Juha Mäenpää

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kansanedustajaa. Juha Mäenpää on myös Celesty-yhtyeen kosketinsoittaja.
Juha Mäenpää
Henkilötiedot
Syntynyt 25. lokakuuta 1971 (ikä 47)
Nurmo
Poliitikko
Puolue Perussuomalaiset
Vaalipiiri Vaasan vaalipiiri
Kotipaikka Ilmajoki

Juha Mäenpää (s. 25. lokakuuta 1971 Nurmo) on perussuomalaisia edustava poliitikko. Hänet valittiin kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa 2019.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäenpää valittiin kansanedustajaksi vuonna 2019. Hän oli pyrkinyt tehtävään kaksi kertaa aiemmin. Eduskuntavaaleissa 2015 hän sai sai 3 342 ääntä ja pääsi varasijalle.[1]

Joulukuussa 2015 Mäenpää kiitti Facebookissa Jumalaa Niinisalon vastaanottokeskuksen tulipalosta. Marraskuussa Mäenpää totesi kunnanhallituksen kokouksessa Ilmajoen hallinto- ja talousjohtajalle, että ”pidä turpasi kiinni, senkin räkänokka”. Rikosilmoitus asiasta ei johtanut syytteeseen.[1] Mäenpää toimi pitkään Ilmajoen kuntapolitiikassa, mutta ei ollut ehdolla kuntavaaleissa 2017.[2]

Mäenpää sai 2019 eduskuntavaaleissa 6910 ääntä.[3]

Mäenpää on Suomen Sisun käräjien jäsen.[4]

Näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäenpää luonnehtii itseään ”isänmaalliseksi, kansallismieliseksi ja kristillissosiaaliseksi oikeistokonservatiiviksi”, joka ei ole ostettavissa rahalla.[1]

Mäenpää piti eduskunnan täysistunnossa kesäkuussa 2019 turvapaikanhakijoita käsittelevän puheenvuoron, jossa hän vertasi turvapaikanhakijoita torjuttaviin eli haitallisiin vieraslajeihin. Poliisi aloitti elokuussa Mäenpään puheista esitutkinnan.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäenpää asuu Ilmajoen Koskenkorvalla. Hänellä on neljä lasta. Hän harrastaa urheilua. Mäenpää on koulutukseltaan koneinsinööri ja ammatillinen erityisopettaja. Hän on johtanut kuljetusjoukkuetta YK-joukoissa Libanonissa. Mäenpää on ollut tapaturmaeläkkeellä vuodesta 2011 lähtien.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]