Joseph Banks Rhine

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joseph Banks Rhine vuonna 1954.

Joseph Banks Rhine (29. syyskuuta 189520. helmikuuta 1980) oli yhdysvaltalainen kasvitieteilijä, joka tuli tunnetuksi perustamalla parapsykologian alan. Hän perusti myös parapsykologisen laboratorion Duken yliopistoon, julkaisi kirjoja ja toimitti alan lehtiä.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

J.B.Rhine valmistui kasvitieteen maisteriksi vuonna 1923 ja tohtoriksi vuonna 1925 Chicagon yliopistossa. Siellä ollessaan hän kävi vaimonsa Louisa Rhinen kanssa kuuntelemassa Arthur Conan Doylen luentoa kuolleiden kanssa kommunikoimisesta, millä oli häneen merkittävä vaikutus. Rhine lähti opiskelemaan Harvardin yliopiston psykologian laitokselle. Vuonna 1927 hän siirtyi Duken yliopistoon tutkimaan paranormaaleja kykyjä.

Huijauksen havaitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhinen ensimmäinen merkittävä tapaus oli meedio Mina Crandonin esitysten tutkiminen vuonna 1926. Rhinen onnistui huomata useita Crandonin temppuja ja hän syytti tätä huijariksi: Crandon ei ollut oikeasti yhteydessä vainajiin eikä saanut esineitä levitoimaan. Rhine epäili myös Crandonia tutkinutta matemaatikko J. Malcolm Birdiä vilpistä, koska tämä ei ollut havainnut huijausta.[1]

ESP-tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhine käytti opiskelijoita tutkimuskohteenaan. Hänen ensimmäinen löytönsä vuonna 1931 oli opiskelija Adam Linzmayer, joka onnistui saavuttamaan parhaimmillaan 40 prosentin osumatarkkuuden Zener-korttien näkemisessä. Testin idea on arvata oikein tutkijan esiin nostama kortti 25 kortin pakasta, jossa on viittä erilaista korttia. Tilastollisesti osumatarkkuuden pitäisi olla vain 20 prosenttia. Linzmayerin kuuluisaksi tullut suoritus oli arvata 21 korttia oikein 25:stä.[2] Testi tehtiin Rhinen autossa. Koejärjestelyä ei ole pidetty luotettavana.[3] Linzmayerin tulokset ailahtelivat ja hän vaikutti lopulta kadottaneen kykynsä. Tilalle löytyi Hubert Pearce, joka myös pääsi 40 prosentin tulokseen. Tähän saattoi vaikuttaa, että Rhine antoi Pearcen itse sekoittaa kortit. Pearcen kuuluisin koesarja oli tutkimusavustaja Joseph Prattin kanssa tehty testi, jossa Pearce välillä arvasi huomattavan hyvin ja välillä huonosti. Rhine ei ymmärtänyt tilastollista todennäköisyyttä kovinkaan syvällisesti ja piti tuloksia merkittävinä.

Vuonna 1934 Rhine julkaisi ensimmäisen laitoksen kirjastaan Extra-Sensory Perception. Myöhemmin 1930-luvulla Rhine tutki psykokineesiä laboratorio-oloissa selvittämällä, voiko koehenkilö vaikuttaa paranormaalisti nopanheiton tulokseen.[4] Noppakokeiden positiivisia tuloksia ei ole kyetty toistamaan muualla.

Vuonna 1940 Rhine ja Pratt julkaisivat teoksen Extra-Sensory Perception After Sixty Years, katsauksen telepatiaa ja selvänäkemistä koskeviin tutkimuksiin. Sota-aikana Rhine julkaisi 1930-luvulla tekemiensä kokeiden tuloksia. Hänen mielestään paranormaaleja kykyjä tuli tutkia laboratorio-oloissa. Toisen maailmansodan jälkeen Rhine tutki myös joitakin merkittäviä tapauksia ei-laboratorio-oloissa.

1960-luvun alussa Rhine jätti Duken ja perusti oman Parapsykologian instituutin. Se tunnetaan nykyään nimellä Rhine Research Center.[5]

Rhine tutki myös Lady Wonder -hevosta, jolla väitettiin olevan paranormaali kyky ennustaa tulevaa ja antaa vastaus osoittamalla kirjainkortteja. Rhine testasi kykyä kirjoittamalla paperille sanoja ja hevonen, joka ei nähnyt oikeaa vastausta osoitti oikeita kirjaimia ja toisti sanat. Rhine piti kykyä aitona.[6] Myöhemmin selvisi, että hevonen toimi kouluttajansa antamien merkkien mukaan.

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rhinen sanotaan perustaneen parapsykologian tutkimuksen ja sen menetelmät. Hänen saavutuksiaan ei kuitenkaan pidetä merkittävinä. Koejärjestelyt olivat usein puutteellisia, ja tulokset heikkenivät kun huijausmahdollisuuksia heikennettiin. Kokeiden ja tulosten rekisteröinti oli horjuvaa. Testattavat saivat itse laskea omia tuloksiaan ja korteista näki läpi.[7] Rhine ei myöskään ymmärtänyt kovin hyvin tilastomatematiikkaa vaan piti yksittäisiä keskiarvosta poikkeavia hyviä tuloksia ja myös huonoja tuloksia merkittävinä. Poikkeuksellisten tulosten häviämistä Rhine piti paranormaalin ilmiön ominaisuutena ja kutsui sitä laantumistaipumukseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ESP on Trial The Scientist. Viitattu 22.11.2017.
  2. Dan Burton, David Grandy: Magic, Mystery, and Science: The Occult in Western Civilization. Indiana University Press, 2004. ISBN 0253216567. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2017). en
  3. Brian Clegg: Extra Sensory: The Science and Pseudoscience of Telepathy and Other Powers of the Mind. St. Martin's Press, 2013-05-21. ISBN 9781250031686. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2017). en
  4. Caroline Watt: Parapsychology. Oneworld Publications, 2016-04-14. ISBN 9781780748887. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2017). en
  5. Rhine Research Center www.rhine.org. Arkistoitu 21.11.2017. Viitattu 22.11.2017. (englanniksi)
  6. The Story of Lady Wonder, the Psychic Horse mentalfloss.com. 6.6.2016. Viitattu 22.11.2017. (englanniksi)
  7. Jonathan C. Smith: Pseudoscience and Extraordinary Claims of the Paranormal: A Critical Thinker's Toolkit. John Wiley & Sons, 2011-09-26. ISBN 9781444358940. Teoksen verkkoversio (viitattu 22.11.2017). en