Judge Doom

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Judge Doom eli Tuomari Tuho on fiktiivinen pahis elokuvassa Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? Doom herättää pelonsekaista kauhua piirroshahmoissa, koska hän on kehittänyt liuottimen nimeltä dippi, jolla hän tuhoaa haluamansa piirroshahmon. Hän on lavastanut Roger Rabbitin syyliseksi Marvin Acmen murhasta. Marvin Acmella ja Rogerin vaimolla Jessicalla oli käsikäpälää ennen murhaa. Rogerilta paloi hermot nähdessään kuvat Acmen ja Jessican olevan yhdessä. Todellisuudessa Roger on vain kuka tahansa piirroshahmo, joka ei voisi satuttaa saati sitten murhata ketään. Tuomari Doom on itsekin piirroshahmo, joka esiintyy julkisesti ihmis-tuomarina ja hänen hämärä taustansa pysyy salassa, kunnes hän jäi jyrän alle.

Doom oli viisi vuotta aikaisemmin murhannut etsivä Eddie Valliantin Teddy-veljen pudottamalla pianon viidennestätoista kerroksesta tämän päälle. Eddie käsi murtui, mutta etsivä-Teddy kuoli. Doom ryösti pankin ja myöhemmin voitti vaalit ja hänestä tuli Tuomari tuho. Doomin aikasempi nimi oli Paroni Von Rotten. Eddie muistaa Von Rottenista palavan punaiset silmät ja korkean kimakan puheen kertoessaan Rogerille miksi on vetäytynyt etsivän hommista. Doomin silmät ovat pyöreät ja katse lasittunut. Hänellä on kalman kalpeat pitkät kasvot, musta lierihattu ja aurinkolasit. Käsissään hänellä on hansikkaat ja tuhotessaan piirroshahmon hän laittaa kumiset suojahanskat käsiinsä. Viimeisen murhan hän tekee elokuva studion johtajalle, ettei tämä kertoisi Eddielle kenestä tulee Acmen paikalle keski-yöhön mennessä uusi perillinen, jollei Acmen laatimaa testamenttiä satu löytymään siihen mennessä.

Toontown Piiroksela on vaarassa hävitä pois Doomin suunnitteleman moottoritien tieltä. Doom on suunnitellut dippikoneen, jolla hänen on tarkoitus ajaa Acmen tehtaan sisältä Toontowniin. Roger ja Jessica ovat vaarassa tuhoutua, ellei Eddie naurata ensiksi Doomin henkivartijapiirroskärppiä henkiltä, joita Doom itsekin rankaisee aina kun he nauravat. "Jonain päivänä nauratte vielä itsenne henkiltä" Jolloin Eddie saa idean kuinka hän saa Kärpät kuolemaan. Loppuksi Eddie onnistuu sammuttamaa koneen, mutta vain hetkeksi. Doom ajaa vielä Jyrällä Eddien päältä, mutta viime tingassa Eddie onnistuu saamaan Doomin jyrän alle, jolloin paljastuu, ettei Doom mikään oikea ihminen ollutkaan. Doom menee litteänä huojuen täyttämään itsensä hapella täyteen, jolloin hänen lasisilmät pulpahtavat pois sekä hattu lentää ilmaan. Doomin oikea persoona paljastuu Eddille. Hän on se sama murhaaja, joka murhasi hänen veljensä. Doomin ääni nousee korkeaksi puhuessa Eddielle: "Muistatko vielä minut Eddie? Kun tapoin veljesi puhuin silloin JUURI TÄLLÄ TAVALLA!! Eddie lähtee pelon sekaisena karkuun Doomia, jonka kenkien pojissa on vieterit joilla hän nappaa Eddien nopeasti kiinni. Hän käynistää dippikoneen ja lyö Eddien piirrosalasin kädellään ja vaihtaa sitten alasimen piirrossirkkeliin joka pitenee. Eddie huomaa maassa nuijan. Doom lähestyy sirkkelikäden kanssa ja viime tinkassa Eddie onnistuu väistämään Doomia ja nuijasta lentää vieterinyrkki, joka osuu dippikoneen perässä olevaan avaimeen, jolloin dippikone tyhjenee ja kaikki dipit ovat tehtaan lattialla ja Doom tajuaa kuolevansa.