Justus (sarjakuvahahmo)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sarjakuvaa. Katso myös Justus. Archie Andrews oli myös vatsastapuhuja Peter Broughin nuken nimi.

Justus (Archie Andrews) on yhdysvaltalainen sarjakuvahahmo. Hahmon ystävineen loi Bob Montana Pep-sarjakuvalehteen vuonna 1941. Archie ilmestyy sekä useina sarjakuvalehtinä että vuodesta 1947 asti sanomalehtisarjakuvana. Montana keskittyi sanomalehtiversioon, jota hän kirjoitti ja piirsi äkilliseen kuolemaansa asti vuonna 1975. Sarjaa jatkoi Archie-sarjakuvalehden vakiokalustoon kuulunut Dan deCarlo vuoteen 1993. Sarja jatkuu muiden tekijöiden tekemänä yhä.

Sarjan vakiohahmoja ovat tyypillisen amerikkalaisen teinipojan Justuksen lisäksi muun muassa kyltymättömästä ruokahalustaan tunnettu Santtu (Jughead) ja Justuksen suosiosta kilpailevat Valpuri (Veronica) ja Helena (Betty). Stereotyyppisiä hahmoja ovat Masa (Reggie, rikas ja leuhka poika), Mosse (Moose, äkkipikainen voimanpesä) ja Nero (Dilton, silmälasipäinen älykkö). Vuosien mittaan sarjassa on ollut useita hahmoja, joita läheskään kaikkia ei ole esiintynyt sanomalehtiversiossa. Suomessa tunnettu sarjakuvalehtien hahmo on nykyisin televisiosarjasta tuttu Sabrina, teininoita, joka esiintyi nimenomaan Justuksessa silloin kun tällä ei ollut omaa sarjakuvalehteä.

Sanomalehdissä ilmestyvän Justuksen hahmot ovat selvästi vanhempia kuin sarjakuvalehdissä. Sanomalehtiversio onkin suunnattu monenikäisille, kun sarjakuvalehtiversio on puhtaasti teini-ikäisten sarjakuvalähde?.

Archie Andrews -radiosarjaa esitettiin Yhdysvalloissa vuosina 1943–1953.[1]

Suomessa sanomalehtiversio on tunnetumpi, muualla yleensä päinvastoin. Apu-lehti julkaisi sunnuntaisarjaa pitkään, ja arkiversiota tuli monissa maakuntalehdissä. Vaikuttaa että Montanan kuoleman jälkeen kiinnostus Suomessa laimeni. Sarjakuvalehtenä Justusta yritettiin lanseerata 1980-luvun loppupuolella, mutta yli 90 % painoksesta jäi myymättä. Lehteä tuli kaksi numeroa.

1960-luvulla Yhdysvalloissa alkoi piirretty televisiosarja The Archie Show, jossa vakiohahmot kokosivat yhtyeen nimeltä The Archies. "Yhtye" teki oikeita levyjäkin, joista Sugar, Sugar nousi Yhdysvaltain listaykköseksi vuonna 1969.

The CW -kanavan draamasarja Riverdale perustuu Justus-sarjakuvan hahmoihin.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sarjakuvaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.