka sittemmin epäsivät synagogan rakennusluvan.[1]

Asema Israelissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaifengin juutalaisten juutalaisuus Israelissa ei ollut täysin selvä asia. He olivat historiansa aikana naineet paikallisia naisia, jotka eivät olleet koskaan kääntyneet juutalaisuuteen. Juutalaisen lain mukaan juutalaisuus taas periytyy äidiltä lapsille, eivätkä Kaifengin juutalaiset näin olleet varsinaisesti juutalaisia. Vuonna 1999 Kaifengin juutalaisista polveutunut Jin Guangyan vaimoineen ja tyttärineen onnistui muuttamaan Israeliin suomalaisen kristillis-sionistisen liikkeen avustuksella. He asuivat useamman vuoden Jerusalemissa ilman virallista statusta, sillä kansalaisuuden saamiseksi heidän tuli kääntyä juutalaisuuteen. Guangyan katsoi kuitenkin olevansa jo juutalainen ja vastusti siksi ehtoa kääntymisestä. Hän näki myös itsensä ennakkotapauksena muita Kaifengin juutalaisia ajatellen. Hän ja hänen perheensä kuitenkin taipuivat lopulta kääntymiseen ja heistä tuli vuonna 2005 ensimmäiset Israelin kansalaisuuden saaneet Kaifengin juutalaiset.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f M. Avrum Ehrlich: Encyclopedia of the Jewish diaspora : origins, experiences, and culture, s. 1155–1167. ABC-CLIO, 2009. ISBN 978-1-85109-873-6. (englanniksi)