Tämä on lupaava artikkeli.

Käärmekurjet

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käärmekurjet
Töyhtökäärmekurki (Cariama cristata)
Töyhtökäärmekurki (Cariama cristata)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Käärmekurkilinnut Cariamiformes
Heimo: Käärmekurjet
Cariamidae
Bonaparte, 1853
Käärmekurkien levinneisyys Etelä-Amerikassa. Töyhtökäärmekurjen levinneisyys vihreällä, pensaskäärmekurjen levinneisyys sinisellä.
Käärmekurkien levinneisyys Etelä-Amerikassa. Töyhtökäärmekurjen levinneisyys vihreällä, pensaskäärmekurjen levinneisyys sinisellä.
Suvut ja lajit
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Käärmekurjet Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Käärmekurjet Commonsissa

Käärmekurjet eli seriemat (Cariamidae) on käärmekurkilintujen lahkoon kuuluva lintuheimo. Heimoon kuuluu kaksi elossa olevaa sukua ja kaksi elossa olevaa lajia,[1] joita tavataan yksinomaan Etelä-Amerikassa. Ne ovat isoja ja pitkäkoipisia petolintuja, jotka liikkuvat pääosin maassa. Käärmekurkia pidetään sukupuuttoon kuolleiden hirmulintujen läheisinä sukulaisina.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Töyhtökäärmekurki

Käärmekurkien pituus 70-90 senttiä[3] ja paino 0,9-3 kiloa.[4] Molemmilla lajeilla on pitkä ruumis, kaula, jalat ja pyrstö. Pää on haukkamainen, ja nokka koukkukärkinen.[5][6] Heimolle ominainen piirre ovat myös nokan ja silmien välissä olevat harittavat jäykät, huntumaiset höyhenet, joiden uskotaan suojaavan linnun silmiä terävälehtisessä ruohikossa.[7] Siivet ovat leveät ja pyöreäpäiset.[8] Höyhenpeite on pääosin harmaa tai ruskea.[5] Ruskehtava höyhenpuku antaa hyvän suojavärin.[8] Töyhtökäärmekurki on lajeista kookkaampi. Sen siivissä ja pyrstössä on mustavalkoisia kuvioita.[5] Lajin nokka ja jalat ovat punaiset, pyrstö valkokärkinen ja töyhtö suuri. Pienemmän pensaskäärmekurjen töyhtö on erittäin pieni. Lisäksi sen nokka, jalat ja pyrstön kärjet ovat mustat.[5]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurkia tavataan Etelä-Amerikan keski- ja eteläosissa Amazonin alueen eteläpuolella Andeilta itään.[6][3] Ne elävät sisämaassa Brasilian keski- ja eteläosista etelään aina Argentiinan pohjoisosiin ja Uruguayhin.[5]

Käärmekurjet ovat savannilintuja. Ne viihtyvät kumpuilevassa maastossa, jossa pensaikot rikkovat joskus ruohikkoa.[7] Töyhtökäärmekurkia esiintyy ruohotasangoilla, mutta paremmin puissa viihtyvä pensaskäärmekurki elää kuivilla, avoimilla metsämailla ja pensaikoissa.[3]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Töyhtökäärmekurki Brasiliassa

Käärmekurjet elävät pareittain tai muutaman yksilön ryhminä. Häirittynä ne yrittävät aluksi piiloutua painautumalla maahan. Jos tilanne pahenee edelleen, ne juoksevat nopeasti pakoon.[8] Käärmekurjet lentävät huonosti ja viettävät suurimman osan ajastaan maassa.[5] Yöt ne kuitenkin viettävät puiden oksilla. Puissa kiipeillessään ne voivat käyttää apunaan sisävarpaan käyrää kynttä.[8] Töyhtökäärmekurki yöpyy matalalla, mutta pensaskäärmekurki voi nousta jopa latvustoon. Pensaskäärmekurki on arka, ja sen elintavat tunnetaan huonosti.[5] Jos käärmekurkia häiritään yöllä, linnut hyppäävät maahan ja juoksevat pois. Suojavärin takia käärmekurkia on usein vaikea havaita, mutta ne paljastavat läsnäolonsa aamuhärästä lähtien kuuluvilla äänillään.[8] Käärmekurjen ääntely koostuu koiran haukuntaa muistuttavista kovaäänisistä, kauas kantavista ulvahduksista, joita ne päästävät etenkin lisääntymiskaudella soidinmenojen yhteydessä.[3][8] Käärmekurkien elinalueet ovat laajoja, ja on todennäköistä, että seriemaparit puolustavat reviiriään.[3]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmeet ovat yksi käärmekurjen lukuisista ravinnonlähteistä.

Käärmekurjet ovat kaikkiruokaisia. Suurin osa ravinnosta koostuu pienistä eläimistä, kuten sammakoista, matelijoista, jyrsijöistä, suurista hyönteisistä, linnunpoikasista,[3] madoista ja etanoista.[5] Kasviravinnosta niille kelpaavat myös hedelmät, lehdet, siemenet sekä ihmisten kasvattama maissi ja pavut.[3] Afrikkalaisen vastineensa sihteerin tavoin käärmekurjet syövät silloin tällöin pieniä käärmeitä, mutta niiden osuus ravinnosta on selvästi pienempi.[3] Ne eivät ole immuuneja käärmeiden myrkylle.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurjet esittävät pesintäaikaan trappien soidinta muistuttavan soitimen. Ne päästävät tällöin kovaa naurua tai koiranpennun terävää haukuntaa muistuttavia huutoja.[5] Molemmat puolisot osallistuvat pesänrakennukseen.[8] Tukeva, oksista rakennettu pesä on joko maassa, pensaassa tai matalalla puussa.[3] Pensaskäärmekurki pesii aina puussa.[5] Käärmekurjet munivat kaksi tai kolme ruskeatäpläistä munaa, joiden väri vaihtelee valkoisesta kellanruskeaan. Haudonta-aika kestää 24-30 päivää. Haudonnasta vastaa pääosin naaras.[3] Poikaset ovat kuoriutuessaan jo untuvapeitteisiä, mutta viipyvät pesässä noin kaksi viikkoa. Sitten ne hyppäävät pois pesästä ja seuraavat vanhempiaan maassa. Poikasista tulee täysikasvuisia 4-5 kuukauden ikäisinä.[3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pensaskäärmekurki

Käärmekurjet luokitellaan nykyään käärmekurkilintuihin. Niitä on aiemmin pidetty myös kurkilintuina sekä päiväpetolintuihin kuuluvan sihteerin sukulaisena.[9]

Käärmekurjet ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurjet lisääntyvät vankeudessa[5]. Nuorina pyydystetyt linnut kesyyntyvät helposti[3], ja niitä kasvatetaan usein yhdessä kanojen kanssa. Käärmekurjet suojaavat kanoja syömällä erilaisia loisia ja käärmeitä sekä varoittamalla lähestyvästä vaarasta tai vieraasta kovalla kirkunalla.[5] Ne ovat myös hyödyllisiä hiirien hävittäjiä.[8]

Seriema-nimitys tulee tupi-intiaanien kielestä ja viittaa pienikokoiseen nanduun.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife Suomi - Maailman lintujen suomenkieliset nimet
  2. Haines T. & Chambers P.: The complete guide to Prehistoric Life, s. 190. Gummerus, 2005. ISBN 0-563-52219-4.
  3. a b c d e f g h i j k l (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 222. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0.
  4. Black-legged Seriema (Chunga burmeisteri) - Natural Encounters, Inc. 2006. Natural Encounters, Inc. Viitattu 7.11. 2010.
  5. a b c d e f g h i j k l m n (toim.) Aula, Kimmo ; Kangasniemi, Kaija ; Bergström, Irina: Kodin suuri eläinkirja 4 : Kirv-La, s. 336. Weilin + Göös, 1979. ISBN 951-35-1707-1.
  6. a b Seriemas (Cariamidae) 2009. The Internet Bird Collection. Viitattu 7.11. 2010.
  7. a b (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 388. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
  8. a b c d e f g h (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 393. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
  9. Don Roberson: Seriema page creagrus.home.montereybay.com. Viitattu 8.11.2010.