Kaakkois-Suomen Kolmonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kaakkois-Suomen Kolmonen on Suomen miesten jalkapallon neljänneksi korkeimman sarjatason Kolmosen Kaakkois-Suomessa pelattava lohko. Sarjan järjestää Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri, johon kuuluvat Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat kokonaisuudessaan sekä osia Etelä-Savon, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnista.[1]

Kaakkois-Suomen piirin joukkueista Kolmosta ylemmissä sarjoissa pelaavat FC KooTeePee (Ykkönen), KTP ja MP (Kakkonen).[2]

Lohkovoittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Joukkueet kaudella 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohkossa pelaa 12 joukkuetta, jotka kohtaavat kauden aikana toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa. Lohkon ensimmäiseksi sijoittunut nousee Kakkoseen ja 11. ja 12. sijoittuneet putoavat Neloseen.[4]

HP-47[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Heinolan Palloilijat -47

IPS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Imatran Palloseura

Imatran Palloseura (IPS) on vuonna 2005 junioritoimintaa varten perustettu imatralainen jalkapalloseura, joka aloitti edustusjoukkuetoiminnan kaudella 2009 Etelä-Karjalan Pallon sarjapaikalla Nelosesta. Kaudeksi 2010 joukkue nousi Kolmoseen.

Jäntevä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kotkan Jäntevä

Kotkan Jäntevä (Jäntevä) on vuonna 1940 perustettu kotkalainen urheiluseura. Jalkapallossa se on saavuttanut SM-hopeaa vuonna 1953.

Jäntevä sai kaudeksi 2010 paikan Kolmosesta Kotkan Työväen Palloilijoiden kakkosjoukkueen siirryttyä seuran alaisuuteen. KTP/2 nousi sarjaan täydennysmenettelyn kautta Voikkaan Potkupallokerhon luovuttua paikastaan, mutta ei voinut osallistua omalla nimellään, sillä sarjassa pelaa myös KTP:n edustusjoukkue. Jäntevällä on joukkue myös Vitosessa.[5]

Kouvola Akatemia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: FC Kouvola

Kultsu FC[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kultsu FC

Kultsu FC on Joutsenon Kullervon jalkapalloperinteitä edustustasolla jatkava seura, jonka kotipaikka on Joutsenon taajama Lappeenrannassa. 1990-luvulla Kultsu pelasi yhdeksän kautta Ykkösessä, ja kaudella 2009 se käväisi Kakkosessa.

MiKi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mikkelin Kissat

Mikkelin Kissat (MiKi) on vuonna 1981 Mikkelin Pallo-Kissojen edustusjalkapallotoimintaa jatkamaan perustettu lajin erikoisseura. Viime vuosina joukkue on pelannut vaihtelevalla menestyksellä sekä Kakkosta että Kolmosta.

PaPe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Voikkaan Pallo-Peikot

PeKa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Peli-Karhut

PEPO[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: PEPO Lappeenranta

SavU[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Savilahden Urheilijat

Savilahden Urheilijat (SavU) on MiKin ohella toinen Kolmosessa pelaava mikkeliläisjoukkue. Kotiottelunsa se pelaa Mikkelin Rantakylässä.

STPS[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Savonlinnan Työväen Palloseura (STPS) on savonlinnalainen vuonna 1947 perustettu jalkapalloseura. Kolmosessa pelaavan edustusjoukkueen lisäksi seuralla on laaja-alaista juniori- ja naisjalkapallotoimintaa. Kotiottelunsa STPS pelaa Savonlinnan Kyrönniemellä.

Sudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sudet (urheiluseura)

Sudet on kouvolalainen vuonna 2002 FC Kouvolan ja Kymen Salibandyn yhteistyöllä toimintansa hiljaiselon jälkeen aktivoinut seura, jonka juuret ovat 1912 perustetussa jalka- ja jääpalloseurassa Viipurin Sudet. Nykyisin Susilla on laajamittaisen jalkapallon edustus- ja junioritoiminnan lisäksi toimintaa salibandyssa. Sudet pelaa kotiottelunsa Kouvolan keskuskentällä.

Entisiä joukkueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita korkeimmillaan Kolmosessa viime vuosina pelanneita joukkueita.

FC PaSa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Imatran Pallo-Salamat

FC Villisiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FC Villisiat on jalkapalloseura Elimäeltä. Edustusjoukkuetoiminnan lisäksi seuralla on ikämies- ja junioritoimintaa. Aikaisemmin joukkue tunnettiin emoseuransa mukaan nimellä Elimäen Vauhti. Joukkue nousi kaudeksi 2008 Kolmoseen, kun heinolalainen HP-47 luopui sarjapaikastaan, mutta se putosi kaudeksi 2009 jälleen Neloseen.

HaPK[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haminan Pallo-Kissat (HaPK) on vuonna 1950 perustettu haminalainen jalkapalloseura. Miesten edustusjoukkueen lisäksi seuralla on useita ikämies- ja juniorijoukkueita sekä futsal-toimintaa. Seuran pääpainopiste onkin juniorikasvatuksessa.

KoRe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kotkan Reipas

Kotkan Reipas (KoRe) on vuonna 1938 perustettu kotkalainen urheiluseura. Jalkapallossa seuran joukkue on pelannut parhaimmillaan SM-sarjaa vuosina 1955 ja 1957. Se nousi Kolmoseen kaudeksi 2009 täydennysmenettelyn kautta Purhan luovuttua paikastaan.

Lappee JK[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: PEPO Lappeenranta

Lappeen Jalkapalloklubi (Lappee JK) perustettiin vuoden 2007 lopulla alun perin PEPOn ja Rakuunoiden junioriorganisaation Rakuunat Junioreiden talenttiseuraksi, jonka nimen alla seurat osallistuivat yhteisellä joukkueella B-junioreiden Ykköseen. Kaudella 2009 Lappee JK osallistui myös miesten Kolmoseen sen otettua sarjaan nousseen PEPOn reservijoukkueen (PEPO/2) paikan.

Purha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Purha

Purha on vuonna 1958 perustettu jalkapalloseura Kouvolan Inkeroisista. Miesten edustusjoukkue pelasi vielä kaudet 2006–2008 Kolmosessa, mutta seura luopui paikastaan kaudeksi 2009 ja jatkoi pelaamista Nelosessa kakkosjoukkueen paikalla. Kotiottelunsa joukkue pelaa Inkeroisten urheilukentällä. Seuralla on myös laajamuotoista junioritoimintaa.

SiU[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Simpeleen Urheilijat

Simpeleen Urheilijat (SiU) on vuonna 1936 perustettu urheilun yleisseura Simpeleeltä, Rautjärven kunnasta. Jalkapallossa seuralla on edustusjoukkueen reservijoukkue sekä laaja-alaista junioritoimintaa. Kotiottelunsa SiU pelaa Simpeleen urheilukentällä.

Sudet/2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sudet (urheiluseura)

TsV[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taipalsaaren Veikot (TsV) on vuonna 1915 perustettu urheilun yleisseura. Joukkueen kotiottelut pelataan Saimaanharjun urheilukentällä.

VoPpK[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voikkaan Potkupallokerho (VoPpK) on jalkapallon erikoisseura Kouvolan Voikkaalta. Sen kotikenttä on Voikkaan pallokenttä. Edustusjoukkueen lisäksi seuralla on alemmalla sarjatasolla pelaava reservijoukkue.

VoPpK syntyi vuonna 1995 Tärpätti-nimisen puulaakijoukkueen pohjalta, kun joukkueen jäsenet eivät enää jaksaneet kierrellä puulaakiturnauksia, mutta halusivat pelata jalkapalloa. Joukkueen ensimmäinen virallinen kausi käynnistyi vuonna 1996 Kutosessa. Heti ensimmäisen kauden päätteeksi joukkue nousi Vitoseen, sieltä kaudeksi 2001 Neloseen ja kaudeksi 2005 Kolmoseen. VoPpK pelasi Kolmosessa kauteen 2009 asti kunnes luopui sarjapaikastaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2011 Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri. Viitattu 20.4.2012.
  2. Liiton sarjat Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri. Viitattu 20.4.2012.
  3. Arkisto Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri. Viitattu 20.4.2012.
  4. Piirin sarjat ja sarjajärjestelmät 2012 Suomen Palloliiton Kakkois-Suomen piiri. Viitattu 20.4.2012.
  5. KTP/2 kolmoseen Jäntevä-nimellä 20.1.2010. Kymen Sanomat. Viitattu 20.1.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueiden sivustot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]