Jumala (islam)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jumala on islamissa ykseys, jolla ei ole kumppania eikä vertaista. Hän on luomaton, ikuisesti olemassa oleva, rajaton, tuonpuoleinen, kaiken luoja, kaikkivaltias ja kaikkitietävä.[1] Islam on kristinuskon ja juutalaisuuden tapaan monoteistinen uskonto, jossa palvotaan yhtä Jumalaa, joka kaikkivaltiaasti ohjaa maailman tapahtumia. Jumala on antanut ihmiselle pelastussanomansa, jota seuraamalla ihminen voi kuoltuaan päästä Paratiisiin. Muiden kohtalona on joutua Helvettiin.[2]

Näissä suhteissa islamin Jumala vastaa kristinuskon Jumalaa ainakin kristillisestä näkökulmasta. Muslimit katsovat kuitenkin, että kristinusko ja juutalaisuus eivät ole yksijumalaisia uskontoja, vaan molemmat asettavat Jumalan rinnalle kumppanin (shirk). Kristinuskossa tämä kumppani olisi Jeesus ja myös Maria.[3] Juutalaiset taas pitäisivät Esraa Jumalan poikana.[4]  

Tämän jälkeen alkavat muut eroavaisuudet. Kristinuskossa ihminen pelastuu uskosta, islamissa uskosta ja teoista eli šarian noudattamisesta. Jumala edellyttää alistumista (al-ʾislām '= alistuminen'), missä oikein tekeminen ei ole henkilön moraalinen vaan juridinen valinta. Kyse on siitä, mikä on Jumalan lain mukaista.[5] Oikea teko edellyttää silti myös tarkoitusta (niyyah), eli henkilön aikomusta seurata Jumalan tahtoa.[6] Islamin Jumala on myös kristinuskon Jumalaa suvereenimpi, sillä häntä eivät sido lupaukset, kuten Raamatun Jumalaa.

Jumala on arabiaksi Allah (arab. الله‎, Allāh). Sana tarkoittaa myös jumalaa yleensä. Allah ei ole Jumalan erisnimi,[7] sillä sellaista hänellä ei ole. Jumala (Allah) on kuitenkin yksi Jumalan nimistä.[8]

Jumalan ykseys (tawhid)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam kehittyi poleemisessa suhteessa Bysantin edustamaan nikealaiseen kristinuskoon. Se omaksui Lähi-idän kristillisten lahkojen tavoin kristologisen opin, jonka mukaan Jeesus oli vain Jumalan palvelija (abd Allah), mutta ei hänen poikansa. Tästä opista tuli tärkeä erottava symboli suhteessa kristinuskoon. Johannes Damaskolaisesta asti on esitetty arveluja, että kyse olisi areiolaisesta piirteestä islamissa[9], mutta näin ei ole. Areios katsoi, että vain Isä on transsendenttinen Jumala, kun taas Poika oli Logos, joka vastasi platonilaista demiurgia.[10] Tällaisia käsityksiä ei islamissa ole. Jo varhaisessa islamissa jaetaan sen sijaan syyrialaisen kristillisyyden esi-nikealainen käsitys, jonka mukaan Logos ei ole Jumalan erillinen persoona tai olemus (hypostaasi) vaan Jumalan toimintaa. Sitä vastaten myös Koraanista löytyy lause: "Henki [= Logos] tulee Jumalan käskystä" (17:85).[11]

Jumalan ykseyteen viitataan sanalla tawḥīd (arab. توحيد‎). Erottelun symbolisen merkityksen vuoksi muslimit pitävät kristinuskoa monijumalaisena, vaikka uskonnot voidaan nykyään erottaa toisistaan jo monilla muillakin tavoilla. Jumalan ykseyden merkitys islamin uskon ytimenä käy ilmi siitä, että monijumalaisuus (shirk) on ainoa kuolemansynti ja sellaisena jopa pahempi asia kuin tappaminen (Koraani 2:191; 4:48).

Jumalan tuonpuoleisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamissa Jumalan hahmo on kristinuskoon verrattuna transkendenttinen, tuonpuoleinen. Koraani antaa Jumalan eri ominaisuuksille 99 nimeä, mutta Jumala on silti tuntematon eikä hänellä ole fyysistä muotoa. Inhimillisten ominaisuuksien antaminen Jumalalle on kiellettyä.[12]

Jumala armollisena kaiken luojana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

"Jumala on Luoja, kaiken olevaisen aikaansaaja, se joka antaa elämän ja kuoleman, pitää huolta ja antaa elannon."[13] Koraanissa kuvaillaan Jumalan anteliaisuutta ja armoa. Jumala on antanut elämän ja herättää ihmisen kuolleista. Jumala on Armollinen, al-Rahman. Vastineeksi armosta Jumala tahtoo tunnustuksen ettei ole ketään Hänen vertaistaan.

Jumalan rakkaus mainitaan Koraanissa, mutta islam ei kristinuskon tavoin korosta sitä Jumalan ominaisuutena, eikä rakkaus esimerkiksi kuulu Jumalan 99 nimeen. Jumalan rakkaus ilmenee vastauksena ihmisten tekoihin, joten Jumala rakastaa vain niitä, jotka ovat sen arvoisia. Rakkauden sijaan keskeistä on armollisuus: niin halutessaan Jumala armahtaa myös syntisen.[14]

Jumala tuomarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumala on antanut ihmisille säännöt, šaria-lain, jonka noudattamisesta Hän antaa tuomion viimeisenä päivänä. Vimeisellä tuomiolla koko ihmiskunta palaa Jumalan luokse. Yhteen Jumalaan uskovat ja hänen tahtoonsa alistuvat saavat palkkion Paratiisissa kuoleman jälkeen, muut joutuvat Helvettiin. Elämä on merkityksetöntä, mikäli se ei suuntaudu Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään.

Islam ei ole uskontona ortodoksiaa (oikein uskomista) vaan ortopraksiaa (oikein tekemistä).[5] Viimeisellä tuomiolla lasketaan hyvät ja pahat teot, joilla tarkoitetaan šarian noudattamista tai rikkomista. Kristillinen omatunnon käsite on siten islamille vieras. Šarian noudattamiseen voidaan sen takia myös pakottaa[2], kunhan se tehdään "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" seitsenportaisen asteikoin mukaisesti aloittaen Jumalan lain opettamisesta.[15] Jotta teko olisi Paratiisiin pyrittäessä ansioita tuottava, mukana on kuitenkin oltava tekijän oma aikomus (niyyah). Nawawilta on peräisin hadith: "Kuulin Jumalan lähettilään sanovan: Teot tuomitaan niiden motiivin (niyyah) perusteella niin, että jokainen mies saa sen, mitä hän on tarkoittanut." [16] Imaami Shafi'in mukaan tämä periaate muodostaa kolmanneksen koko Pyhästä tiedosta.[17]

Jumalan profeetat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jumala ilmoitti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Aikaisempiin profeettoihin kuuluvat muun muassa Aadam, Abraham, Nooa ja Jeesus.

Jumalan suvereenisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Paratiisiin periaatteessa pääsee tekemällä hyviä tekoja (esim. rukoilu ja paasto), ja välttämällä kiellettyjä tekoja, mikään ei ole varmaa, sillä Jumala ei ole luvannut mitään ihmisille. Jumalan tahtoa eivät sido mitkään asiat. Jopa luonnonlait ovat näennäisiä, sillä kaikki tapahtuu aina vain Jumalan tahdon mukaan. Tämän opin kiistäminen merkitsee luopumista islamista.[18]

Koska Jumala määrää kaikesta, ihmisen kohtalo on ennalta määrätty. Sitä kuvastaa muslimien suosima lausahdus "inshallah" (jos Jumala suo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: "Älä sano mistään 'teen sen huomenna' lisäämättä: 'Jos Jumala niin tahtoo'." (Koraani 8: 24).

Jumalan kaikkivaltiuteen liittyvät samat filosofiset ongelmat kuin kristinuskossa. Niihin kuuluu teodikea-ongelma eli kysymys siitä, miksi Jumala kaikkivaltiaana sallii pahan. Vastaava ongelma on kysymys kohtalosta. Jos Jumala määrää kaikesta, miten ihminen voi olla vastuussa omasta pelastuksestaan? Kristinuskossa vastaukset ovat olleet vaihtelevia. Islamissa ratkaisu on painottunut fatalismiin, ja usko kohtaloon onkin yksi islamin uskonkappaleista. Islamilainen fatalismi on lännessä usein ollut arvostelun kohteena. Winston Churchill nimiti sitä "pelottavaksi fatalistiseksi apatiaksi"[19]

Jumala ja Koraani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

800-luvulla islamilaiseen teologiaan vakiintui käsitys, että Jumala ei ole luonut Koraania, vaan se on yhtä ikuinen kuin Jumala itse ja tällä tavalla todellisuudessa rinnakkainen Jumalan olemassaolon kanssa.[20] Käsitys vastaa Johanneksen evankeliumin alkusäettä (1:1), jossa esiintyy Sana eli logos ("Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala"). On sanottu, että kristinuskossa Jumalan Sana tuli lihaksi Kristuksessa, islamissa taas kirjaksi, joka laskeutui taivaasta Muhammedille ilmestys kerrallaan.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Reliance of the Traveller, 2017, 817, v1.2
  2. a b Sookhdeo, 2013, 81-92
  3. ”5: 116”, Koraani. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, s. 97. Basam Books, 1995.
  4. Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume II, s. 419. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.
  5. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 69-70. Isaac Publishing, 2013.
  6. Schacht, Joseph: An Introduction to Islamic Law, s. 116. Clarendon Press, 1982.
  7. Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: Taskusanakirja, s. 11. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  8. Reliance of the Traveller, 2017, 620, 018,4
  9. Alfred-Louis de Premare: Abd al-Mali b. Marwan and the process of the Quran's composition. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 191. Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio.
  10. af Hällström, Gunnar & Laato, Anni Maria & Pihkala, Juha: Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, s. 148. Helsinki: Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-227-5.
  11. Ohlig, K-H.: Syrian and Arabian Christianity and the Quran. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 390. Prometheus Books, 2010.
  12. Reliance of the Traveller, 2017, 817–818 v1.3
  13. Jumalan ominaisuudet Islamiss Islamopas.com. 2000-2019.
  14. Sookhdeo, 2013, s. 91
  15. Ahmad ibn Naqib al-Misr: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), s. 720-724. amana press, 2017.
  16. Nawawi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  17. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 797 (t1.1). amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8. (englanniksi)
  18. Umsat al-Salik, 2017, 598 (o.8.7.17)
  19. Churchill, Winston: The River War Vol. II (1st ed.). Longmans, Green & Co, 1899.
  20. Ahmed ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), s. 1035. amana press, 2017.
  21. Heikki Räisänen: Rosoinen Raamattu, s. 14. WSOY, 2006.