Tämä on lupaava artikkeli.

Kaatuva sotilas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaatuva sotilas

Kaatuva sotilas tai Kuoleva tasavaltalainen on kuvajournalisti Robert Capan ottama Espanjan sisällissodan aikainen valokuva, joka esittää kuolevaa tasavaltalaissotilasta. Se julkaistiin 23. syyskuuta 1936 Vu-lehdessä. Kuvan aitous kyseenalaistettiin vuonna 1975, ja aihe on herättänyt siitä lähtien paljon keskustelua.

Kuva ja sen julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Capa otti kuvan Espanjan sisällissodan alkuvaiheessa. Kuva esittää tasavaltalaisten sotilasta, joka on kaatumassa maahan saatuaan osuman luodista.[1] Capa lähti elokuun alussa 1936 kumppaninsa Gerda Taron kanssa kuvaamaan sisällissotaa. He viettivät noin kymmenen päivää Barcelonassa, kunnes lähtivät Aragonian vuoristoseudulle.[2] Sieltä Capa ja Taro jatkoivat elokuun loppupuolella Andalusiaan. He kuulivat, että Córdoban pohjoispuolella oli taisteluita, joissa tasavaltalaiset olivat valtaamassa alueita takaisin nationalisteilta. Capa ja Taro suuntasivatkin Córdobaan.[3] Cerro Muriano -nimisessä kylässä he kohtasivat taistelutoimintaa. Nationalistit olivat pommittaneet kylää syyskuun viidennen päivän aamuna. Samana iltapäivänä Capa pääsi rintaman juoksuhautoihin ja otti kuuluisan kuvan.[4]

Kuvan julkaisi ensimmäisenä ranskalainen Vu-lehti 23. syyskuuta. Kuva oli aukeamalla, jonka otsikkona oli ”La Guerre Civile en Espagne”. Vasemmalla sivulla oli kaksi Capan kuolevaa sotilasta esittävää kuvaa, joille oli annettu alaotsikko ”Kuinka he kuolivat”. Viereisellä sivulla oli viiden kuvan sarja äideistä lapsineen otsikolla ”Kuinka he pakenivat”.[5] Kuva julkaistiin uudelleen vuonna 1937 Paris-Soirissa, Regardsissa ja Lifessa. Life-lehdessä kuvatekstinä oli ”Espanjalainen sotilas hetkellä jolloin hän kaatuu luodin lävistettyä hänen päänsä.” Päätoimittaja sai useita vihaisia kirjeitä kuoleman havainnollisesta kuvaamisesta.[6] Kuvan sotilaan on väitetty olevan Federico Borrell García. Anarkistisen FIJL-nuorisojärjestön kaartiin kuulunut Borrell Garcia oli 24-vuotias mylläri, joka asui Valencian lähellä sijaitsevassa Alcoyn kaupungissa. Hän oli ainoa kyseisenä päivänä Cerro Murianossa kaatunut alcoylaistaistelija.[7]

Aitous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaatuva sotilas julkaistiin useassa yhteydessä, ennen kuin sen aitous kyseenalaistettiin vuonna 1975 toimittaja Phillip Knightleyn teoksessa The First Casualty.[8] Knightley oli haastatellut kirjaan muun muassa Espanjan sisällissodassa työskennellyttä Daily Expressin toimittajaa O. D. Gallagheria, jonka mukaan kuva olisi otettu lavastetun sotaliikkeen aikana. Capa ja muut kuvaajat olivat valittaneet, ettei heillä ole kuvattavaa, minkä seurauksena joukkojen upseeri olisi lavastanut taisteluita valokuvaajille.[6] Gallagherin mukaan Capa olisi tunnustanut sota-aikana tapauksen hänelle hotellihuoneessa. Myöhemmin on kuitenkin käynyt ilmi, että Gallagher ja Capa tapasivat ensimmäisen kerran aikaisintaan 1939.[5]

Knightleyn paljastuksen jälkeen Capaa puolusti Espanjan sisällissodan veteraani Georges Soria, jonka mukaan ”Capan ammatillinen rehellisyys oli sitä luokkaa, että on mahdotonta hetkeäkään uskoa, että hän olisi voinut keksiä tämänkaltaisen huijauksen”. Hänen mukaansa kuva oli otettu päivän ajomatkan päästä Madridista. Cerro Muriano oli vuonna 1936 kuitenkin vähintään kolmen päivän ajomatkan päässä Madridista. Capan puolustajiin lukeutui myös amatöörihistorioitsija ja sodan veteraani Mario Brotons, joka löysi 1990-luvun alussa todisteita siitä, että Cerro Murianossa oli 5. syyskuuta kuollut vain yksi mies: Federico Borrell. Brotons oli näyttänyt 1996 Capan ottamaa kuvaa Borrellin sukulaisille, jotka olivat tunnistaneet Federicon. Brotonsin kirjan todenperäisyyttä on sittemmin epäilty, sillä Salamancan ja Ávilan arkistoista ei löydy tietoja Borrellista, vaikka Brotons väitti löytäneensä todisteet niistä.[9] Capan elämäkerturi Richard Whelan on tehnyt kuvasta laajan artikkelin ja väittää todisteiden osoittavan kuvan olevan aito.[10]

Espanjalainen tutkija José Manuel Susperregui toi vuonna 2009 julkisuuteen omat todistuksensa siitä, että kuva on lavastettu. Hän tunnisti taustalla olevan maaston ja sijoitti kuvan Llano de Bandaan lähelle Espejon kylää, noin 40 kilometrin päähän Cerro Murianosta. Susperreguin teorian mukaan Capa olisi mennyt Espejoon kuvaamaan taisteluita, jotka olivat kuitenkin jo laantuneet. Hän olisi tämän jälkeen lavastanut siellä kuvan ja kuvannut myöhemmin Cerro Murianossa muun muassa pakenevia ihmisiä.[11]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kershaw, Alex: Sotaa ja samppanjaa – Robert Capan elämä. Suomentanut Iso-Markku, Jaana. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-17166-6.
  • Vanhanen, Hannu: Unkarilaisten valokuvaajien odysseia. Tampere: Tampereen museot, Valokuvakeskus Nykyaika, 2009. ISBN 978-951-609-438-3.
  • Whelan, Richard: Robert Capa at Work: This is War!. New York: International Center of Photography, 2007. ISBN 978-3865215338.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Falling Soldier The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 30.3.2014. (englanniksi)
  2. Whelan, s. 53.
  3. Whelan, s. 54.
  4. Kershaw, s. 62–63.
  5. a b Vanhanen, s. 12.
  6. a b Kershaw, s. 68–69.
  7. El soldado, el fotógrafo y la muerte 5.10.2008. El País. Viitattu 24.4.2014.
  8. Whelan, s. 60.
  9. Kershaw, s. 71–73.
  10. Vanhanen, s. 13.
  11. Tremlett, Giles: Wrong place, wrong man? Fresh doubts on Capa’s famed war photo The Guardian. 14.6.2009. Guardian News and Media Limited. Viitattu 30.3.2014. (englanniksi)


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]