Kai Nordlund

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kai Nordlund
Henkilötiedot
Syntynyt3. marraskuuta 1969 (ikä 54)
Helsinki
Koulutus ja ura
Tutkinnot Helsingin yliopisto (FM 1993, FT 1995)
Aiheesta muualla
Kotisivu

Kai Henrik Nordlund (s. 3. marraskuuta 1969 Helsinki) on Helsingin yliopiston laskennallisen materiaalifysiikan professori vuodesta 2003.[1][2] Hän on toiminut Helsingin yliopiston vararehtorina vuodesta 2022. Hän oli myös matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani 2018–2022 ja varadekaani 2014–2017.[3][4]

Nordlund valmistui ylioppilaaksi 1988 ja maisteriksi 1993. Hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1995.[1] Nordlund työskenteli tutkijana ja opettajana Helsingin yliopiston kiihdytinlaboratoriossa vuodesta 1994 lähtien ja postdoc-tutkijana Illinois'n yliopistossa Yhdysvalloissa 1996–1997[1]. Hän on toiminut Helsingin yliopiston fysiikan professorina vuodesta 2003. Nordlundin tieteellisiä julkaisuja on ilmestynyt muun muassa Nature-lehdessä. Vuonna 2007 Suomen Tiedeseura myönsi Nordlundille 12 000 euron arvoisen Magnus Ehrnroothin säätiön fysiikan palkinnon.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Curriculum vitae (PDF) mv.helsinki.fi. 13.1.2023. Viitattu 22.6.2022. (englanniksi)
  2. Kai Nordlund Helsingin yliopisto. Viitattu 22.6.2023.
  3. Aalto, Saija: Helsingin yliopistoon neljä vararehtoria 14.6.2023. Helsingin yliopisto. Viitattu 22.6.2023.
  4. Kai Nordlund valittiin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaaniksi 4.9.2018. Helsingin yliopisto. Viitattu 25.1.2022.
  5. Tuppurainen, Elsa: Magnus Ehrnroothin fysiikan palkinto professori Kai Nordlundille HS.fi. 21.3.2007. Viitattu 22.6.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]