Jukka Piironen (tähtitieteilijä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jukka Piironen (17. huhtikuuta 1955 Joensuu11. toukokuuta 2018 Helsinki) oli suomalainen tähtitieteilijä, filosofian tohtori ja dosentti. Asteroidi 3759 Piironen on nimetty hänen mukaansa[1].

Piironen valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopistosta toukokuussa 1978 neljän vuoden opintojen jälkeen. Filosofian lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta toukokuussa 1994 aiheenaan Oulun yliopistossa tehdyt mittaukset lumen valonsironnasta. Filosofian tohtoriksi hän väitteli asteroidien fotometriaan liittyvistä tutkimuksista Helsingin yliopistossa joulukuussa 1998.

Vuosina 1993–2004 Piironen työskenteli tutkijana Helsingin yliopiston observatoriolla. Tämän jälkeen vuodesta 2004 hän toimi erikoistutkijana Geodeettisessa laitoksessa (nykyisin Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI) heinäkuuhun 2006, jolloin hän jäi sairaseläkkeelle[2].

Tutkimusprojektit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Piirosen kiinnostus tähtitieteeseen alkoi varhain. Nuorena hän rakensi omia kaukoputkia ja oman observatorionkin kotitalon lähellelähde?. Tutkijana Piironen teki uraauurtavaalähde? työtä kokeellisissa mittauksissa, joilla pyrittiin ymmärtämään auringonvalon sirontaa planeettakuntamme ilmakehättömien kappaleiden pinnoista.

Vuosina 1979–1988 Jukka Piironen työskenteli useissa kotimaisissa tähtitieteen ja avaruustutkimuksen yksiköissä. Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksessa työtehtäviin kuului erityisesti opetus. Turun yliopiston Tuorlan observatoriossa Piironen osallistui Kanarian saarten Pohjoismaisen optisen kaukoputken (Nordic Optical Telescope NOT) pääpeilin hiontaan. Ilmatieteen laitoksen Geofysiikan osastossa hän osallistui ensimmäiseen suomalaiseen avaruusinstrumenttihankkeeseen, neuvostoliittolaisen Phobos-mission LIMA-D instrumenttiprojektiin (Laser-Induced Mass Analyser, Distance -instrumentti). Vuosina 1988–1992 Piirosen työuraan liittyi ATK-tehtäviä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla, mm. Mäntsälän kaupungin ATK-päällikkönä 1990–1992.lähde?

Piironen osallistui Phobos-mission LIMA-D -instrumenttiprojektiin 1980-luvun lopulla ja BepiColombo-avaruusmissioon sen alkutaipaleella 2000-luvun alussa. LIMA-D:n oli tarkoitus mitata Marsin Phobos-kuun pinnan alkuainejakaumaa voimakkaan ionisoivan laserin ja massaspektrometrin avulla. Sekä Phobos 1 että Phobos 2 -luotaimet menetettiin ennen LIMA-D -kokeen toteutumista. Helsingin yliopiston observatoriolla Piironen oli avaamassa Suomen osallistumista BepiColomboon, Euroopan ja Japanin avaruusjärjestöjen yhteiseen Merkurius-missioon, ja sen röntgen-alueen spektrometriin. BepiColombo on laukaistu onnistuneesti Kourousta, Ranskan Guayanasta 19.10.2018.lähde?

Piirosen kokeellisiin tutkimuksiin kuuluivat lumimittaukset lähellä takaisinsironnan suuntaa eli lähellä tähtitieteellistä oppositiota, sekä yksittäisten kosmisten pölyhiukkasten albedomittaukset. Lumimittaukset Oulun yliopistossa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa olivat uusi avaus. Mittaukset toistettiin Piirosen johdolla menestyksekkäästi Helsingin yliopistossa 1990-luvulla. Nämä mittaukset edesauttoivat ilmakehättömien kappaleiden sirontailmiöiden teoreettista ymmärtämistä[3][4]. Piironen oli keskeinen tutkija, kun ensimmäisenä maailmassa mitattiin pienten meteoriittihiukkasten albedoa leijuttamalla hiukkasia ilmassa ns. integroivan pallon sisällä. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Saksan avaruustutkijoiden kanssa. Tulokset osoittivat kiistatta, että albedo oli tummilla meteoriittihiukkasilla huomattavasti suurempi kuin sen aikaisissa valtavirran teoreettisissa malleissa oletettiinlähde?. Lisäksi Piironen teki valonsironnan mittauksia kaupallisissa hankkeissa paperiteollisiin sovelluksiin.

Geodeettisessa laitoksessa Jukka Piirosen vastuulle tuli Metsähovin geodeettisen observatorion laitteisiin ja havaintotoimintaan liittyvät työt[5]. Kiireellisimpänä oli vanhan satelliittilaser-laitteiston modernisointi, johon tarvittiin niin optiikan, mekaniikan, elektroniikan kuin lasertekniikan tuntemusta. Lisähaastetta toi vaatimaton budjetti. Työ jäi kesken sairaseläkkeelle siirtymisen vuoksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Geodeettinen laitos sai ministeriön eritysrahoituksen Metsähovin laitekannan uudistamiseen. Niinpä Metsähoviin on 2019 valmistumassa huippumoderni satelliittilaser-järjestelmä, josta ovat pitkälti vastanneet Piirosen aikanaan Helsingin yliopiston observatoriossa kouluttamat tutkijat.

Tähtitieteilijän urallaan Jukka Piironen vietti pitkiä aikoja ulkomaisissa tutkimuslaitoksissa. 1980- ja 1990-luvuilla hän työskenteli useita kuukausia Katanian yliopiston observatoriossa Italiassa, Lowellin observatoriossa Arizonassa, Yhdysvalloissa ja Saksan avaruusjärjestön tutkimuslaitoksessa Stuttgartissa. Hän vieraili vuoden ajan sekä Upsalan yliopiston observatoriossa Ruotsissa että Euroopan unionin tutkimuskeskuksessa Isprassa, Italiassa.

Jukka Piironen oli ahkera ja taitava tähtitieteen popularisoijalähde?. Hän kirjoitti lukuisia populaariartikkeleita, osallistui radio-ohjelmiin ja kannusti nuorempia kollegoja tieteen popularisointiin. Hän otti voimakkaasti kantaa ns. ufotutkimukseen, mm. aiheeseen liittyvällä Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n julkaisemalla kirjalla ”Katoavatko ufot?[6]”.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan. Aurinkokuntamme kiehtova nimistö, s. 65, 77, 70. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9.
  2. Jukka Piironen 1955-2018 Helsingin Sanomat. 9.12.2018. Viitattu 28.12.2018.
  3. Albedo measurements on meteorite particles. Planetary and Space Science, 1.8.1998, nro 8, s. 937–943. doi:10.1016/S0032-0633(98)00035-X. ISSN 0032-0633. Artikkelin verkkoversio. en
  4. J. Peltoniemi, H. Karttunen, S. Keranen, K. Muinonen, J. Piironen: Observing Land from Space: Science, Customers and Technology, s. 219–228. Springer, Dordrecht, 2000. ISBN 9789048155347, 9780306481246. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.1.2019). en
  5. Jukka Piironen ja Markku Poutanen: Geodeettinen VLBI Metsähovissa Geophysica. 2005. Geofysiikan Seura. Viitattu 28.12.2018.
  6. Katoavatko ufot ursa.fi. Arkistoitu 7.8.2020. Viitattu 28.12.2018.