Juha Hernesniemi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Juha Antero Hernesniemi[1] (s. 18. lokakuuta 1947)[2] on suomalainen neurokirurgi. Hän on toiminut Helsingin yliopiston neurokirurgian professorina ja neurokirurgian klinikan ylilääkäri Helsingin Töölön sairaalassa (HUS). Aiemmin Hernesniemi työskenteli muun muassa Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Hän jäi eläkkeelle joulukuussa 2015.[3]

Hernesniemi tunnetaan osaamisestaan aivoverisuonten epämuodostumien ja kasvainten leikkaushoidossa.[4] Hän on osallistunut urallaan yli 70 000 neurokirurgisen potilaan hoitoon ja suorittanut yli 16 000 keskushermostoon kohdistuvaa leikkausta.[5]

Hernesniemelle myönnettiin ensimmäinen arkkiatri Risto Pelkosen palkinto Tampereen lääkäripäivillä maaliskuussa 2007. Perusteluissa Hernesniemeä kuvailtiin hyväksi lääkäriksi, ”joka on merkittävästi edistänyt lääkärin työn tiedollista ja taidollista sekä ihmisläheistä osaamista”.[6] Palkinnolla Tampereen lääkäripäivät haluaa tuoda esille sitä, että lääkärin työ vaatii monipuolisia ominaisuuksia. Palkinto myönnetään lääkärille, jonka hyvään ammatilliseen osaamiseen liittyy oleellisena osana halu toimia kaikin tavoin potilaan parhaaksi, tieto, taito, ihmisläheinen asenne ja halu pysyä ajan tasalla.[6] Suomen Mensa palkitsi Hernesniemen Mensa-palkinnolla vuonna 2011.[4] Marraskuussa 2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim palkitsi Hernesniemen Konrad ReijoWaaran palkinnolla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hernesniemi neurokirurgian professoriksi Helsingin yliopistoon Terveysportti / Terveyskirjasto.fi. 16.3.2001. Viitattu 4.9.2016.
  2. Juha Hernesniemi (Arkistoitu sivu) HYKSin. Viitattu 4.9.2016. (englanniksi)
  3. Apunen, Matti: Aivokirurgian suomalainen supertähti on ällistyttävän nopea ja väsymätön, mutta se on vain sivuseikka HS.fi. 29.12.2015. Viitattu 29.12.2015.
  4. a b Mensa-palkinto 2011 neurokirurgi Juha Hernesniemelle 5.11.2011. Suomen Mensa ry. Viitattu 29.12.2015.
  5. a b Lääkäriseura Duodecim palkitsi neurokirurgian professori Juha Hernesniemen 20.11.2015. Duodecim. Viitattu 4.9.2016.
  6. a b Ensimmäinen arkkiatri Risto Pelkosen palkinto professori Juha Hernesniemelle (Tampereen yliopiston tiedote, 22.3.2007)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]