Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmä on venäläisten Vanhan Suomen alueelle 1790-luvulla rakentama kolmesta sisäkkäisestä linnoitusketjusta muodostuva mittava puolustusjärjestelmä. Linnoitusjärjestelmän tehtävänä oli suojella keisarikunnan pääkaupunkia Pietaria ruotsalaisten mahdolliselta hyökkäykseltä.
Kustaa III:n sota ja Pietarin puolustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän 1700-luvulla hallitseman Kaakkois-Suomen eli Vanhan Suomen sotilaallinen puolustus oli ennen Kaakkois-Suomen linnoitusjärjestelmän rakentamista vanhojen lähinnä Ruotsilta perittyjen linnoitusten varassa. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 oli Venäjän haltuun siirtynyt Viipurin ja Käkisalmen keskiaikaiset linnat. Turun rauhassa vuonna 1743 siirtyivät venäläisille Lappeenrannan 1600-luvun puolivälissä perustettu linnoitus ja 1720-luvulla rakennettu Haminan rajalinnoitus sekä keskiaikainen Olavinlinna Savonlinnassa. Ainoa venäläisten ennen 1790-luvun linnoitusjärjestelmän luomista aloittama uusi linnoitustyö Vanhassa Suomessa oli Luumäellä sijaitsevan Taavetin linnoituksen ensimmäisen vaiheen rakentaminen vuosina 1773–1781.
Ruotsin uuden kuninkaan revanssipolitiikan myötä vuosina 1788–1790 käyty Kustaa III:n sota päättyi Värälän rauhaan ilman alueluovutuksia suuntaan tai toiseen. Ruotsin armeijan sodassa saavuttamat useat voitot olivat kuitenkin osoittaneet Venäjän luoteisrajan puolustuksen olevan osin riittämätön ja varsin lähellä rajaa sijaitsevan pääkaupungin Pietarin olevan siten mahdollisessa vaarassa. Sodan päättyessä kääntyi Venäjän huomio Vanhan Suomen alueen puolustuksen lujittamiseen. Keisarinna Katariina II antoi luottomiehelleen kenraali Aleksandr Suvoroville vuonna 1791 tehtäväksi lujittaa Ruotsin vastaisen rajan puolustusta rakentamalla alueelle vahva linnoitusjärjestelmä.
Kolme linnoitusketjua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kenraali Suvorov ryhtyi linnoitustöihin ripeästi. Tavoitteeksi asetettiin kaikkien Vanhan Suomen kautta Pietaria kohti kulkevien teiden sulkeminen. Teiden risteyskohtiin tai vaikeasti kierrettäviin paikkoihin sijoitettiin uusia linnoituksia ja vanhoja vahvistettiin linnoitusarkkitehtuurin uusimpien tuulien mukaisesti. Kaakkois-Suomeen nousi kolmesta linnoitusketjusta muodostuva vankka linnoitusjärjestelmä.
Järjestelmän sisimmän lähimpänä pääkaupunkia sijaitsevan puolustuslinjan muodostivat Pähkinälinna, Kronstadtin linnoitus sekä Viipurin ja Käkisalmen linnat. Toisen linnoitusketjun muodostivat jo olemassa olevat Haminan, Taavetin ja Lappeenrannan linnoitukset. Järjestelmän uloimman ketjun muodostivat Kymenlaaksossa aivan rajan pintaan rakennetut uudet linnoitukset sekä keskiaikainen Olavinlinna Savonlinnassa. Uudet sisämaahan rakennetut Kärnäkosken, Järvitaipaleen ja Utin linnoitukset sekä Liikkalan linnake olivat varsin pieniä, mutta linnoitusketjun päätepisteeksi rannikolle rakennettu Kyminlinnan ja Ruotsinsalmen merilinnoituksen muodostama kaksoislinnoitus sitäkin vaikuttavampi.
Aivan uusia linnoituksia uudessa linnoitusjärjestelmässä olivat vain ulommaisen linnoitusketjun linnoitukset, mutta myös jo aikaisemmin olemassa olevia linnoituksia laajennettiin ja varustettiin entistä vahvemmiksi. Haminan ja Lappeenrannan linnoitusten keskeneräisiä hiekkavalleja vahvistettiin harmaakivimuureilla, Luumäellä sijaitsevaa Taavetin linnoituskaupunkia laajennettiin, Olavinlinnan tykkitorneja korotettiin ja keskiaikaista linnaa uudistettiin bastionirakenteilla. Myös Viipurin ja Käkisalmen linnojen bastionirintamia täydennettiin.
Linnoitustöiden lisäksi vahvistettiin myös Venäjän laivaston liikkumiskykyä Saimaalla rakentamalla Lappeenrannan ja Savonlinnan väliselle vesireitille Suvorovin sotakanavina tunnetut neljä avokanavaa. Uusia kanavia tarvittiin, sillä Ruotsi pystyi valvomaan Saimaan vesiliikennettä Puumalansalmen kapeikossa. Kutveleen, Käyhkään, Kukonharjun ja Telataipaleen kanavat Taipalsaarella, Ruokolahdella, Puumalassa ja Sulkavalla valmistuivat rinnan linnoitusten kanssa. Uusia kanavia käyttämään ja Saimaan alueen puolustusta vahvistamaan perustettiin jo Kustaan III:n sodan loppuvaiheissa Venäjän Saimaan laivasto, jonka tykkiveneet sijoitettiin Lappeenrannan ja Kärnäkosken linnoituksiin sekä Olavinlinnaan. Laivaston vahvuus oli vajaa sata erikokoista alusta ja noin tuhat merisotilasta.
Raaka rakennustyömaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mittavaa rakennusurakkaa tekemään tuotiin Viipurin kuvernementin, eli Vanhan Suomen, vakinaisen armeijan (20 000 miestä) lisäksi tilapäinen Suomen divisioona (Finljandskij division), jonka vahvuus vaihteli 20 000–30 000 mieheen. Lisäksi linnoitustöissä työskenteli joukko rangaistusvankeja. Linnoitukset valmistuivat varsin nopeasti, useat jo 1790-luvun alkuvuosina. Useilla työmailla, kuten kanavilla, työskenneltiin kuitenkin vielä lähes vuosisadan vaihteeseen saakka.
Olot linnoitustyömailla olivat ankarat. Ankara ilmasto, kehnot majoitusolot, riittämätön ravinto, rokot, vatsataudit ja influenssat vaativat veronsa. Rakennustöihin osallistuneista miehistä jopa 10 000 joutui jättämään työt kesken joko sairastumisen tai kuoleman myötä. Huhuttiin myös kenraali Suvorovin ylläpitämän ankaran työtahdin johtaneen monen rakennusmiehen ennenaikaiseen hautaan. Paikallinen suomalaisväestö ei joutunut juurikaan osallistumaan itse rakennustöihin, mutta suuren sotajoukon majoitus, huolto ja kyyditseminen jäi paikallisväestön huoleksi.
Kaakkois-Suomen linnoitukset Venäjän rajan turvana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhan Suomen linnoittamiseksi tehty valtaisa työ valui hukkaan, kun Venäjän ja Ruotsin välinen raja siirtyi vuosina 1808–1809 käydyn Suomen sodan seurauksena kauaksi länteen. Linnoitusjärjestelmä ei päässyt tositoimiin edes Suomen sodan aikana, kun ruotsalaisjoukot perääntyivät raja-alueilta hyvissä ajoin ennen venäläisten hyökkäystä. Sodan jälkeen linnoitusjärjestelmän maalinnoitukset lakkautettiin yksi toisensa jälkeen ja ainoastaan rannikkolinnoitukset säilyttivät sotilaallisen merkityksensä. Ruotsinsalmen merilinnoitus joutui Krimin sodan aikana brittiläis-ranskalaisen laivaston hyökkäyksen kohteeksi. Venäläinen varusväki poistui linnoituksesta hyvissä ajoin ja vihollinen tuhosi tyhjilleen jätetyn merilinnoituksen vuonna 1855.
Kaakkois-Suomen linnoitukset tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Useimmat linnoitusjärjestelmään kuuluneet linnoitukset ovat nykyään suosittuja matkailukohteita. Nykyisen Suomen puoleisista linnoituksista huolehtii Museovirasto, joka on kunnostanut niitä työllisyystöinä erityisesti 1990-luvulla. Viimeisin linnoitusjärjestelmän kunnostamaton osa, Suvorovin sotakanavat, on parhaillaan työn alla Museovirastossa.