Jouni Tummavuori
Jouni Lennart Tummavuori (s. 1937)[1] on suomalainen kemisti ja emeritusprofessori. Hän toimi Jyväskylän yliopistossa epäorgaanisen kemian apulaisprofessorina vuodesta 1973[2] vuoteen 1998[3] ja vakinaisena professorina vuodesta 1998[4]. Kemistinä Tummavuori oli suuntautunut epäorgaaniseen kemiaan ja analyyttiseen kemiaan.
Akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jouni Tummavuori väitteli kemian alalta filosofian tohtoriksi.[2] Valmistumisen jälkeen hän aloitti akateemisen uransa 1967/68 epäorgaanisen kemian lehtorina Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen epäorgaanisen ja analyyttisen kemian osastolla.[5] Hän kehitti laboratorio-opetusta laitoksella ja laati opetuksen tarpeisiin mm. useita harjoitustyömonisteita.[6] Osastoa johti tuolloin professori Paavo Lumme, joka toimi samalla myös kemian laitoksen ensimmäisenä johtajana 1965–1972[7].
Marraskuussa 1973 Tummavuori nimitettiin epäorgaanisen kemian apulaisprofessoriksi.[2] Samalla hän sai vastuulleen analyyttisen kemian tutkimuksen ja opetuksen.[6] Opetus- ja tutkimustyön ohella Tummavuori osallistui myös tiedekuntansa hallintoon. Hän oli jäsenenä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa ainakin vuosina 1974–1981.[8]
Tutkijana Jouni Tummavuori oli erikoistunut epäorgaaniseen analytiikkaan. Hänen ansiostaan epäorgaanisen kemian osastolle alkoi muodostua vahvaa analyyttisen kemian osaamista.[9] Vastaavaa perinnettä orgaanisen kemian puolella kehitti professori Jaakko Paasivirta.[9] Näiden pioneerien ja myöhemmin laitoksella vaikuttaneiden professorien Juha Knuutisen ja Raimo Alénin (molemmat soveltavan kemian alalla) luoma analyyttisen tutkimuksen perinne on jatkunut yhä 2000-luvulla ja epäorgaanisessa kemiassa sitä on jatkanut Ari Väisänen.[9]
Vuonna 1998 Jyväskylän yliopisto vakinaisti apulaisprofessuureja ja Tummavuoresta tuli epäorgaanisen kemian professori. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2000.[10] Hänen jälkeensä analyyttisen kemian tutkimusta Jyväskylän yliopistossa ovat jatkaneet yliopistonlehtori Rose Matilainen ja myöhemmin professoriksi edennyt Ari Väisänen.[11] Epäorgaanisen kemian professoriksi Tummavuoren jälkeen (2001) nimitettiin Reijo Sillanpää, joka siirtyi Jyväskylään Turun yliopistosta.[12]
Tutkimustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kemistinä Tummavuori oli erikoistunut epäorgaaniseen kemiaan ja analyyttiseen kemiaan. Professori Tummavuoren ensimmäiset tutkimukset liittyivät raskasmetallien erottelemiseen maaperänäytteistä.[6] Myöhemmin hän tutki lannoitteita analyyttisiä menetelmiä käyttäen.[6] Tummavuorella oli laaja yhteistyökumppaneiden verkosto Suomen teollisuudessa. Esimerkiksi yhteistyössä Vapon kanssa hän tutki useiden vuosien ajan turpeiden pää- ja hivenaineita sekä turpeiden ioninvaihto-ominaisuuksia.[6]
Myöhemmin Tummavuoren tutkimus laajeni metallien korroosiotutkimukseen.[6] Metallien tutkimista varten kemian laitokselle hankittiin monipuolinen metallianalytiikkaan soveltuva tutkimuslaitteisto (mm. atomiabsorptio- ja atomiemissiospektrometreja)[6], jota täydennettiin myöhemmin. 1990-luvulla laitokselle hankittiin esimerkiksi plasma-atomiemissiospektrometri.[6]
Tummavuoren viimeinen tutkimusartikkeli ilmestyi elokuussa 2000.[13] Sen aiheena oli alkuaineiden erottaminen maaperänäytteistä. Tutkimus tehtiin induktiivisesti kytkettyä plasma-atomiemissiospektrometriä (ICP-AES; engl. Inductively Coupled Plasma Atomic Emission Spectrometer) käyttäen.[13]
Harrastuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aktiivivuosinaan Tummavuori oli kiinnostunut matkailusta Pohjoismaissa.[11] Vuosittain hän matkusti perheensä kanssa Ruotsissa tai Norjassa.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965–1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. (1995). Jyväskylä: Gummerus. ISBN 951-34-0622-9
- Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja, keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta (2015). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. ISBN 978-951-39-6303-3.
- Rose Matilainen: Kohti molekyylimagneetteja ja uusia ympäristöanalyysejä (2015), s.80-85. Teoksessa Sattumaa, haperotatteja... (2015).
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Paavo Lumme & Jouni Tummavuori: Kemia 2, Kvantitatiivinen analyysi approbatur-arvosanaa varten (1968) Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 14.5.2021.
- ↑ a b c Eloranta (1995), s. 142.
- ↑ Jyväskylän yliopisto: Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-opas 1997-1998 (1997). Jyväskylä: Gummerus. ISSN 1237-7392
- ↑ Jyväskylän yliopisto: Matemaattis-luonnontieteellisten opintojen opas 1998-1999 (1998). Jyväskylä: Gummerus. ISSN 1456-0402
- ↑ Matilainen (2015), s. 80.
- ↑ a b c d e f g h Matilainen (2015), s. 82.
- ↑ Kemian laitoksen johtajat[vanhentunut linkki] Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. 20.6.2020. Viitattu 14.5.2021.
- ↑ Eloranta (1995), s.138–139.
- ↑ a b c Suomen ensimmäinen kemian kiertotalouden professori ottaa uusin menetelmin metallit talteen romuista ja jätteistä (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän yliopisto. 24.6.2019. Viitattu 14.5.2021.
- ↑ Jyväskylän yliopisto: Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opinto-opas 1999–2000 (1999). Jyväskylä: Gummerus.
- ↑ a b c Matilainen (2015), s. 83.
- ↑ Matilainen (2015), s.84.
- ↑ a b Ari Väisänen, Rose Matilainen & Jouni Tummavuori: The determination of certain major and minor elements in geological samples by inductively coupled plasma atomic emission spectrometry. Some interference problems with the analysis of geological standard reference materials and nutrition supplements (2000) Fresenius' Journal of Analytical Chemistry 367, pages 755–760 (2000). doi:10.1007/s002160000462. Viitattu 14.5.2021. (englanniksi)
| ||||||||||
