Jusupovin palatsi
| Jusupovin palatsi | |
|---|---|
| Юсу́повский дворе́ц | |
 Jusupovin palatsi Moikan rannalla. |
|
| Sijainti | Pietari, Venäjä |
| Rakennustyyppi | palatsi |
| Valmistumisvuosi | 1770 |
| Suunnittelija | Andrei Alexeievich Mikhailov |
 |
|
Jusupovin palatsi (ven. Юсу́повский дворе́ц, Jusupovski dvorets; Дворец Юсуповых на Мойке, myös Moika palatsi) on Pietarin keskustassa Moikan rannalla sijaitseva uusklassista arkkitehtuuria edustava rakennus.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jo ensimmäisissä Pietarin kartoissa[1] paikalla oli pieni puinen palatsi ja ruhtinatar Praskovja Ivanovnan, Pietari I:n veljentyttären kartano.[2] Vuonna 1726 ruhtinatar lahjoitti kartanon Semenjovski-rykmentille, jolla se omistuksesa se oli vuoteen 1742 asti, jonka jälkeen sen osti kreivi, kenraali Pjotr Ivanovitš Šuvalov (1711–1762), keisarinna Elisabetin hovin vaikutusvaltainen aatelismies.
Rakennuksen pohjana on 1700-luvun puolivälissä rakennettu kaksikerroksinen kreivi Pjotr Šuvalovin talo.[3] 1770-luvun alussa arkkitehti Jean-Baptiste Vallin de la Mothe suunnitteli sen uudelleen pankinjohtaja ja kirjailija, kreivi Andrei Petrovitš Šuvalovia (1744–1789) varten. Palatsin ulkonäkö poikkesi merkittävästi nykyisestä: siipirakennuksissa oli vain kaksi kerrosta Moikan puolella. Pääsisäänkäynti palatsiin oli sisäpihan puolelta. Riemukaari-portit Dekabristov-kadun puolelta ja seitsemän metriä korkea aita, jossa on klassinen pylväikkö ovat säilyneet muuttumattomina niistä ajoista lähtien.
Palatsin askeettista julkisivua koristaa doorilainen pylväikkö. Huomion arvoinen on myös ankaran monumentaalinen sisäpiha. Vuosien varrella palatsissa työskenteli lukuisia arkkitehtejä, kuten kuuluisa italialainen kuvanveistäjä Emilio Sala, joka loi rakennukseen erilaisia arkkitehtonisia tyylejä. Andrei Šuvalovin kuoleman jälkeen talo siirtyi vuonna 1789 hänen tyttärelleen, Katariina II:n hovinaiselle Aleksandra Andrejeva Šuvalova-Dietrichsteinille (1775-1847) ja pojalleen, Aleksanteri I:n adjutantille Pavel Andrejevitš Šuvaloville (1776–1823). Vuonna 1795 Katariina II osti kartanon valtionkassan varoilla ja antoi sen ruhtinas Grigori Potjomkinin veljentyttärelle, kreivitär Aleksandra Branitskajalle (1754–1838), joka oli tuolloin keisarinnan läheinen ystävä.
1800-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1830 rakennus siirtyi 250 000 ruplalla ruhtinas Boris Nikolajevitš Jusupovin (1794–1849) omistukseen. Hän rakennutti vuosina 1830-1838 palatsiin siipirakennuksen, johon kuuluu suuri valkoinen pylvässali, jonka suunnitteli arkkitehti Andrei Mihailov. Siipirakennukset korotettiin kolmikerroksisiksi. Itäpuolelle rakennettiin uusi rakennus, jossa oli Valkoinen pylväs (juhlasali).
Ulkorakennukset yhdistettiin ja niissä oli barokkityylisiä taidegallerioita ja kotiteatteri. Rakennettiin uusia kasvihuoneita ja puutarhapaviljonki sekä perustettiin puutarha. Moikan puolelle rakennettiin uusi sisääntuloportaikko. Uusia huonetiloja olivat tanssiaissali, vihreä sali, keisarillinen sali ja sininen sali.
Jälleenrakennuksen aikana sisätiloissa työskentelivät italialaiset koristemaalaus mestarit, kuten Antonio Vigi (1764–1844) ja B. Medici. Vuosina 1832-1834 arkkitehti Mihailov laajensi palatsia myös toisen rakennuksen itäpuolelle, jossa oli viisi salia ja teatteri. Vuonna 1881 arkkitehti Aleksandr Schilling suunnitteli palatsiin kotikirkon (ei säilynyt). Sisätilojen uudistaminen jatkui 1910-luvulle saakka. Niistä näyttävin on uusrokokootyylinen teatterisali.[4] Vuosina 1890-1916 palatsissa tehtiin suuria sisustusmuutoksia arkkitehti A. A. Stepanovin johdolla. 1890-luvun alussa palatsiin asennettiin sähkö, viemäröinti ja vesijohdot, vesikiertoinen keskuslämmitys, teatteri rakennettiin uudelleen ja maurilainen sali rakennettiin. Vuonna 1914 rakennettiin suuri salonki, suuri sali sekä ruokasali.
Rakennuksessa oli esillä suunnattoman rikkaan filantrooppisesta toiminnastaan tunnetun Jusupovien suvun yli 40 000 taidekokoelman esinettä, joihin kuului mm. Rembrantin maalauksia. Suku omisti 57 palatsia Venäjällä, joista tämä oli vain yksi. Vuoteen 1917 saakka palatsi kuului Jusupovin suvulle.
Murha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joulukuun 29. päivän vastaisena yönä 1916 (gregoriaanisen kalenterin mukaan) ruhtinas Feliks Jusupovin johtamat salaliittolaiset murhasivat siellä keisariperheen suosioon päässeen seikkailija Grigori Rasputinin.[3] Rakennuksen pohjakerroksessa toimii tapahtumalle omistettu näyttely.[5]
Vallankumouksen jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lokakuun vallankumouksen jälkeen palatsi toimi museona, ja vuonna 1925 siitä tuli valistustyöntekijöiden kulttuuritalo (”Opettajien talo”). Rakennus vaurioitui pahasti toisen maailmansodan pommituksissa, mutta sitä on sen jälkeen restauroitu.[3]
Jusupovin palatsin osoite on Moikan rantakatu 94. Lähimmät metroasemat on Sennaja ploštšad ja Sadovaja.
2000-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palatsissa aloitettiin kunnostuskartoitus vuonna 2008, kun rakennuksessa havaittiin halkeamia. Sitä on restauroitu vuodesta 2012 lähtien ja vuonna 2020 viimeisten omistajien kreivitär Ribeaupierre, ruhtinatar Tatjana Aleksandrovna Jusupovan (1829–1879) ja hänen tyttärensä ruhtinatar Zinaida Nikolajevna Jusupovan (1861–1939) asuinhuoneet olivat valmistuneet. Hänen nuorempi poikansa oli ruhtinas Feliks Jusopov.
Muita Jusupovin palatseja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pietarissa Fontankan rannalla on myös toinen, 1700-luvun puolivälissä rakennettu Jusupovin palatsi. 1790-luvulla sen uudisti arkkitehti Giacomo Quarenghi. Tämän palatsin osoite on Fontankan rantakatu 115.[6] Pietarissa sijaitsee myös Jusupovin puisto.
Jusupovin palatsi sijaitsee myös Jaltalla, Krimillä ja valmistui vuonna 1909.
Asiasta lisää
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jusupovin palatsin virallinen kotisivu (englanniksi)
- Jusupovin palatsi Pietari-tietosanakirjassa (venäjäksi)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Palace history Юсуповский дворец на мойке. Viitattu 4.2.2025. (englanniksi)
- ↑ The Yusupov Palace, St. Petersburg www.expresstorussia.com. Viitattu 5.2.2025.
- ↑ a b c Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 682. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1
- ↑ Kirikov, Boris: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 128–130. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6
- ↑ Nironen, Jarmo: Suomalainen Pietari, s. 72. Vantaa: Novomedia, 1999. ISBN 951-98381-0-4
- ↑ Vitjazeva V.A. & Kirikov, B.M.: Leningrad: Putevoditel, s. 168. Leningrad: Lenizdat, 1987.
