KTEL

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KTEL
Perustettu 1952
Kotipaikka Kreikka
Toiminta-alue Kreikka
Toimiala pitkänmatkan linja-autoliikenne
Kotisivu ktelbus.com

KTEL (kreik. ΚΤΕΛ, Κοινά Ταμεία Εισπράξεων Λεωφορείων, Koiná Tameía Eispráxeon Leoforeíon, ”Linja-autojen rahastusten yhteiskassa”) on Kreikan pitkänmatkan linja-autoliikennettä hoitava yritys. Se on 62 paikallisen linja-autoyhtiön yhteenliittymä ja perustettiin vuonna 1952.[1][2] Linja-autot tunnistaa yleensä niiden vihreästä väristä.

Linja-autoliikenne alkoi Kreikassa vuonna 1896. Liikennettä säänneltiin laeilla ensimmäisen kerran 1920-luvulla. Liikenteen ja reittien organisointi alkoi 1930-luvulla, mutta työ keskeytyi sodan ajaksi. KTEL perustettiin lailla vuonna 1952. Alun perin paikallisia yhtiöitä oli yksi jokaisessa prefektuurissa ja suuremmalla saarella, yhteensä 104 kappaletta. Linja-autoja oli alussa käytössä noin 3 300 kappaletta.[1]

Myöhemmin yhtiöitä on yhdistelty, ja kaupunkien linja-autoliikenne on erotettu pitkänmatkan liikenteestä niin, että KTEL:in yhtiöt hoitavat vain jälkimmäistä. Yhtiöillä on lakisääteinen tehtävä hoitaa viranomaisten määräämiä reittejä, myös kaupallisesti kannattamattomia yhteyksiä. 2010-luvulla linja-autoja oli yhteensä noin 4 200 kappaletta, ja KTEL hoiti noin 80 prosenttia Kreikan linja-autoliikenteestä.[1]

Paikalliset yhtiöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
KTEL Chaniá-Réthymnon linja-autoja Chaniássa.
KTEL Euboian linja-auto Istiaíassa.
KTEL Lefkaksen linja-auto Lefkaksen kaupungissa.

KTEL:in paikallisia yhtiöitä on 62. Niiden toiminta-alueet ovat yleensä alueyksiköitä tai esimerkiksi suuria saaria, ja ne on nimetty alueensa mukaan. Yhtiöt ovat:[2]

  1. a b c History of KTEL Companies KTEL. Viitattu 15.5.2017.
  2. a b Information about KTEL Companies KTEL. Viitattu 15.5.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • KTEL (kreikaksi) (englanniksi)