Josef Mandelstam

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Josef Mandelstam, Berndt Lagerstamin maalaus vuodelta 1911, valmistui Mandelstamin kuoleman jälkeen.

Josef Mandelstam (18. toukokuuta 1846 Poltava15. helmikuuta 1911 Helsinki)[1] oli venäjänjuutalainen oppinut, joka toimi Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professorina vuosina 1897–1911.

Mandelstamin vanhemmat olivat kauppias Emeljan Mandelstam ja Anna Mandelstam. Hän pääsi ylioppilaaksi Harkovassa 1864 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1869 ja lisensiaatiksi 1874. Hän toimi opettajana lukioissa ja paašikouluissa vuosina 1870–1895 Orelissa, Harkovassa ja Pietarissa. Hän sai 1877 kollegiasessorin, 1881 hovineuvoksen, 1885 kollegineuvoksen ja 1889 valtioneuvoksen arvonimet. Mandelstam oli Katarinainstituutin tarkastajana Pietarissa 1891–1897 ja Pietarin yliopiston vertailevan mytologian yksityisdosenttina 1895.[1]

Vuonna 1897 Mandelstam sai professuurin Helsingistä ja asettui Suomeen, johon hän pian kotiutui. Vuonna 1907 hänet vihittiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi. Juutalaissukuinen Mandelstam oli siinä määrin liberaali, että kuultuaan hänen luentonsa Vjatšeslav von Plehwe totesi, että Venäjällä tuollainen professori ei kauaa pysyisi virassa. Mandelstamin ympärille syntyi vuoden 1908 alussa huomiota herättänyt kohu: Hän oli arvostellut Hufvudstadsbladetissa jyrkin sanoin Uusi Suomi -lehden ja vanhasuomalaisten Venäjän-politiikkaa Suomen asemalle vahingolliseksi, minkä seurauksena vanhasuomalaisia tukeneet ylioppilaat järjestivät helmikuun alussa useita häirintämielenosoituksia hänen luennoillaan vaatien Mandelstamin eroa.[2] Mandelstam ei kuitenkaan eronnut.

Josef Mandelstam oli naimisissa kolme kertaa:

  • Varvara Kryloffin (k. 1896) kanssa
  • Vera Nikolajevna Sabellon (k. 1906) kanssa
  • vuodesta 1907 Kerstin Sergeliuksen kanssa

Kirjailija Karin Mandelstam oli Josef Mandelstamin tytär tämän kolmannesta avioliitosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Helsingin yliopiston opettaja– ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917, osa H–O
  2. Matti Klinge (toim.): Helsingin yliopisto 1640–1990: Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917, s. 455, 825, 867–869. Otava, Helsinki 1989.