Kaatamo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaatamon seutuun kuuluvat Liperin kunnan länsiosan kylät Huistinvaara, Kaatamo, Korpivaara ja Risti. Alueelle ovat ominaisia laajat peltoalueet, kirkasvetiset järvet ja vaaramaisemat. Alueella toimii noin 20 eri toimialojen yritystä sekä noin 25 lihan- ja maidontuottajatilaa. Monien työmatka suuntautuu maakunnan pääkaupunkiin Joensuuhun.

Kyläseutua halkoo Varkaudentie eli valtatie 23. Lähin rautatieasema sijaitsee Viinijärvellä, jonne on matkaa noin 15 kilometriä. Pieksämäki–Joensuu-rata kulkee alueen kautta. Joensuun lentoasemalle matkaa kertyy noin 30 km.

Koulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksiopettajaisessa Ristin kyläkoulussa on luokat 1–6. Koulu oli lakkautusuhan alla, mutta Liperin kunnanvaltuusto päätti säilyttää sen vuonna 2010[1]. Liperin kunnanvaltuusto kuitenkin päätti lakkauttaa koulun vuonna 2011. Vanha puinen kyläkoulu on teatteri- ja kylätalona, jossa kesäisin toimii Ristin kesäteatteri.

Kota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylätaloksi rakennetaan kota vuoden 2010 aikana. Kota on saanut Leader-rahoitusta.

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähimmät elintarvikekaupat sijaitsevat Viinijärvellä ja Sarvikummussa. Kauppa-auto kiertää kylillä eri viikonpäivinä. Lähimmät huoltoasemat ovat Käsämässä (Teboil) ja Outokummussa (Neste). Lähin ruokaravintola sijaitsee Valamon luostarissa. Joensuun seutukirjaston kirjastoauto kiertää kylillä kahden viikon välein.

Kylien yhteinen lehti on vuosittain ilmestyvä Meijän Avviisi.

Kesäteatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ristin vanhimmalla koululla, nykyisin Ristin teatteri- ja kylätalolla toimii Liperin vanhin teatteri, Ristin kesäteatteri.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]