Kainkoira

Kainkoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Japani
Määrä	Suomessa rekisteröity 138
Rodun syntyaika	ikivanha
Alkuperäinen käyttö	metsästys
Nykyinen käyttö	metsästys, vahtikoira, seurakoira
Elinikä	12–15 vuotta
Muita nimityksiä	Kai Ken, Kai, Tora Inu, tiikerikoira
FCI-luokitus	ryhmä 5 Pystykorvat ja alkukantaiset koirat alaryhmä 5 Aasialaiset pystykorvat ja sukulaisrodut #317
Ulkonäkö
Paino	15–23kg
Säkäkorkeus	43–53 cm
Väritys	mustabrindle, ruskeabrindle ja punabrindle
Infobox OK

Kainkoira (jap. 甲斐犬, Kai-ken), joulukuuhun 2012 asti pelkkä kai, on japanilainen koirarotu. Se on yksi maan kuudesta alkuperäisestä pystykorvarodusta ja kuuluu keskikokoisiin shika inu -rotuihin. Kainkoiraa pidetään kotimaassaan kansallisaarteena, ja sitä on kasvatettu vuosisatojen ajan. Se on äärimmäisen harvinainen koira jopa Japanissa ja se on sukua muille japanilaisille pystykorville. Kaikista Japanin kansallisista koirista kainkoira on ehkä epätavallisimman näköinen. Sen silmiinpistävin piirre on brindle turkki, japaniksi torage (= tiikeriturkki), minkä takia koiraan viitataan joskus sanalla tora inu, tiikerikoira, tai kai tora. Turkin värit voidaan jakaa kolmeen ryhmään pohjavärin ja raitojen vahvuuden perusteella: musta brindle (kuro tora), punainen brindle (aka tora), sekä ruskea brindle (chu tora), mutta musta brindle on yleisin.

Ulkonäkö

Kainkoira on keskikokoinen koira, jolla on kiilamainen pää ja pystyt korvat. Uroksen säkäkorkeus on 47–53 cm ja nartun 42–48 cm. Eli urosten säkäkorkeus on 50 cm ja narttujen 45 cm, sallittu poikkeama on ± 3 cm. Häntä on tiheä ja asettunut korkealle. Häntä voi olla kannettuna joko sirpillä tai kiertyneenä. Kun kainkoira metsästää, häntä joskus suoristuu taakse tai nousee suoraan ylöspäin. Hännän pitäisi olla vähintään tarpeeksi pitkä yltääkseen kintereeseen. Raajojen tulee olla vahvat ja kinnerten hyvin kehittyneet, jotta ne antaisivat oikean kuvan koiran alkuperäisestä vuoristoelämästä. Kainkoiralla on keskipitkä kaksinkertainen turkki, joka on pidempi kuin shiballa, mutta lyhyempi kuin akitalla. Peitinkarva on karheaa ja suoraa ja voi olla littanaa tai vartalosta hieman ulkonevaa. Aluskarva on tiheää ja pehmeää.^lähde?

Väritys on brindle eri sävyissään: joko punabrindle (aka-tora), mediumbrindle/ruskeabrindle (chu-tora) tai mustabrindle (kuro-tora). Kaikki brindlet värit ovat samanarvoisesti hyväksyttyjä. Pennuilla on syntyessään usein mustat turkit, mutta vahvan brindlen omaavat ovat jo syntyessään selvästi raidallisia. Brindle on parhaillaan koiran ollessa 3–5-vuotias. Hyvin erottuva brindle on erittäin suositeltava. Hieman valkoista sallitaan koiran rungossa. Valkoinen ei saisi koskaan sekoittua vartalon turkkiin.

• 
  Punabrindle
• 
  Mustabrindle

Luonne ja käyttäytyminen

Kainkoira on jykevä, lihaksikas koira, jolla on poikkeuksellinen rohkeus ja kunto. Kainkoiran tiedetään jopa kiipeävän puihin ja uivan saalista tavoitellessaan. Perinteiset japanilaiset kirjoitukset kuvaavat kaita luonnollisena metsästäjänä, luotettavana vartijana ja erittäin omistautuneena isännälleen. Uskotaan myös, että mikäli sen omistajan henki on uhattuna, kainkoira taistelee kuolemaansa saakka puolustaessaan isäntäänsä. Kainkoirat voivat olla melko varautuneita vieraita kohtaan, mutta ne ovat silti hyvin ystävällisiä, eivätkä käyttäydy aggressiivisesti muita koiria kohtaan. Ne vaativat kuitenkin paljon sosiaalisuutta heti pennusta lähtien, ettei koirasta tulisi arka tai aggressiivinen, ja tuota sosiaalistumista tulee ylläpitää koko koiran eliniän. Lisäksi on tärkeää jättää pentu yksin heti uuteen kotiin muuttaessa, sillä rodussa esiintyy vaikeaa eroahdistusta. Kainkoirat ovat myös lapsiystävällisiä, kunhan ne totutetaan lapsiin pennusta asti. Se on yhden omistajan koira: se kiintyy mieluummin vain yhteen omistajaan kuin koko perheeseen. Kainkoirat tarvitsevat järkähtämätöntä ja rakastavaa koulutusta kärsivälliseltä omistajalta. Rotu oppii nopeasti ja sillä on hyvä arviointikyky; joitain kainkoiria on koulutettu jopa pelastuskoiriksi. Se saattaa näyttää villiltä, mutta on hyvä ymmärtämään omistajansa tunteita. Kainkoirat ovat enemmän pehmeitä, kuin kovia koiria. Ne muistavat hyvin huonot kokemukset ja mahdollisen kaltoinkohtelun.

Alkuperä

Kainkoiraa käytettiin aikanaan metsästämiseen. Rotu on alun perin kotoisin nykyisestä Yamanashin prefektuurista, entisestä Kai no kunista (mistä nimikin on lähtöisin), ennen kuin se levisi eteläisille Japanin Alpeille. Kainkoirat voitiin jakaa kahteen kategoriaan sen perusteella, mitä riistaa ne koulutettiin metsästämään: villikarjutyyppiin ja peuratyyppiin. Rodun on arveltu kehittyneen Ashiyasun kylässä, joka koostui suurimmaksi osaksi metsästävistä perheistä. Kylän selviytyminen riippui täysin voimakkaista ja hurjista koirista, jotka pystyivät metsästämään pienissä laumoissa. Kyläläiset omistautuivatkin koirilleen olennaisena osana elämäänsä. Tämä saattoikin vaikuttaa siihen, että kainkoira on hyvin puhdas ja tasapainoinen rotu. Siitä tehtiin suojelukohde 1933, aiemmin kuin mistään muusta japanilaisesta koirarodusta. Kai Ken Aigokai (Kai Dog Protection Society - KKA) on vanhin ja ylivoimaisesti suurin Kai-rekisteri, ja se rekisteröi joka vuosi noin 800–900 pentua. Heidän toimistonsa sijaitsee edelleen Yamanashissa, ja klubilla on vuosittain kaksi kelloa (näyttelyä) keväällä ja syksyllä.

Kainkoira Suomessa

Ensimmäinen kainkoira tuotiin Suomeen vuonna 2009, minkä jälkeen kanta on tasaisesti kasvanut. Suomen ensimmäinen kainkoirapentue syntyi joulukuussa 2012. Kainkoira on neljästä shika inu -rodusta Suomessa kaikkein yleisin, käytännössä lähes yhtä yleinen kuin toisena oleva kishunkoira.

Lähteet

• Japanese Dogs Akita, Shiba, and Other Breeds (Michiko Chiba)

Aiheesta muualla

• The North American Kai Ken Association (Arkistoitu – Internet Archive)
• Canada's Guide To Dogs, Kai Ken
• Suomen Nihonken ry