Judd Apatow

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Judd Apatow
Judd Apatow vuonna 2012.
Judd Apatow vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt6. joulukuuta 1967 (ikä 53)
Yhdysvallat Syosset, New York, Yhdysvallat
Ammatti ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja
Ohjaaja
Tunnetuimmat ohjaukset 40 v. ja neitsyt
Paksuna
Ihan yössä
Aiheesta muualla
www.myspace.com/juddapatow
IMDb
Elonet

Judd Apatow (s. 6. joulukuuta 1967 Syosset, New York) on yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hän on tehnyt työtä sekä elokuvien parissa että televisioon.

Syntyjään amerikanjuutalainen[1] Apatow perusti vuonna 1999 oman Apatow Productions -yhtiönsä. Hänet on palkittu vuonna 1993 Emmy-palkinnolla. Hän on ollut vuodesta 1997 naimisissa Leslie Mannin kanssa ja saanut kaksi lasta.

Ehkä parhaiten Judd Apatow on tullut tunnetuksi komedioillaan, joiden joukkoon lukeutuu hänen käsikirjoittamansa ja ohjaamansa 40 v. ja neitsyt (2005). Hänen tuottamiaan ovat muiden muassa Sähköputkimies (1996) ja Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (2004).

Apatowin ohjauksiin lukeutuu Paksuna (2007), joka oli menestys sekä kriitikkojen keskuudessa että kaupallisesti, mutta joutui kirjailija Rebecca Ecklerin plagiointisyytteiden kohteeksi.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gabe Friedman: The summer that Judd Apatow, Seth Rogen and Jonah Hill took over mainstream comedy www.timesofisrael.com. Viitattu 30.10.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Judd Apatow.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.