Jyväskylän suurajot 1990

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jyväskylän suurajot 1990 järjestettiin 23.–26. elokuuta 1990. Se oli ralliautoilun maailmanmestaruuskauden 1990 yhdeksäs osakilpailu ja 40. Jyväskylän suurajot koskaan.[1]

Osallistujat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuun ilmoittautui 192 autokuntaa.[1] Mukana olivat tehdastalleista Toyota (Carlos Sainz, Mikael Ericsson), Lancia (Juha Kankkunen, Didier Auriol), Mitsubishi (Ari Vatanen, Kenneth Eriksson), Subaru (Markku Alén), Mazda (Timo Salonen, Hannu Mikkola) ja Ford (Pentti Airikkala, Malcolm Wilson ja Gianfranco Cunico).[2] Tehdaskuljettajien joukosta puuttui hallitseva maailmanmestari Massimo Biasion, joka toipui selkäleikkauksesta[3].

Autoista ensiesiintymisensä tekivät nelivetoinen Ford Sierra Cosworth ja Mazda 323:n 1 800-kuutioinen versio. Lisäksi Subaru Legacy oli ensi kertaa mukana MM-osakilpailussa Prodrive-tallin ajamana.[4]

Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reitin pituus oli 1 604,11 km, joista erikoiskoekilometrejä 527,61.[1] Erikoiskokeita oli yhteensä 42.[1] Ralli alkoi edellisvuodesta poiketen jo torstai-iltana. Torstain reitti oli vuoden 1987 kaltainen[5]: Harjun kaupunkierikoiskoe sekä muutama erikoiskoe lähellä Petäjävettä ja Jämsää, joista viimeiset yön pimeydessä. Vastaavasti edellisenä vuonna kilpailun aloittanut Laajavuoren erikoiskoe oli siirretty perjantaipäivän viimeiseksi. Aiempina vuosina Valkeakoskella ajettu yleisöerikoiskoe oli korvattu tänä vuonna uudella Tampereen Ratinassa ajetulla yleisöerikoiskokeella. Myös Vaajakosken yleisöerikoiskoe oli jätetty pois tällä kertaa. Muilta osin reitti oli pääpiirteittäin samanlainen kuin edellisenä vuonna.[6][7]

Kilpailun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun avauserikoiskoe Harjulla nähtiin draamaa kun Didier Auriol osui Lanciallaan puuhun.[8] Hän pääsi jatkamaan matkaa, mutta keskeytti lauantaina.[9] Lauantain keskeyttäjiin kuuluivat myös ulosajanut edellisvuoden voittaja Mikael Ericsson sekä moottoririkon kärsinyt Hannu Mikkola.[9] Myös Fordin kaikki tehdasautot keskeyttivät: Pentti Airikkala vaihteistovikaan ensimmäisenä päivänä, Malcolm Wilson toisen päivän päätteeksi huolloissa menetetyn ajan takia ja Gianfranco Cunico lauantaina ulosajoon. [9]

Torstain seitsemän erikoiskokeen jälkeen johdossa oli Juha Kankkunen, joka jahtasi edelleen ensimmäistä Suurajovoittoaan. Kankkusen onni kääntyi kuitenkin toisena päivänä Kalliokosken erikoiskokeella Lancian kaasuvaijerin katkettua. Kankkunen pääsi jatkamaan matkaa kaasuttaen autoa konehuoneessa istuen kartanlukija Juha Piirosen ohjatessa. He menettivät aikaa useita minuutteja ja samalla mahdollisuutensa rallin voittoon.[10]

Kankkusen epäonnen myötä johtoon nousi Toyota Celicallaan Espanjan Carlos Sainz, joka piti johtopaikkansa loppuun asti, ollen täten ensimmäinen ei-skandinaavinen Jyväskylän suurajojen voittaja[11]. Toiseksi sijoittunut Ari Vatanen teki hyvällä ajollaan kilpailusta jännittävän loppuun saakka häviten lopputuloksissa Sainzille vain 19 sekuntia. Kymmenen parhaan joukossa oli kahdeksan suomalaista, joista puolet yksityiskuljettajia.[9]

N-ryhmän voitti Tommi Mäkinen Mitsubishillään.[9]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljettaja Auto Aika
1. Espanja Carlos Sainz Toyota Celica ST165 4.40,55
2. Suomi Ari Vatanen Mitsubishi Galant VR-4 +0.19
3. Ruotsi Kenneth Eriksson Mitsubishi Galant VR-4 +4.58
4. Suomi Markku Alén Subaru Legacy RS +5.52
5. Suomi Juha Kankkunen Lancia Delta HF Integrale 16v +6.15
6. Suomi Timo Salonen Mazda 323 GT-X +8.07
7. Suomi Lasse Lampi Mitsubishi Galant VR-4 +9.19
8. Suomi Sebastian Lindholm Lancia Delta HF Integrale 16v +9.56
9. Suomi Esa Saarenpää Audi 90 quattro +23.31
10. Suomi Risto Buri Audi 200 quattro +24.11

[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d juwra.com  |  Rallies - Finland 1990 www.juwra.com. Viitattu 2.8.2016.
  2. juwra.com  |  Rallies - Finland 1990 itinerary www.juwra.com. Viitattu 2.8.2016.
  3. Yle Jyväskylän Suurajot 1990 TV-lähetys https://www.youtube.com/watch?v=VaEE6UoSxCQ
  4. Jyväskylän Suurajot 1990 -videokooste https://www.youtube.com/watch?v=t2YdedTiHdA
  5. juwra.com  |  Rallies - Finland 1987 itinerary www.juwra.com. Viitattu 10.8.2016.
  6. juwra.com  |  Rallies - Finland 1989 itinerary www.juwra.com. Viitattu 2.8.2016.
  7. juwra.com  |  Rallies - Finland 1990 itinerary www.juwra.com. Viitattu 2.8.2016.
  8. Yle Jyväskylän Suurajot 1990 TV-lähetys https://www.youtube.com/watch?v=OZydzorBJ6w
  9. a b c d e f juwra.com  |  Rallies - Finland 1990 final results www.juwra.com. Viitattu 2.8.2016.
  10. Yle Jyväskylän Suurajot 1990 TV-lähetys https://www.youtube.com/watch?v=L0MhtvA8l9o
  11. WRC Driver Legends | Best Rally Driver Legends| Profile - wrc.com www.wrc.com. Viitattu 2.8.2016.