Wednesday 13

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Joseph Poole)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wednesday 13

Joseph Poole eli Wednesday 13 (s. 12. elokuuta 1976) on yhdysvaltalainen muusikko, joka laulaa muun muassa, yhtyeessä Murderdolls. Hän asuu tällähetkellä yksin Pohjois-Carolinassa. Hän on kauhuelokuva, Alice Cooper ja Suomesta tuttu Hanoi Rocks -fani.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poolen musiikkiura alkoi vuonna 1991, kun hänen tuttavansa Michael Patrick pyysi häntä kitaristiksi yhtyeeseen "Psycho Opera". Yhtye hajosi pian nauhoitettuaan yhden demon. Seuraavana vuonna hän perusti yhdessä Michael Patrickin, Ray "Abby" Normalin ja Doug McCollumin (myöhemmin Sicko Zero) kanssa yhtyeen Maniac Spider Trash. Se tuli lyhenteestä MST, joka tarkoitti alun perin monia muitakin asioita, kuten "Milky Sperm Teeth". Tässä yhtyeessä hän lauloi ja käytti silloin nimeä Joe Nothing. Yhtye julkaisi vain yhden kasetti-ep:n "Dumpster Mummies" vuonna 1994. Seuraavana vuonna nauhoitettiin kokopitkä albumi nimeltä "Murder Happy Fairytales", jota ei silloin kuitenkaan julkaistu mutta on nyttemmin saatavana. Vuonna 1996 Joseph perusti yhdessä Doug McCollumin kanssa uuden yhtyeen Frankenstein Drag Queens From Planet 13. Joseph otti itselleen nimen "Wednesday" The Addams Family -perheen pikkutytöltä, ja Doug otti käyttöön uuden lempinimen Sicko Zero. Yhtyeeseen liittyi basistiksi Seaweed. Vuosina 1996–2004 yhtyeeltä ilmestyi neljä albumia, yksi kokoelmalevy, kuusi singleä ja kaksi VHS-kasettia. Yhtye oli myös mukana tribuuttialbumeilla Alice Cooperille ja Sweetille. Yhtye hajosi vuonna 2000, jolloin siinä ei ollut enää Wednesdayn lisäksi muita alkuperäisjäseniä, mutta se perustettiin uudelleen alkuperäisellä kokoonpanolla 2007, jolloin Maniac Spider Trash -ajoilta tuttu Abby Normal tuli Seaweedin tilalle. Seaweed soittaa bassoa Sicko Zeron ja Abby Normalin kanssa yhtyeessä "The Graveyard Boulevard", jonka levyillä on myös yksi Wednesdayn sävellys ja hänen sanoituksiaan.

Vuonna 2001 Slipknot-yhtyeen rumpali Joey Jordison pyysi häntä liittymään yhtyeeseen nimeltä Rejects. Aluksi Wednesday soitti bassoa, mutta sitten hänestä tehtiin laulaja. Yhtyeen nimeksi otettiin Murderdolls. Murderdolls menestyi paremmin kuin hänen aikaisemmat yhtyeensä Joey Jordisonin maineen ansiosta ja siksi, että Joeyn ansiosta Roadrunner-levy-yhtiö otti Murderdollsit suojiinsa. Murderdollsien kappaleista suurin osa on itse asiassa uudelleen nauhoitettuja Frankenstein Drag Queens From Planet 13 ja Maniac Spider Trash -kappaleita.

Wednesday 13 esiintyy myös yksin, ja hänellä on yhtye nimeltä Bourbon crow, joka soittaa akustista outlaw country -musiikkia. Bourbon Crow julkaisi esikoisalbuminsa "Highway to Hangovers" 2007.

Wednesday 13:n ensimmäinen soololevy Transylvania 90210 ilmestyi 2005. Vuotta myöhemmin 2006 julkaistiin jo kakkosalbumi Fang Bang. Jouluna 2007 Wednesday julkaisi DVD:n "Weirdo A Go Go", jossa hän esittelee pätkiä lempi kauhu- ja sci-fi-elokuvistaan. Kolmas albumi Skeletons sekä Bloodworks-ep, jossa on akustisia kappaleita, ilmestyi kesällä 2008. Vuonna 2011 julkaistiin uusin albumi, Calling all Corpses.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Transylvania 90210: Songs of Death, Dying, and the Dead (2005)
  • Fang Bang (2006)
  • Skeletons (2008)
  • Calling All Corpses (2011)
  • The Dixie Dead (2013)
  • Monsters of the Universe: Come Out and Plague (2015)
  • Condolences (2017)
  • Necrophaze (2019)
  • Horrifier (2022)

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bloodwork (2008)
  • Re-Animated (2011)
  • Spook & Destroy (2012)
  • Tunes From the Crypt No.1 (2014)
  • Necrophaze - Antidote (2021)

Kokoelmat & Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fuck It, We'll Do It Live (2008)
  • From Here To The Hearse (2010)
  • Undead Unplugged (2014)
  • Dead Meat: 10 Years of Blood, Feathers & Lipstick (2014)

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bad Things (2005)
  • I Walked with a Zombie (2005)
  • Xanaxtasy (2010)
  • Scream Baby Scream (Ghost Boo-Ty Mix) / Xanaxtasy (2011)
  • Something Wicked This Way Comes (2011)
  • Serpent Society (2015)
  • Decompose (2019)
  • Bring Your Own Blood (2019)
  • Films (2019)
  • You're So Hideous (2022)
  • Insides Out (2022)
  • Good Day to Be a Bad Guy (2022)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.