José Manuel Balmaceda
| José Manuel Balmaceda | |
|---|---|
 José Manuel Balmaceda, Fernando Larochen maalaama muotokuva vuodelta 1891. |
|
| Chilen 10. presidentti | |
| Edeltäjä | Domingo Santa María |
| Seuraaja | Jorge Montt |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 19. heinäkuuta 1840 Hacienda Bucalemu, Chile |
| Kuollut | 19. syyskuuta 1891 (51 vuotta) Santiago de Chile, Chile |
| Puoliso | Emilia de Toro Herrera |
| Tiedot | |
| Puolue | Liberaalipuolue |
 Nimikirjoitus |
|
José Manuel Balmaceda Fernández (19. heinäkuuta 1840 Santiago – 19. syyskuuta 1891 Santiago)[1][2] oli chileläinen poliitikko, joka toimi Chilen presidenttinä vuosina 1886–1891. Hän oli viimeinen Chileä 1800-luvulla johtaneista vahvoista presidenteistä. Balmacedan ja Chilen parlamentin välinen valtataistelu johti perustuslailliseen kriisiin ja vuoden 1891 Chilen sisällissotaan, jonka hävittyään hän teki itsemurhan. Sodan seurauksena presidentin valtaa kavennettiin pysyvästi.[3]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Balmaceda syntyi varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen maanomistajaperheeseen. Hän opiskeli pappisseminaarissa ja työskenteli sen jälkeen muun muassa sanomalehden toimittajana.[2] Hänet valittiin parlamenttiin liberaalipuolueen edustajana ensi kerran vuonna 1870.[1] Balmaceda nimitettiin vuonna 1878 Chilen lähettilääksi Buenos Airesiin. Hän sai aikaan, ettei Argentiina liittoutunut Chilen vihollisten kanssa Tyynenmeren sodassa.[3][2] Domingo Santa Marían presidenttikaudella vuosina 1881–1886 Balmaceda toimi muun muassa ulko-, sota- ja vuodesta 1882 sisäministerinä.[2][4] Balmaceda oli tunnettu kirkon ja valtion eron kannattaja, ja hän ajoi sisäministerinä vuonna 1884 läpi lain pakollisista siviiliavioliitoista sekä muita katolisen papiston arvostelemia uudistuksia.[4]
Presidentti Santa María järjesti Balmacedan valinnan seuraajakseen vuonna 1886.[2] Chilessä jo 1860-luvulta alkaen jatkunut parlamentin ja presidentin välinen valtataistelu kiristyi hänen valtakaudellaan.[1] Balmaceda käynnisti kunnianhimoisen julkisten rakennushankkeiden ohjelman, johon sisältyi rautatieverkon laajentaminen ja uusien koulujen rakentaminen.[1][3][2] Turvatakseen hankkeidensa rahoituksen hän halusi valtion voivan säädellä Chilen kansantalouden tärkeimmän tulonlähteen eli salpietariteollisuuden tuotantomääriä, kun taas salpietarintuottajat halusivat supistaa tuotantoa aina huonojen suhdanteiden aikana pitääkseen hinnat korkealla. Balmaceda ajautui ankaraan kamppailuun etenkin Tarapacán salpietariteollisuuden monopolisoineen englantilaisen liikemiehen John Thomas Northin kanssa. Balmaceda käytti myös kovia keinoja lakkojen murtamisessa.[2][3]
Balmacedan suuri valta julkisten varojen käytössä ja suosikkiensa palkitsemisessa johti kasvavaan arvosteluun. Hän menetti parlamentin enemmistön tuen yritettyään puuttua vuoden 1888 parlamenttivaaleihin.[2] Vuonna 1890 parlamentti kieltäytyi hyväksymästä valtion budjettia ellei presidentti nimittäisi sen luottamusta nauttivaa hallitusta. Balmaceda taipui aluksi, mutta parlamentaarisen hallituksen pian kaaduttua hän nimitti uuden, vielä epäsuositumman hallituksen ja alkoi hallita asetuksin. Tammikuussa 1891 hän julisti valtion käyttävän edellisvuoden budjettia, koska parlamentti ei ollut hyväksynyt uutta. Tätä pidettiin perustuslain vastaisena, joten opposition muodostama varjohallitus julisti kapinan.[2][3] Puhjenneessa sisällissodassa pääosa armeijasta asettui Balmacedan puolelle, mutta parlamentti sai tuekseen Chilen laivaston ja maan pohjoisosaan salpietariteollisuuden varoilla kootun vapaaehtoisarmeijan. Presidentin joukot kärsivät elokuussa 1891 tappion kahdessa ratkaisevassa taistelussa Concónissa ja Placillassa, ja kapinalliset valtasivat pian pääkaupungin Santiagon. Blamaceda pakeni Argentiinan suurlähetystöön, ja oleskeli siellä kuukauden ajan, kunnes hänen presidenttikautensa virallisesti päättyi. Seuraavana päivänä hän teki itsemurhan.[3][2]
Sisällissodan jälkeen valtasuhteet Chilessä kääntyivät parlamentin eduksi aina 1920-luvulle saakka.[1] Balmacedan vastustajien mukaan kyseessä oli demokratian voitto, hänen kannattajiensa mukaan vallan otti ulkomaisen pääoman tukema varakkaan yläluokan harvainvalta.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e José Manuel Balmaceda (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ a b c d e f g h i j Balmaceda Fernández, José Manuel (1840–1891) (englanniksi) Encyclopedia of Latin American History and Culture, Encyclopedia.com. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ a b c d e f g José Manuel Balmaceda Fernández (englanniksi) YourDictionary.com. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ a b Nordisk familjebok (1904), s. 795–796 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 15.11.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta José Manuel Balmaceda Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
