Kadima-Zoran

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kadima-Zoran
Kadima-Zoran ilmakuvassa.
Kadima-Zoran ilmakuvassa.
lippu
lippu

Kadima-Zoran

Koordinaatit: 32°16′40″N, 34°54′55″E

Valtio Israel
Hallintoalue Keski-Israel
Perustettu 1933 (Kadima)
Liitos 2003
Väkiluku (2018) 22 490









Kadima-Zoran on kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Nykyinen paikkakunta muodostettiin vuonna 2003, jolloin liitettiin yhteen entiset Kadima ja Zoran. Kadima-Zoranin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 22 490.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallista katukuvaa.

Kadima-Zoran sijaitsee Israelin keskiosassa. Kaupungin alueeseen kuuluu myös Rehovotin maatalousturkimusinstituutin metsäntutkimusasema.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kadiman mošav perustettiin vuonna 1933. Alun perin sen asukkaat keskittyivät etenkin sitrushedelmien kasvattamiseen. Sitrusten hinta romahti kuitenkin toisen maailmansodan aikana, mistä kärsi huomattavasti myös tuolloinen Kadima. Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuonna 1948 paikalle perustettiin väliaikainen leiri Israeliin saapuville juutalaisille siirtolaisille. Myöhemmin paikalle rakennettiin myös pysyvämpiä rakennuksia. Vuonna 2003 Kadimaan liitettiin viereinen Zoran paikkakunta, jolloin muodostui nykyinen Kadima-Zoran.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kadima-Zoranin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 22 490.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 9 130 ja vuonna 1969 3 920.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 11 Ja-Kas, s. 699. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Qadima-Zoran) Central Bureau of Statistics. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)