Juha Hämäläinen (basisti)
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Juha-Pekka ”Jesu” Hämäläinen[1] on suomalainen basisti. Hämäläinen perusti vuonna 1978 Bolin-nimisen yhtyeen yhdessä Matti Fagerholmin, eli Mike Monroen ja Antti (Andy McCoy) Hulkon kanssa. Tämän jälkeen hän soitti bassoa Pelle Miljoona Oy -yhtyeen neljännessä kokoonpanossa 1982–1983 sekä Yö-yhtyeessä vuosina 1990–1999[2]. Muita bändejä ovat olleet mm. Twiggy Oliver, Stressi, Musta Paraati, Lunta, The Voice Of Mengele ja Suspenders.
Juha-Pekka "Jesu" Hämäläinen on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti, filosofian maisteri sekä filosofian lisensiaatti Helsingin yliopistosta, pääaineenaan yleinen historia. Hän on tutkinut erityisesti suomalaista 1960- ja 1970-lukujen vastakulttuuria.[3] Hämäläinen on työskennellyt peruskoulun yläasteen ja lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorina mm. Pohjois-Haagan Yhteiskoulussa sekä 19-vuotta Helsingin yhteislyseossa, josta Hämäläinen jäi eläkkeelle syyskuussa 2024. Tämän jälkeen "Jesu" Hämäläinen on jatkanut työskentelyä Pohjois-Haagan yhteiskoulussa sekä historian-, yhteiskuntaopin ja elämänkatsomustiedon viransijaisena Käpylän peruskoulussa koko kevät- ja syyslukukauden 2025.
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pelle Miljoona Oy
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Radio Kebab (1982)
Pelle Miljoona
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jos... (1984)
Musta Paraati
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Käärmeet (1984)
The Voice Of M.
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]I Can't Sleep In Hell (1987/2007)
Yö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antaa soittaa (1991)
- Tänä yönä (1992)
- Kymmenes kevät (1993)
- Hyviä vuosia (1994)
- Satelliitti (1996)
- Pirstaleet (1997)
- 13. yö (1999)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hämäläinen, Jesu www.finna.fi. Viitattu 20.1.2024.
- ↑ Lindholm Olli ja Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina. Wsoy, 2003.
- ↑ Tuomola, Salla: Graffitit Turun Sanomat. 29.3.2007. Viitattu 20.1.2024.