Julee Cruise

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Julee Cruise
Cruise esiintymässä vuonna 2008.
Cruise esiintymässä vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt1. joulukuuta 1956
Creston, Iowa, Yhdysvallat
Kuollut9. kesäkuuta 2022 (65 vuotta)
Pittsfield, Massachusetts, Yhdysvallat
Ammatti laulaja, näyttelijä
Muusikko
Taiteilijanimi Julee Cruise
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1985–2022
Tyylilajit dreampop
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Warner Bros.
Aiheesta muualla
www.myspace.com/juleecruise

Julee Cruise (1. joulukuuta 1956 Creston, Iowa, Yhdysvallat9. kesäkuuta 2022 Pittsfield, Massachusetts, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä.

Cruise aloitti vuonna 1986 yhteistyön ohjaaja David Lynchin kanssa, kun hän lauloi kappaleen elokuvaan Blue Velvet – ja sinisempi oli yö. Hänet palkattiin elokuvaan säveltäjä Angelo Badalamentin suosituksesta. Badalamenti ja Cruise olivat tehneet aiemmin yhteistyötä New Yorkin teatteripiireissä. Cruise lauloi elokuvaan sen lopussa kuultavan ”Mysteries of Love” -kappaleen.[1]

Cruisen debyyttialbumi Floating into the Night julkaistiin vuonna 1989. Kappaleet siihen olivat tehneet Badalamenti ja Lynch. Albumilla oli myös mukana kappale ”Falling”, jonka instrumentaaliversion Cruise esitti myös Lynchin televisiosarjan Twin Peaks tunnuskappaleena. Cruise lauloi sarjaan myös muun muassa kappaleet ”Into the Night” ja ”The Nightingale”.[1] Hän myös esiintyi laulajana kaupungin baarissa ja palasi rooliin myös spin-off-elokuvassa Twin Peaks – Tuli kulje kanssani sekä sarjan vuonna 2017 julkaistulla kolmannella kaudella Twin Peaks: The Return.[2]

Cruise julkaisi harvakseltaan. Hänen toinen albuminsa ilmestyi 1993, ja sen kappaleista kolme oli Twin Peaks -elokuvasta. Sen jälkeen hän julkaisi 2002 albumin The Art of Being a Girl ja 2011 albumin My Secret Life.[2] Cruise kiersi vuosina 1992–1999 The B-52’s -yhtyeen kanssa Cindy Wilsonin tuuraajana. Sen lisäksi hän esiintyi muun muassa Bobby McFerrinin improvisaatiolauluryhmän ja Pharrell Williamsin kanssa Handsome Boy Modeling School -yhtyeen kappalella ”Class System”.[3]

Cruise teki kesäkuussa 2022 itsemurhan.[3] Hänellä oli vuonna 2018 diagnosoitu SLE, ja hän kärsi viimeisinä vuosinaan kroonisista kivuista.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Evans, Greg: Julee Cruise Dies: Haunting ‘Twin Peaks’, ‘Blue Velvet’ Singer Was 65 Deadline. 10.6.2022. Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)
  2. a b c Beaumont-Thomas, Ben: Julee Cruise, singer and frequent David Lynch collaborator, dies aged 65 The Guardian. 10.6.2022. Guardian News & Media Limited. Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)
  3. a b Zemler, Emily: Julee Cruise, Singer and Frequent David Lynch Collaborator, Dead at 65 Rolling Stone. 10.6.2022. Rolling Stone, LLC. Viitattu 11.6.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]