Jurriën Timber
Jurriën David Norman Timber (s. 17. kesäkuuta 2001 Utrecht) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskuspuolustaja. Hän siirtyi Feyenoordin junioreista Ajaxiin vuonna 2014. Hän pelasi Ajaxin edustusjoukkueessa ensimmäisen Eredivisie-ottelunsa maaliskuussa 2020 Heerenveeniä vastaan. Kaudella 2020–2021 hän pelasi Eredivisiessa 20 ottelua, joista 16 ottelua avauskokoonpanossa, ja teki ensimmäisen liigamaalinsa toukokuussa 2021 kotiottelussa Emmeniä vastaan. Ajax voitti sekä liigamestaruuden että Alankomaiden cupin, ja cupissa Timber pelasi neljä ottelua, muun muassa täyden ajan puolivälierässä, välierässä ja loppuottelussa. Mestarien liigassa hän pääsi joulukuussa kentälle viime hetkiksi kotiottelussa Atalantaa vastaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi viidessä ottelussa täyden peliajan. Kaudella 2021–2022 hän pelasi 30 Eredivisien ottelua, yhtä vaille kaikki avauskokoonpanossa, ja teki kolme maalia Ajaxin voittaessa jälleen mestaruuden. Hänet valittiin Eredivisien vuoden nuoreksi pelaajaksi. Alankomaiden cupissa hän pelasi neljä ottelua mukaan lukien tappiollinen finaali. Mestarien liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua, joista kuusi avauskokoonpanossa. [1]
Timber on pelannut useissa Alankomaiden nuorisomaajoukkueissa. Hän voitti alle 17-vuotiaiden Euroopan-mestaruuden vuonna 2018. Hän teki loppuottelussa Italiaa vastaan ensimmäisen joukkueensa kahdesta varsinaisen peliajan maalista ja onnistui myös mestaruuden ratkaisseessa rangaistuspotkukilpailussa joukkueensa kolmantena laukojana.[1]
Timber pelasi Alankomaiden A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran kesäkuussa 2021 ystävyysotteluissa Skotlantia ja Georgiaa vastaan. Hänet valittiin Alankomaiden kesän 2021 EM-kisamiehistöön. Hän pelasi EM-lopputurnauksen alkulohkossa ensimmäisen ottelun Ukrainaa vastaan avauskokoonpanossa ja kolmannesta ottelusta Pohjois-Makedoniaa vastaan toisen puoliajan. Neljännesvälieräottelussa Tšekkiä vastaan hän pelasi viimeiset yhdeksän minuuttia. MM-kilpailuissa 2022 hän oli ensimmäisen ottelun vaihdossa mutta pelasi lopuissa neljässä ottelussa täyden peliajan. Hän on jouluun 2022 mennessä pelannut kaikkiaan 14 A-maaottelua, joissa hän on 12 kertaa ollut avauskokoonpanossa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Jurriën Timber Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
1 Stekelenburg | 2 Timber | 3 Bassey | 4 Álvarez | 5 Wijndal | 6 Klaassen | 7 Bergwijn | 8 Taylor | 9 Brobbey | 10 Tadić | 11 Ocampos | 13 Kaplan | 15 Rensch | 16 Gorter | 17 Blind | 18 Lucca | 19 Sánchez | 20 Kudus | 21 Grillitsch | 22 Pasveer | 23 Berghuis | 29 Magallán | 35 Conceição | 39 Pierie | Valmentaja Schreuder
1 Stekelenburg | 2 Veltman | 3 de Ligt | 4 Aké | 5 Wijndal | 6 de Vrij | 7 Berghuis | 8 Wijnaldum | 9 L. de Jong | 10 Depay | 11 Promes | 12 van Aanholt | 13 Krul | 14 Klaassen | 15 de Roon | 16 Gravenberch | 17 Blind | 18 Malen | 19 Weghorst | 20 van de Beek | 21 F. de Jong | 22 Dumfries | 23 Bizot | 24 Koopmeiners | 25 Timber | 26 Gakpo | Valmentaja de Boer
1 Pasveer | 2 Timber | 3 de Ligt | 4 van Dijk | 5 Aké | 6 de Vrij | 7 Bergwijn | 8 Gakpo | 9 L. de Jong | 10 Depay | 11 Berghuis | 12 Lang | 13 Bijlow | 14 Klaassen | 15 de Roon | 16 Malacia | 17 Blind | 18 Janssen | 19 Weghorst | 20 Koopmeiners | 21 F. de Jong | 22 Dumfries | 23 Noppert | 24 Taylor | 25 Simons | 26 Frimpong | Valmentaja van Gaal