Tämä on lupaava artikkeli.

Käärmekurjet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Käärmekurjet
Töyhtökäärmekurki (Cariama cristata)
Töyhtökäärmekurki (Cariama cristata)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Käärmekurkilinnut Cariamiformes
Heimo: Käärmekurjet
Cariamidae
Bonaparte, 1853
Käärmekurkien levinneisyys Etelä-Amerikassa. Töyhtökäärmekurjen levinneisyys vihreällä, pensaskäärmekurjen levinneisyys sinisellä.
Käärmekurkien levinneisyys Etelä-Amerikassa. Töyhtökäärmekurjen levinneisyys vihreällä, pensaskäärmekurjen levinneisyys sinisellä.
Suvut ja lajit
Katso myös

  Käärmekurjet Wikispeciesissä
  Käärmekurjet Commonsissa

Käärmekurjet eli seriemat (Cariamidae) on käärmekurkilintujen lahkoon kuuluva lintuheimo. Heimoon kuuluu kaksi elossa olevaa sukua ja kaksi elossa olevaa lajia,[1] joita tavataan yksinomaan Etelä-Amerikassa. Ne ovat isoja ja pitkäkoipisia petolintuja, jotka liikkuvat pääosin maassa. Käärmekurkia pidetään sukupuuttoon kuolleiden hirmulintujen läheisinä sukulaisina.[2]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Töyhtökäärmekurki

Käärmekurkien pituus 70-90 senttiä[3] ja paino 0,9-3 kiloa.[4] Molemmilla lajeilla on pitkä ruumis, kaula, jalat ja pyrstö. Pää on haukkamainen, ja nokka koukkukärkinen.[5][6] Heimolle ominainen piirre ovat myös nokan ja silmien välissä olevat harittavat jäykät, huntumaiset höyhenet, joiden uskotaan suojaavan linnun silmiä terävälehtisessä ruohikossa.[7] Siivet ovat leveät ja pyöreäpäiset.[8] Höyhenpeite on pääosin harmaa tai ruskea.[5] Ruskehtava höyhenpuku antaa hyvän suojavärin.[8] Töyhtökäärmekurki on lajeista kookkaampi. Sen siivissä ja pyrstössä on mustavalkoisia kuvioita.[5] Lajin nokka ja jalat ovat punaiset, pyrstö valkokärkinen ja töyhtö suuri. Pienemmän pensaskäärmekurjen töyhtö on erittäin pieni. Lisäksi sen nokka, jalat ja pyrstön kärjet ovat mustat.[5]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurkia tavataan Etelä-Amerikan keski- ja eteläosissa Amazonin alueen eteläpuolella Andeilta itään.[6][3] Ne elävät sisämaassa Brasilian keski- ja eteläosista etelään aina Argentiinan pohjoisosiin ja Uruguayhin.[5]

Käärmekurjet ovat savannilintuja. Ne viihtyvät kumpuilevassa maastossa, jossa pensaikot rikkovat joskus ruohikkoa.[7] Töyhtökäärmekurkia esiintyy ruohotasangoilla, mutta paremmin puissa viihtyvä pensaskäärmekurki elää kuivilla, avoimilla metsämailla ja pensaikoissa.[3]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Töyhtökäärmekurki Brasiliassa

Käärmekurjet elävät pareittain tai muutaman yksilön ryhminä. Häirittynä ne yrittävät aluksi piiloutua painautumalla maahan. Jos tilanne pahenee edelleen, ne juoksevat nopeasti pakoon.[8] Käärmekurjet lentävät huonosti ja viettävät suurimman osan ajastaan maassa.[5] Yöt ne kuitenkin viettävät puiden oksilla. Puissa kiipeillessään ne voivat käyttää apunaan sisävarpaan käyrää kynttä.[8] Töyhtökäärmekurki yöpyy matalalla, mutta pensaskäärmekurki voi nousta jopa latvustoon. Pensaskäärmekurki on arka, ja sen elintavat tunnetaan huonosti.[5] Jos käärmekurkia häiritään yöllä, linnut hyppäävät maahan ja juoksevat pois. Suojavärin takia käärmekurkia on usein vaikea havaita, mutta ne paljastavat läsnäolonsa aamuhärästä lähtien kuuluvilla äänillään.[8] Käärmekurjen ääntely koostuu koiran haukuntaa muistuttavista kovaäänisistä, kauas kantavista ulvahduksista, joita ne päästävät etenkin lisääntymiskaudella soidinmenojen yhteydessä.[3][8] Käärmekurkien elinalueet ovat laajoja, ja on todennäköistä, että seriemaparit puolustavat reviiriään.[3]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmeet ovat yksi käärmekurjen lukuisista ravinnonlähteistä.

Käärmekurjet ovat kaikkiruokaisia. Suurin osa ravinnosta koostuu pienistä eläimistä, kuten sammakoista, matelijoista, jyrsijöistä, suurista hyönteisistä, linnunpoikasista,[3] madoista ja etanoista.[5] Kasviravinnosta niille kelpaavat myös hedelmät, lehdet, siemenet sekä ihmisten kasvattama maissi ja pavut.[3] Afrikkalaisen vastineensa sihteerin tavoin käärmekurjet syövät silloin tällöin pieniä käärmeitä, mutta niiden osuus ravinnosta on selvästi pienempi.[3] Ne eivät ole immuuneja käärmeiden myrkylle.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurjet esittävät pesintäaikaan trappien soidinta muistuttavan soitimen. Ne päästävät tällöin kovaa naurua tai koiranpennun terävää haukuntaa muistuttavia huutoja.[5] Molemmat puolisot osallistuvat pesänrakennukseen.[8] Tukeva, oksista rakennettu pesä on joko maassa, pensaassa tai matalalla puussa.[3] Pensaskäärmekurki pesii aina puussa.[5] Käärmekurjet munivat kaksi tai kolme ruskeatäpläistä munaa, joiden väri vaihtelee valkoisesta kellanruskeaan. Haudonta-aika kestää 24-30 päivää. Haudonnasta vastaa pääosin naaras.[3] Poikaset ovat kuoriutuessaan jo untuvapeitteisiä, mutta viipyvät pesässä noin kaksi viikkoa. Sitten ne hyppäävät pois pesästä ja seuraavat vanhempiaan maassa. Poikasista tulee täysikasvuisia 4-5 kuukauden ikäisinä.[3]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pensaskäärmekurki

Käärmekurjet luokitellaan nykyään käärmekurkilintuihin. Niitä on aiemmin pidetty myös kurkilintuina sekä päiväpetolintuihin kuuluvan sihteerin sukulaisena.[9]

Käärmekurjet ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käärmekurjet lisääntyvät hyvin tarhattuna[5]. Nuorina pyydystetyt linnut kesyyntyvät helposti[3], ja niitä kasvatetaan usein yhdessä kanojen kanssa. Käärmekurjet suojaavat kanoja syömällä erilaisia loisia ja käärmeitä sekä varoittamalla lähestyvästä vaarasta tai vieraasta kovalla kirkunalla.[5] Ne ovat myös hyödyllisiä hiirien hävittäjiä.[8]

Seriema-nimitys tulee tupi-intiaanien kielestä ja viittaa pienikokoiseen nanduun.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife Suomi - Maailman lintujen suomenkieliset nimet (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Haines T. & Chambers P.: The complete guide to Prehistoric Life, s. 190. Gummerus, 2005. ISBN 0-563-52219-4.
  3. a b c d e f g h i j k l (toim.) Perrins, Christopher: The encyclopedia of Birds, s. 222. Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-956800-0.
  4. Black-legged Seriema (Chunga burmeisteri) - Natural Encounters, Inc. 2006. Natural Encounters, Inc. Arkistoitu 22.5.2013. Viitattu 7.11. 2010.
  5. a b c d e f g h i j k l m n (toim.) Aula, Kimmo ; Kangasniemi, Kaija ; Bergström, Irina: Kodin suuri eläinkirja 4 : Kirv-La, s. 336. Weilin + Göös, 1979. ISBN 951-35-1707-1.
  6. a b Seriemas (Cariamidae) 2009. The Internet Bird Collection. Viitattu 7.11. 2010.
  7. a b (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 388. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
  8. a b c d e f g h (suom.) Timo Alanko, Tuulikki Lahti ja Kalevi K. Malmström: Zoo Suuri eläinkirja 3, s. 393. WSOY, 1978. ISBN 951-0-08248-1.
  9. Don Roberson: Seriema page creagrus.home.montereybay.com. Viitattu 8.11.2010.