Siirry sisältöön

Jukka Raitanen

Wikipediasta

Jukka Ensio Raitanen (21. helmikuuta 1947 Sippolalähde?20. elokuuta 2019 Lappeenranta[1]) oli suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Hänen ensimmäinen sävellyksensä ”Vangin toive” syntyi Konnunsuon vankilassa, jonne Raitanen oli joutunut maksuvälinepetosten vuoksi. Raitasen vankinumero oli 138/68, jonka hän taiteili myöhemmin keikkajulisteeseensa kirjoittamalla kiitoskirjeen kaverilleen. Kun toimittaja Hannu Karpo teki ohjelmaa vankilassa, Raitanen pääsi esittämään laulunsa televisioon. Hän on kertonut kuulleensa vankilassa hyräilyä, johon kappaleen sävellys perustuu.[2] Kappaleen tekijästä käytiin keskustelua, mutta sen sävellys pysyi kuitenkin Raitasen nimissä.

Vuonna 1976 ilmestyi Jukka Raitasen ensimmäinen albumi Vangin toive, jota myytiin 50 000 kappaletta. Tällöin Kari Kuuva alkoi tehdä Raitaselle kappaleita, ja seuraava levy Vapaa oon myi kultaa. Raitanen jatkoi musiikkiuraansa vuoden 2008 juhannukseen asti, muttei uransa myöhempinä vuosina enää saavuttanut alkuvuosia vastaava menestystä.

Ennen laulajan uraansa Raitanen työskenteli nosturinkuljettajana. Raitanen oli viidesti avioliitossa, mutta eli viimeiset vuotensa yksin. Raitanen asui Lappeenrannan Lauritsalassa, mutta hetken myös Juankosken entisellä Hirvisaaren koululla. Raitanen asui myös pitkään Äänekoskella, missä hän toimi Radio Nelostien toimittajana[3][4]. Raitanen keikkaili viimeisinä vuosinaan vain harvoin, ja käytti tällöin säestäjinään duo Walmaa, jossa soittivat Matti Sarinko ja Mika "Waltsu" Wallius.

Raitasen seinänaapurina asunut sisar Eila Loikkanen löysi veljensä kuolleena tämän kodista 20. elokuuta 2019. Loikkanen kertoi Ylelle veljensä kärsineen useista sairauksista.[5]

  • Latva, Tony; Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas: 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3
  1. Laulaja Jukka Raitanen on kuollut - muistetaan Vangin toive -hitistä Iltalehti. Viitattu 20.8.2019.
  2. Suomalaislaulaja jätti viinan ja rakastui – comeback! Hymy. 21.12.2012. Viitattu 26.11.2016.
  3. Korhonen, Risto: Äänekoskella pitkään asunut iskelmätähti Jukka Raitanen on kuollut 20.8.2019. Keskisuomalainen. Viitattu 14.2.2026.
  4. Jukka Raitanen on kuollut – iskelmätähti asui jonkin aikaa myös Äänekoskella: ”Se oli ihan parasta aikaa” 20.8.2019. Äänekosken Kaupunkisanomat. Viitattu 14.2.2026.
  5. Rinta-Tassi, Minna: Jukka Raitanen on kuollut – Vangin toive teki laulajasta kuuluisan yle.fi. 20.8.2019. Viitattu 20.8.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.