Jotaarkka Pennanen
| Jotaarkka Pennanen | |
|---|---|
 Jotaarkka Pennanen Tampereen kirjamessuilla 2010. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. toukokuuta 1946 Helsinki |
| Ammatti | elokuvaohjaaja teatteriohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Jotaarkka Aleksis Vissarion Pennanen (s. 17. toukokuuta 1946 Helsinki) on suomalainen teatteriohjaaja.[1]
Varhaisvaiheista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pennanen on kirjailija Jarno Pennasen ja kirjailija Anja Vammelvuon poika. Kun isä Jarno Pennanen lähetettiin Kansan Uutisten kirjeenvaihtajaksi Neuvostoliittoon vuonna 1957, perhe muutti Moskovaan. Jotaarkka Pennanen meni ummikkona venäjänkieliseen kouluun, ja hän kävi myös pioneereissa. Aluksi suomalaispoikaa oudoksuttiin koulussa, mutta sitten hän päihitti šakissa sekä luokan että koulun mestarin, minkä jälkeen hän sai osakseen suosiota ja ystäviä.[2]
Pennasen vanhemmat pettyivät neuvostosysteemiin, josta he saivat tietoja taide-, kirjallisuus- ja tiedeihmisiltä. Erityisen valaisevia olivat keittiökeskustelut. Kolmen vuoden kuluttua perhe palasi Suomeen, lentokentälle lähdettiin suoraan Nobel-palkitun Boris Pasternakin hautajaisista. Neuvostoliiton-kokemustensa vuoksi Pennanen ei koskaan tuntenut vetoa taistolaisia kohtaan.[2]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pennanen toimi urallaan teatterinjohtajana muun muassa Lahdessa, Jyväskylässä, Helsingissä ja ohjaajana Turussa. Vierailevana ohjaajana muun muassa Ryhmäteatterissa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Porissa, Vaasassa, Seinäjoella, Kuopiossa ja Moskovassa Neuvostoliiton Keskustelevisiossa. [1]
Keskeisiä töitä Suomen televisiossa ovat elokuvat Käännekohta, pääroolissa Kari Frank 1969, Orimattila 1935, pääroolissa Hannu Kahakorpi (1972), Onnenlehti, pääroolissa Sari Mällinen (1995) ja videoelokuvat Hamlet, nimiroolissa Hannu Kahakorpi (1970), Maailma on vasta nuori (1971), Hamlet, nimiroolissa Heikki Kinnunen (1992) sekä Elämäsi parhain aika, pääroolissa Kari Frank (1978).
Lisäksi Pennanen on ohjannut Jörn Donner Productionsille elokuvan Mommilan veriteot 1917 (1973), joka oli tarina silloisen Suomen rikkaimman miehen Alfred Kordelinin viimeisestä päivästä.
Keskeisiä teatteriohjauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- William Shakespearen Hamlet, nimiroolissa Turo Unho, Jyväskylän kaupunginteatteri 1975
- Pam Gemsin Piaf pikku varpunen, nimiroolissa Kristiina Elstelä, Turun kaupunginteatteri 1981
- Anja Vammelvuon Tulee aika toinenkin, Orjatsalona Hannu Lauri, Turun kaupunginteatteri 1982
- Albert Camus'n Caligula, nimiroolissa Hannu Lauri, Suomen Kansallisteatteri 1980
- William Shakespearen Kuningas Lear, nimiroolissa Risto Mäkelä, Suomen Kansallisteatteri 1983
- Henrik Ibsenin Brand, nimiroolissa Pekka Laiho, Helsingin kaupunginteatteri 1987
- Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta, nimiroolissa Tuire Salenius, Tampereen Työväen Teatteri 1987
- Hella Wuolijoen Niskavuoren naiset, päärooleissa Aliisa Pulkkinen, Ilpo Hakala ja Ritva Jalonen 1996
- William Shakespearen Julius Caesar, pääroolissa Hannu-Pekka Björkman, Lahden kaupunginteatteri 1997
- Leo Tolstoin Anna Karenina, nimirooleissa Mari Palo ja Riikka Rantanen, Lahden kaupunginteatteri 2000
- Anja Vammelvuon Valkoinen Varis, pääroolissa Aliisa Pulkkinen, Kajaanin Runoviikko 2000
- Jean-Paul Sartren Likaiset kädet, pääroolissa Heikki Kinnunen, Tampereen Teatteri 2008.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pennasen vanhemmat nimesivät poikansa Joel Lehtosen sadun mukaan. [1]
Pennanen oli avoliitossa kirjailija Annika Idströmin kanssa vuosina 1967–1975. Vuosina 1979–1995 hän oli naimisissa näyttelijä Kristiina Elstelän kanssa. Näyttelijä Aliisa Pulkkisen kanssa avoliitossa 1996–2000 ja naimisissa vuodesta 2000 lähtien.[3] [4]
Lapsia toimittaja Tyyne Pennanen (s. 1972, äiti Annika Idström), kuvataiteilija Anna Tuori (s. 1976, äiti Katri Tuori), elokuvataiteen opiskelija Kasimir Pennanen (1980–2006, äiti Kristiina Elstelä) ja kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Elisar Riddelin (s. 1993, äiti Aliisa Pulkkinen).[5][6][7]
Apurahoja ja palkintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Telvis-kunniakirja "Maailma on vasta nuori" (Elvi Sinervo) 1971
- Telvis-kunniakirja "Orimattila 1935" (Hannu Kahakorpi, M. Kuparinen, J. Pennanen) 1972, Valtion elokuvataidepalkinto "Orimattila 1935", 1972
- Keski-Suomen läänin taidepalkinto Jyväskylän kaupunginteatterin henkilökunnalle 1976.
- Valtion puolivuotinen taiteilija-apuraha 1978.
- Tampereen teatterikesän Thalia-palkinto Caligulalle 1981.
- Tampereen teatterikesän Thalia-palkinto henkilökohtaisesti ohjaajantyöstä yleensä ja erikoisesti näytelmässä "Tulee aika toinenkin" 1983.
- Valtion elokuvataidepalkinto Hamletin ohjauksesta TV-ohjelma 1:teen 1992.
- Valtion kolmivuotinen taiteilija-apuraha 1993–1996.
- Muita apurahoja: Valtion lyhytaikaiset ammattiteatterituotannot, Näytelmäkirjallisuuden kantaesitystuki, AVEK, Kordelin, Kulttuurirahasto, Suomen elokuvasäätiö, Turun kaupunki, Wihuri.
- taiteilijaeläke 2007[8].
Luottamustehtäviä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Keski-Suomen läänin taidetoimikunta 1975–1976
- Valtion näyttämötaidetoimikunta 1982–1984
- Suomen teatteriohjaajaliiton puheenjohtaja 1984–1986 ja hallituksen jäsen ja tes-neuvottelija useaan otteeseen.
- Hämeen taidetoimikunta 1998–2000
Koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ylioppilas 1965 (Laudatur)
- Suomen teatterikoulun korkeakouluosasto 1965–1968
Kirjallinen työ
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näytelmiä ja käsikirjoituksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Orimattila 1935 (elokuvakäsikirjoitus: Kahakorpi, Kuparinen, Pennanen; Jarno Pennasen samannimisen reportaasin pohjalta 1971-72
- Tulee aika toinenkin (näytelmä: Anja Vammelvuo, sov. E. Halttunen ja J. Pennanen 1983)
- Prometeus (Ritva Holmberg, J. Pennanen 1985 )
- Anna Karenina (sov. L. Tolstoin samannimisen romaanin pohjalta 1998),
- Valkoinen Varis (A. Vammelvuo, J. Pennanen, A. Pulkkinen 2000)
- Onnenlehti (elokuvakäsikirjoitus Anja Vammelvuon samannimisen romaanin pohjalta 1993)
- Särkynyt neitsyt (J. Pennanen, A. Pulkkinen 2004)
- Linnunrata (näytelmä 2005)
- Taatan kylä (näytelmä 2006)
- Uponnut pursi (näytelmäsovitus yhdelle näyttelijälle Hannu Mäkelän samannimisestä kirjasta 2008)
- Elämää pienempi näytelmä (kirja 2010)
- Rakkaustarinoita (runoista ja tarinoista koostuva esitys 2010
Julkaistut kirjat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elämää pienempi näytelmä. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0430-6
- Orjatsalo: taiteilija politiikan kurimuksessa. Tampere: Sanasato Oy, 2017. ISBN 978-952-7176-45-0
- Pojan ja isän Moskova: romaani. Helsinki: Kulttuurivihkot, 2024. ISBN 978-952-411-055-6
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Jotaarkka Pennanen: ”Viihdesarjat tuputtavat röyhkeyttä ja itsekkyyttä” Kansanuutiset.fi 1.10.2016
- 1 2 Veli-Pekka Leppänen: Moskovan opetuksia. Sukutausta ohjasi Jotaarkka Pennasta taiteen pariin, ja elämä 1950-luvun Neuvostoliitossa johdatti irti poliittisista harhaluuloista. Helsingin Sanomat, 17.5.2026, s. B 28. Helsinki: Sanoma Oyj. ISSN 0355-2047 Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 18.5.2026. (suomeksi)
- ↑ Kuka kukin on 2011, s. 748–749. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8
- ↑ Jotaarkka Pennanen ja Aliisa Pulkkinen: ”Liittomme salaisuus on yhteinen huumori” Seura.fi. 31.10.2020. Viitattu 28.1.2022.
- ↑ Kapellimestari Riddelin: Konsertissa kuullaan aivan ennenkuulumattomia soundeja Taideyliopisto. Viitattu 15.9.2025.
- ↑ Viulisti Elisar Riddelin: "Minuun vetoaa tunnepitoinen musiikki, johon on vuodatettu osanen säveltäjän sielua." Yle. Viitattu 15.9.2025.
- ↑ Nuori ikä ja miljoonatulot! He ovat Suomen kovatuloisimmat alle 30-vuotiaat Iltasanomat. Viitattu 15.9.2025.
- ↑ Kaikki taiteilijaeläkkeen saajat. Kaleva, 18.4.2007. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.8.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jotaarkka Pennasen kotisivu
- Jotaarkka Pennanen: ”Viihdesarjat tuputtavat röyhkeyttä ja itsekkyyttä”
- Jotaarkka Pennanen Elonetissä.
- Jotaarkka Pennanen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
